Kevään värit

Anteeksi parin päivän hiljaisuus. Tiistaiaamusta tähän hetkeen olen tehnyt enimmäkseen töitä, istunut autossa ja puhunut ääneni käheäksi. Iltaisin hotellilla ja äidin luona olen ollut niin rätti väsynyt että olen vain kömpinyt nukkumaan ja aamun pienen vapaan hetken halusin antaa pojalle.

Päivien mittaan maallinen omaisuus on kulkenut kainalossa ja sylissä. Niitä tuijotellessani huomasin, että yllättävä väri on ottanut vallan kassissani.

Mistä nämä kaikki punaiset ja oranssit ovat kassiini eksyneet?

Tai no, sateenvarjon veli osti lahjaksi, kameran värin valitsi lapsi, muistikirjaksi halusin muuta kuin mustaa, iPad sai punaiset kuoret kun ajattelin, että se ei ole kovin arka väri, mutta erottuu miehen harmaasta, meikkipussissa huomion kiinnitti veljenpojat, lompakko oli päähänpisto, taskulampun kassiin oli kätkenyt lapsi, Keep Cupiin halusin kevään aurinkoa, kännykän kuoret valitsin, koska nuo on mahdollisimman kornit ja kirja tarttui matkaan alelaarista.

Niin ja fuksian värissä kirkuva veska.

Se on Design Markkinoilta ja olen sitä mieltä että kannatti tosiaan uskoa Lumin kojun myyjää, joka totesi, että tyypi joka verhoaa itsensä mustaan ja harmaaseen tarvitsee hän väriä elämään. No tuntuu, että sitä väriä on hiipinyt muutenkin ja tuo punainen vähän yllätti. Edellinen punainen kausi minulla oli lukiossa. Sitä edelsi ruskea ja vihreä kausi. Opiskeluaikana sporttasin violettia, pitkään elämäni tehostevärit olivat turkoosi ja keltainen. Nyt on sitten taas punainen kausi. Varmasti osin pojan ansiosta, siitä punainen on parasta maailmasta ja kaipa olen voinut kaivata musta-harmaaseeni vaihtelua. Vaatteisiin punainen ei ole vielä löytänyt ja mietin, että tuskin löytääkää. Minä viihdyn vaan niin hyvin monokromaattisissa mekoissani.

Mutta nyt kutsuvat taas työt ja teehetki on ohitse. Viikon viimeisen rutistuksen jälkeen kutsuu bussi ja viikonloppu Turussa. Rentoa olemista ja rakkaita ihmisiä. Kuulostaa ihan siltä mitä lääkäri määräisi.

 

Posted with Blogsy

Jatkosodan kierrätysmuotia

Yhdeksänkymmentäluku ja rippilahjaksi saadut Kalevalakorut ovat saaneet olla haudattuna muistojen perukoille ja korulaatikkoon visusti viimeiset vuodet. Nyt kuitenkin nuo Kalevalakorun muinaiskoruista muotonsa saaneet korut ovat alkaneet näyttää omaankin silmään todella hyvältä. Samaa teemaa sivuten kaivoin tänään korulippaasta esiin yhden korun joka kyllä ulkonäöltään on kovin kalevalahenkinen, mutta sijoittuu historiassa paljon tuoreempiin hetkiin.

Sain korun rippilahjaksi isoäidiltäni. Korun mummo oli saanut aikaan isoisältäni eli karjalaisittain äijältä. Kaunis koru kuljettaa mukanaan aivan erityistä tarinaa. Koru on nimittäin tehty maahan aamutusta lentokoneesta. Kuvio koruun taas on löytynyy karjalaisesta talon päätykoristeesta. Koruja minun tietääkseni löytyy tämän itselleni päätyneen yksilön lisäksi kolme muuta. Olisikin mielenkiintoista tietää, että vieläkö muut korut jatkavat kulkuaan, tai että päätyivätkö ne ikinä omistajilleen. Tarina kun jatkuu myös korun kääntöpuolella.

Vapunpäivänä 1944 annettu koru nimittäin ehti asustaa Karjalassa vain muutaman päivän yli kuukauden ja sen jälkeen mummoni viimeisen kerran sulki Kannaksella sijainneen kotinsa oven selkänsä takana ja lähti viimeisillä hetkillä kävellen lehmien kanssa evakkoon. Tai no aloittamaan kokonaan uutta vaihetta elämässään.

Koru on minulle tärkeä muisto siitäkin syystä, että mummoni oli ainoa isovanhemmistani, joka eli omaan aikuisuuteeni saakka. Itseasiassa äijästä minulla ei ole mitään muistikuvia muuten kuin valokuvien kautta. Koru on oikeastaan minulle sellainen konkreettinen muisto siitä isäni perheestä jota en juuri koskaan oppinut tuntemaan ja siitä matkasta jonka isäni perhe on kulkenut. Ainoa tätini kuoli jo ennen syntymääni ja isänikin kuolemasta on kohta 20 vuotta. Ja koru muistuttaa minua mummosta. Siitä sinnikkäästä naisesta, joka jätti kotinsa kahdesti ennen kuin ehti täyttää 27, rakensi itselleen uuden kodin tyhjästä ja hautasi aikaan molemmat lapsensa. Naisesta, joka torjui dementiaa ratkomalla kryptoja ja lukitsi aina oven ennen kuin kehtasi alkaa pelaamaan pasianssia.

Tärkeydestään huolimatta koru on jäänyt rasiaan. Välillä sen ulkonäkö ei tuntunut lainkaan ajankohtaiselta ja korun käytettävyyttä haittaa osittain sen materiaali. Eli koru haisee hieman rautaiselle ja toisaalta korun ketju on vähän lyhyt eli sen saa juuri ja juuri vedettyä pään yli, koska sattuneesta syystä lukkoa ei koruun tainnut olla saatavilla. Olenkin miettinyt, että josko koruun vaihtaisi uuden ketjun. Veikkaan, että koru tulisi paljon monipuolisempaan käyttöön, jos tuohon laitettaisiin tilalle vaikkapa pronssiketju, joka myös saisi olla reilusti pidempi eli koru laskeutuisi rintojen alapuolelle, jolloin ei olisi pelkoa siitä, että avonaisemmankaan kaula-aukon kanssa riipus olisi ihoa vasten.