tiistai 17. maaliskuuta 2015

Tiikeritiistaista kettukeskiviikkoon

Odotettu talviloma ja matka Berliiniin ovat jo kulman takana. Me vanhemmat kauhun sekaisessa pelossa odotamme vatsataudin vierailua ja lapsi on muuten vaan kärsimätön. Koska nelivuotiaan aikakäsitys on vielä vähän hutera tartuttiin tänään kyniin ja paperiin ja tehtiin kalenteri.

Päiväkodissa lapsi on oppinut viikonpäivät eli majavamaanantai, tiikeritiista, kettukeskiviikko, toukkatorstai, peuraperjantai, lammaslauantai ja susisunnuntai. Kahdeksankymmentäluvun kasvatteina vanhempien kiusaus oli tosin vain Karviskalenterin hengessä aloittaa viikko ällöpäivällä ja pöllöpäivällä.

Mutta nyt on kuitenkin kalenteri seinällä ja sinne on ängetty kuukauden kohokohdat. Kaverin synttärit, muskarit (nuo ruskeat pökäleet, jotka yrittävät näyttää kitaralta, koska tajusin hivenen liian myöhään että puuvärit olisivat thö juttu), Berliini ja pääsiäinen (munat lapsi piirsi itse). Ja kamalan väännön jälkeen minun piti vielä piirtää nuo pirun elukat tuonne yläriviin. Ikikannustava lapseni kysyi myös minulta miksi kettu ja susi näyttävät epäiluuloisilta koirilta, mutta onneksi mies tuli hätiin ja kertoi pojalle, että sentään oikeansuuntaisissa eläimissä liikutaan. Hänen piirtämänä susi kun olisi näyttänyt kuulemma enemmän murmelilta kuin miltään koiraeläimeltä.

Kalenteri 1.0 saa nyt luvan kestää reissun yli ja sen jälkeen voidaan huhtikuun alkuun askarrella ihan oikea kalenteri. Sellainen jossa näkyisi päivien numerotkin ja jota voisi aina kuukausittain muokata. Ja tällä kertaa voisin jopa kaivaa viivottimen ja lyijykynän esiin. Ja muistella miten piirretään susi epäilevän sekarotuisen koiran asemasta.

 

2 kommenttia:

  1. Hienot on eläimet! Meillä on viikkokalenterissa osittain samoja eläimiä eikä ne näytä yhtään noin tunnistettavilta :D Saanko udella Berliinin majoitustanne? Me ollaan lähdössä toukokuussa Berliiniin ja majoitus on vieläkin auki...

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä viestiä!