Minä en juhli naistenpäivää. En ole koskaan juhlinut, koska rehellisesti sanottuna en ole nähnyt tarvetta juhlaan. Tänävuonna en ole juhlimattomuuteni kanssa yksin vaan myös UN Women on juhlat perunut. Juhlimisen asemasta muistutetaan, että joka kolmas nainen ja tyttö elää elämänsä väkivallan uhan alla ja juhlinnan asemasta kannattaakin käyttää ne ruusurahat tänä vuonna siihen, että parannetaan heikoimmassa asemassa olevien asemaa.
Henkilökohtaisella tasolla en myöskään kaipaa naiseuteni juhlintaa. Kokisin sen itseasiassa aika loukkaavana jos mies jos alkaisi roudata kotiin kukkia ja suklaata tai tarjoamaan jalkakylpyjä, vain tämän päivän vuoksi, koska en koe, että meillä on tarvetta juhlia minun naiseuttani. Koen, että meidän parisuhteessamme sukupuolella ei ole merkitystä. Olemme kaksi tasavertaista aikuista parisuhteessa ja se kunnioitus ja toisen huomiointi ovat ihan jokapäiväistä elämää. En tarvitse naistenpäivästä toista ystävänpäivää parisuhteellemme. Tosin emme me kyllä juhli ystävänpäivääkään mitenkään romanttisessa mielessä. Parisuhdetta kyllä juhlimme, tosin tälläkin viikolla ollut hääpäivä meni vähän sivu suun, mutta noin yksilötasolla meillä ihan jokainen päivä on tasavertaisuuden ja kunnioituksen juhlaa.
Toisaalta itselläni on myös ollut aina voimakkaasti taustalla se ajatus naistenpäivän alkuperästä. Siitä, että silloin, aivan kuten lasten oikeuksien päivänäkin, muistutetaan siitä, että meillä on vielä pitkä matka kuljettavana siihen pisteeseen, ettei nainen ole aina sukupuolena toinen. Koen itseasiassa, että nykyinen toinen ystävänpäivä -henkinen juhlinta toimii juuri päinvastoin. Siinä päädytään ylistämällä alistamaan naista. Naistenpäivän juhlinnassa naiseus myös muuttuu kapea-alaiseksi. Nainen nauttii suklaasta ja ruusuista. Nainen kaipaa hemmottelua ja huomiota. Nainen tarvitsee mieheltä kauniita sanoja. Jotenkin tuo vain omasta näkökulmasta jotenkin korostaa sitä asetelmaa, että naisen asema on miehen antama. Yhtenä päivänä parrasvaloissa ja loput 364 jossain missä mies parhaaksi asian katsoo.
Ymmärrän, että tilanne ei ole täysin näin mustavalkoinen. Yhden rakkaimman ystäväni aviomies muistaa ystävääni aina naistenpäivän yhteydessä ja ei ystäväni ole mitenkään ylistämällä alistettu pikkurouva. Ja onhan tämä myös hyvä päivä muistaa sitä mitä olemme jo saavuttaneet. Muistaa niitä aikaisempia sukupolvia, jotka ovat tehneet töitä sen eteen, että meillä on näinkin hyvät oltavat. Ja myös muistaa se, että eipä nämäkään asiat ole meilläkään kiveen kirjoitettuja. Turhan usein taantumatilanteissa viljellään ajatusta, että töitä kyllä riittäisi jos vain naiset tajuisivat jäädä kotiin. Raiskauksista puhuttaessa kerrotaan naiselle miten suojatua raiskauksilta vaikka oikeastihan tulisi opettaa miehille, että raiskaaminen ei nyt vain käy päinsä. Perhevapaiden kustannukset ovat edelleen jakamatta. Moni näistä asioista vaatii sitä, että käydään keskustelua, mutta toinen tilanne vaikuttaa näihin kysymyksiin on on kevään eduskuntavaaleissa. Toivottavasti mahdollisimman moni käy antamassa äänensä ehdokkaalle, jonka tavoitteena on Suomi, jossa jatkossakin molemmat sukupuolet ovat yhdenvertaisia ja vielä moni hidaste saadaan raivattua pois tieltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä ihmeessä viestiä!