Ja sitten mentiin

Lapsi sai ensimmäisen potkupyörän vuoden ja yhdeksän kuukauden iässä ja ennen kaksivuotisynttäreitään tyyppi paineli potkupyörällä ympäri lähiötä jo sellaista vauhtia, että vanhemmat sai pistää juoksuksi. Potkupyörä ehdittiin päivittää vuosi sitten jo isompaan versioon kun tyypi venähti pituutta ja potkuttelija oli kulkupelinsä kanssa suvereeni etenijä. Tasapainon suhteen lapsella olisi ollut jo ennen kaksivuotispäivää kaikki edellytykset oppia polkemaan, mutta se polkeminen ei vaan sujunut. Lapsi ei yksinkertaisesti hoksannut mitä polkimilla piti tehdä.

Vuosi sitten lapsi hoksasi polkemisen, mutta kieltäytyi kokonaan meidän vanhempien yrityksistä poistaa apupyörät vaikka samaan aikaan lasketteli potkupyörällä jalat suunnilleen niskan taakse nostettuna. Lopulta me annettiin asian olla ja päätettiin, että nyt tämän vuoden keväällä apupyörät lähtevät ja niin ne lähtivätkin. Kahden kuukauden kesäloma poissa kotoa vain aiheutti sen, että polkeminen ei lähtenyt kunnolla luistamaan, koska lapsi oli jotenkin päättänyt, että hän ei osaa eikä uskalla vaikka meistä vanhemmista polkeminen oli ihan hyvin sujuvaa.

Tänään sitten joku vain napsahti päässä paikoilleen.

Tunnin verran tuo tyyppi polki ympyrää läheisen koulun pihalla, soitti kelloa ja hihkui riemusta.

Tuo serkulta meille tullut pyörävanhus, jonka serkku oli perinyt aikanaan serkulta on pojalle aivan liian pieni, mutta toisin kuin pyörävalmistajat me olemme sitä mieltä, että niin kauan kun liikkeellelähtö on vielä huteraa ja jarrutukseenkin käytetään kengänkärkiä asfaltissa on parempi, että pyöräiljä saa kunnolla jalan maahan. Varastossa odottaa jo 16 tuumainen menopeli, jossa itseasiassa ei ole lainkaan jalkajarruja. Päädyimme tilaamaan pojalle käsijarrullisen sinkulan, koska jalkajarrut ovat lopulta aika tehoton tapa jarruttaa pyörällä ja lapsi on jo potkupyörän kanssa opetellut käsijarrun käyttöä.

Saapa nähdä koska tuon hurjapään kanssa uskalletaan lähteä liikenteeseen polkupyörän kanssa. Onneksi meidän kodiltamme pääsee suhteellisen helposti mukavan tasaisen ulkoilupolun varteen, joten enköhän minä vielä tälle syksylle saa pojasta itselleni pätevän juoksulenkkikirittäjän.

Feminismi ja polkupyörällä ajamisen taito

Saatoin tänään hieman hämmentyä kun aamulla itseni Hesarin nettisivuille klikkasin. Pääkirjoitustoimittajan kolumnissa kehotettiin siskoja nousemaan tarakalle. Jos sinulta ei löydy lukuoikeutta Hesarin nettiversioon oli kolumnin idea lyhykäisyydessään se, että arvon toimittaja oli ostanut itselleen 70-luvulta peräisin olevan ritsan mummofillarin ja todennut, että eihän tämä toimikaan kuten pakasta vedetty maantiepyörä. Tästä hän oli sitten tehnyt johtopäätöksen, että aika on ajanut ohi läpiastuttavarunkoisista eli tuttavallisesti naisten pyöristä.

Kuulemma kuka tahansa nainen vaihtaisi menopelinsä maantiepyörään jos vaan sitä saisi kokeilla ja nyt hän itseään feminististiksi tituleeraten on tullut kertomaan meille normien alle ponnisteleville naisille, että hulmuavahelmaisten olkihattufillaristien aika on ohi. Koska luonnollisestihan feministinen viesti menee paremmin läpi kun sitä kertoo mies. Eihän me naisparat edes tajuta omaa parastamme.

En oikein ymmärrä miten tuohon kirjoitukseen feminismi saatiin upotettua. Se, että käytän hametta ei käsittääkseni liity mitenkään feminismiin ja kun polkee helmat hulmuten mieluiten teen sen läpiastuttavarunkoisella fillarilla. Läpiastuttava runko on myös paikallaan silloin kun tarakalla istuu 18 kiloa kyytiläistä. On huomattavasti turvallisenpaa tarakkakyytiläisenkin kannalta että polkija pääsee nopeammin  ajoasemiin. Sitä jalkaa kun ei niin reteästi heilauteta tangon yli siinä kohtaa kun pyörää ei juuri voi kallistaa.

Ylipäätään olisi järkevämpää puhua siitä, että pyöräilyä tehdään tarkoituksenmukaisilla välineillä. Kaupunkiajossa pystympi ajoasento helpottaa usein muun liikenteen havainnointia ja löytyy myös pyöräilijöitä, joille maksimaalinen vauhti ei muutenkaan ole ykköstavoite etenemisessä. Vaihtelevissa maastoissa ja erilaisilla alustoilla poljettaessa maantiepyörä ei myöskään usein ole se ykkösvaihtoehto. Ylipäätään aika monelle pyöräilijälle pyöräily on muuta kuin pinkeissä trikoissa tapahtuva urheilusuoritus, jossa maisemien asemasta ihaillaan kadenssimittaria.

Tosin aina tuo tarkoituksenmukaisuus ole aina selvää myöskään tahoille, jotka pyöräilyyn varusteita valmistavat. Tai sitten valmistaja haluaisi esitellä naisille kovin paljon kapeampaa roolia pyöräilyssä. Tai no voihan olla, että suunnittelijat myös uskovat, että naiset eivät hikoile päästään. Olin nimittäin uutta kypärää hankkimassa kun vanhat eivät oikein hengittäneet riittävästi näille keleille. Iskin silmäni Pelagossa Bernin yhteen malliin ja kun se tuntui hyvältä päässä niin ostin sen.

Tarkempi tutustuminen netissä kuitenkin paljasti, että olen nyt sitten ostanut miesten kypärän. En kyllä onnistunut löytämään kypärästä paikkaa johon penis sijoitetaan ja mies epäili, että kyrpä otsassa kulkeminen on muutenkin sukupuolesta riippumatonta, joten nyt ei sitten selvinnyt mikä kypärästä tekee miehisen. Bernin kokotaulukko tosin vähän yritti vihjailla, että mahdankojan minä ja hehtaarin kokoinen takaraivoni ylipäätään olla nainen. Tai ainakaan naisten kypäristä ei tahtonut löytyä sopivia kokoja. Söpömpiä ne kyllä olisivat olleet, mutta paljon huonommin ilmastoituja.

En sitten tiedä mihin tässä päädytään sitten feminismin osalta. Olisiko sitten tasapeliin kun poljen naisten pyörällä päässäni miesten osastolta ostettu kypärä. Vai olisikohan syytä todeta, että feminismistä ja polkupyöräilystä puhuttaessa voitaisiin ensin alkaa puhua vaikka heistä, joilta oma yhteiskuntansa kieltää pyöräilyn sukupuolisiveyteen vedoten.

Uuden kypärän aika

Aktiivisena pyöräilijänä olen verrokkiryhmässäni ilmeisen epäcool pyöräilykypäräni kanssa. Tosin vaikka miten asiaa vakuutellaan minulle en ole vielä keksinyt yhtään järkevää syytä jättää kypärää kotiin. Tällä hetkellä käytössäni on Yakkeyn lierihattu ja Giron perusskeittipotta. Ensimmäinen on ihana, mutta kesäkaudelle liian kuumaa. Jälkimäinen on taas ilmastoidunpi, mutta ei väriensä puolesta passaa yhtään rakenteilla olevaan sinkulaani. Eli nyt kypärähyllyyni on ilmestynyt ammottava aukko Yakkeyta paremmin ilmastoidulle söpölle kypärälle neutraalissa värissä.

Kuva

Tällä kertaa ajattelin testailla Berniä. Ratsastuskypärämäinen ulkonäkö on plussaa ja malli näyttää muutenkin oikein passelilta. Sovittaa sitä vielä täytyy, koska pääni on vähän välikokoa näissä kypäräasioissa. Pidempiä reissuja varten varmaan pitäisi myös niellä turhamaisuus ja hankkia vielä kevyempi ja ilmastoidunpi kypärä. Niiden kanssa ongelmaksi vaan tulee se, että sisäinen nörttini huutelee silloin kovaan ääneen minun näyttävän aivan minbarilta ja roolipukeutuminen ei oikein koskaan ole ollut minun juttuni (vaikkakin pakko sanoa, että ihailin valtavasti sitä henkilöä, joka keksi pukeutua 2011 Finconiin Tardis'ksi).

Eihän ihminen tietenkään kaikkia näitä kypriä tarvitsemalla tarvitse, mutta itse tykkään kun voin vaihdella kypärää pyörän, asun ja pyöräilytilanteen mukaan. Ilman kypäräähän minä en polje enää nykyään käytännössä lainkaan. Kypäräasiassa olen kyllä niin insinööri kun ihminen vaan voi insinööri olla. Koen kypärättä ajamisen riskit liian suureksi, jotta se olisi kannattavaa, vaikka tilastollisesti pyöräily turvallista onkin. Tosin en minä myöskään maksa kotivakuutusta odottaakseni sitä, että pesukone päättää tulvia pitkin asuntoa tai kuulu työttämyyskassaan vakuuttuneena työttömäksi jäämisestäni. Se kypärä on kuitenkin pyöräilijälle halpa henkivakuutus. Ja en minä tässä edes vakuuta itseäni muiden ihmisten tekojen varalta vaan ihan itseltäni haluan suojautua. 30 pyöräilyvuoteni aikana en ole kertaakaan kolaroinut fillarilla kenenkään toisen tiellä liikkujan kanssa, mutta silti yllättävän monta kertaa olen itseni löytänyt ohjan pohjalta ylpeyttäni keräilemästä.

 

Posted with Blogsy

Letkeesti rullaten

Lumien sulattua heräsimme tajuamaan, että pojan potkupyörä oli auttamatta jäämässä pieneksi. Pienin Pukyn potkupyörämalli oli nyt jo säädetty ääriasentoon ja silti meno oli vähän takkuista. Elättelimme toiveita siitä, että poika olisi innostunut polkemisesta, mutta vaikka poika hoksasi nopeasti miten poljetaan ei se vaan saanut poikaa innostumaan. Lopulta tultiin siihen tulokseen, että jos kerran poika ei polkemaan ole halukas niin parempi vain ostaa kokonaan uusi potkupyörä.

Konservatiivinen potkuttelija valitsi uudenkin fillarin väriksi vihreän ja tilaus tehtiin Mimilii-nimisestä verkkokaupasta. Tein tilauksen viime maanantaina ja keskiviikkona pyörä oli noudettavissa lähi-Siwasta. Tällä kokemuksella uskallan kyllä suositella kyseistä puotia. Pojalle tuo XL-kokoinen potkupyörä on alasäädöillä juuri sopiva ja poika otti pyörän heti alkumetreiltä haltuun. Nyt viikon ajan joka päivä on käyty tekemässä useamman kilometrin pyörälenkkejä ja tuntuu ettei poika saa uudesta pyörästä tarpeekseen.

Uusi iso potkupyörä on kuitenkin nyt todella tehnyt tarpeelliseksi sen, että tuo rakas uhmaperkeleemme on pakko saada oppimaan liikennesäännöt. Jo pienellä potkupyörällä poika sai tasaisellakin maalla vauhdin yli 10 km/h mäistä puhumattakaan ja tällä isommalla se vauhti vasta hurjaksi tuleekin, joten kaupunkiolosuhteissa risteyskohtaamista on alettu harjoitella ihan urakalla. Liikennevalot poika on jo oppinut, mutta valitettavasti kääntyvät autot tekevät tilanteesta aika vaarallisen, koska suojatietä risteävät autot pääsääntöisesti, varsinkin vasemmalle kääntyessään, tulevat kärkkymään turhan lähelle eivätkä yhtään ota huomioon sitä, että pieni potkuttelija voi hyvin lyödä liinat kiinni keskellä suojatietä jos se sattuu näkemään siinä hyvännäköisen leppäkertun. Toki me vanhempina hoetaan kun papukaijat "odota aikuista, vihreillä yli vain kun saa luvan, seepraraidoilla ei saa pysähtyä vaan ripeästi yli kun liikkelle mennään, hyvin menee, hyvin menee" -mantraa, mutta toivoisimme myös autoilijoilta vähän ennakkointikykyä. Oman haasteensa tuovat myös jaetut kevyenliikenteenväylät ja pojan sijainti siellä. Pyörätielle potkupyöräilijää ei auta päästää ettei joku Inserakuski pamauta sen päälle, mutta jalkakäytävän puolella sitä taas saa pelätä, että poika pamauttaa jollekin kulmakunnan mummoista uudet muovilonkat.

Jos liikennesäännöt kuitenkin unohdetaan niin potkupyöräily on tuonut pojalle nyt taas uusia ulottuvuuksia. Sunnuntaina pieni potkuttelija kävi lenkillä serkun kanssa niin, että serkullakin oli fillari alla. Potkupyöräillessä myös mielikuvituskin lentää ja poika on milloin Salama McQueen ja milloin Puu fu Tom. Koska noita liikennesääntöjä ei kuitenkaan kokonaan voi unohtaa niin olisiko jollain lukijoists jotain hyvää vinkkiä kirjasta josta liikennesääntöjä voisi opetella. Niin ja lapsihan ei siis vielä ole kolmeakaan ja on aikamoinen patteriperse eli aika lapsellisella nökökulmalla pitäisi aihetta lähestyä.

Varjoon, suojaan

Minä rakastan tätä meidän pihaamme jossa suuret lehtipuut suojaavat paahtavalta auringolta. Tuulikin sopii tähän mukavasti joten kyllä täällä kelpaa leputtaa kesäretkellä rähjäytynyttä kroppaa.

Poljettiin äsken muuten pojan kanssa ostamaan allekirjoittaneelle uusi tarakka pyörään. Myyjä kysyi tultiinko pyörällä, ilmeisesti kaksi pyöräilykypäräpäistä ihmistä ei kertonut asiaa riittävän selvästi...

Niin ja kumpikaan näistä ei ollut se vihjaamani aarre vaikka aikamoisia aarteitahan sekä piha että Haagan pyörähuolto molemmat ovat.

Leggingsit repee

Työkaverini kuulee aina Sini Sabotagen laulavan, että leggingsit repeevät Levisten asemasta. Pyöräillessä tuo kuulohäiriö tosin tuntuu olevan valitettavan yleinen ilmiö. Etenkin sellaiset mukavan ohutta trikoota olevatt leggarit tuntuvat ottavan kovin nopeasti itseensä päivittäisestä kontaktista fillarin satulan kanssa. Muutenhan asiassa ei olisi mitään varsinaista haittaa. Tähän asti en esimerkiksi ole kokenut tarpeita leikkiä Basic Instinctiä työajallani joten eipä sitä kukaan tiedä mitä sieltä mekon alta löytyy. Pyöräillessä kaikki tosin on toisin. Eteneminen on hieman haastavaa kun kiipeävän mekon kanssa edetettä joutuu estämään sen ettei muuten kokomustaan verhotussa koivessa loista kappale hiivanvalkoista ja tutisevaa sisäreittä.

Näillä kesähelteillä koko leggareita ei tarvitse miettiä, mutta pyöräillessä on silti omat haasteensa. Tai no paitsi jos haluaa leikkiä köyhän miehen Sharon Stonea ja vilautella sitä tutisevaa sisäreittä kiitäessä pitkin ratarataa myötäilevaa kevyenliikenteen väylää. Toistaiseksi en ole kokenut halua tehdä tätäkään joten jotain piti keksiä. Ratkaisu löytyi niinkiin glamourista liikkeestä kuin Lidlistä, josta ostin viime kesänä juoksuhameen eli sellaiset parikymmentä senttiä mustaa trikoota, josta joku (luultavasti alipalkattu) tekstiilityöläinen on saumurilla surauttanut mikroshortsit ja minihameen sekä liittänyt ne yhdeksi vaatekappaleeksi. Erityisen näppärä tuo on kun käyttää kietaisumekkoja, tavallisen kanssa toimii ihan tavalliset pyöräilyshortsitkin. Tosin niissä on riskinä, että joku luulee että hengaat keskellä kesää Spanxit jaloissa. Ratkaisu on myös kotiäitiystävällinen eli voi rauhassa pyllistellä hiekkalaatikon reunalla ilman ettei tule samalla esitelleeksi talkkarille alushousuvalikoimaansa.

Niin ja kuvituskuvia en tarjoa. Juoksuhame kun on ehkä maailman epäkuvauksellisin vaatekappale sekä puettuna että henkariin ripustettuna. Blogiin oli muuten kuuluneen viikon aikana eksytty haulla "Jenni Haukio pelkissä sukkahousuissa". Että kaikki näemmä sitä ihmistä voikin kiinnostaa tai kuten pahaa pelkään kiihottaa. Tosin tuskinpa tälläkään kirjoituksella kovin paljon normaalimmaksi näitä hakukonetuloksia saan.

Pyöräilyn uusi aika

Viime perjantaina alkoi elämässäni uusi aika. Se joka väittää, ettei onnea voi ostaa, ei selvästikään ole koskaan ostanut itselleen uutta polkupyörää. Äidin pihalla kurvaillessani taannuin välittömästi 25 vuotta ja palasin siihen päivään jolloin sain ensimmäisen vaihdepyöräni. Mintunvihreä Tunturi VIP vaan vaihtui valkoiseen Nishiki 401:een.

Uusi pyörä teki työmatkoistakin yhtä juhlaa. Vaikka julkisivuremontti virastotalossa vaikeuttaakin matkaa ja kisaturistit palloilevat jaloissa tippui ajoajasta hyvä viisi minuuttia pois. Siinäkin päivässä tienataan 10 minuuttia lisää yhteistä aikaa eli viikossa jo melkein tunti. Se tuntikin tekee ihmeitä arki-iltojen kokonaisuuksissa. Tänäänkin ilta suhahti ohi hetkessä. Tultiin kotiin, lämmitettiin spagettivuokaa ja muovailtiin muovailuvahalla. Sitten poljettin kauppaan ruokaostoksille ja kotiin päästyä olikin jo iltapala-aika. Eli oikeaa laatuaikaa kerrassaan...

Pyöräillessä pojalle iski huoli siitä, että Paavo-vauvalla ei ole kypärää. Onneksi vauvanpipo kelpasi nyt esittämään kypärää, mutta kuulemma kypärä pitäisi saada. Valmiina niitä löytyy riistohintaisena ja perin ällöttävän vaaleanpunaisena Babybornilta, mutta netistä löytyi myös ohje miten pyöräilykypärän voi tehdä paperimassasta ilmapallon päälle eli taidetaan askarrella viikonloppuna kypärää. Mies myös tsekkaa töissä niiden lastauslaiturin siltä varalta, että siellä olisi ylimääräisenä styroksin kappale, josta kypärään voisi kaivetaa rungon. Paavolle pitäisi myös saada vaatetta. Pitänee tutkia nettiä, josko jostain saisi vaikka jonkun collegehaalarin tuolle nukelle. Nukke tosin on minun vanhani ja viitisen senttiä noita nykyisiä nukkeja lyhyempi.

Niin ja miksi meillä oli kaupassa mukana sekä peräkärry että istuin? Siksi että menomatkalla kärry oli täynnä panttipulloja ja kierrätyspisteeseen menevää tavaraa. Työ kärry on kyllä ihan ehdoton lisä tähän pyöräilyyn muutenkin kuin lapsen kuljettanisen kannalta.

Nyt vielä kasaamaan valmiiksi miehille huomiseksi makaronilaatikko. Uuniin se ei enää ehti, mutta ainakin mies säästää sekottamisen vaivan kun tulevat huomenna kotiin. Itsellä jää ruokailut tällä viikolla väliin sekä huomenna että ylihuomenna. Johan tässä ehti näitä kotiviikkoja ollakin.

Pyöräpäiväunia

Ulkona sataa vettä ja vointi on muutenkin niin ankea, että nyt on vaan parempi pysyä sohvan nurkassa ja haaveilla paremmista pyöräilykeleistä. Kahlasin aamupäivän aikana reilu puolentusinaa Fillarifoorumin projektipyöräketjua ja nyt alkaa olla speksit omalle Projektimadonalle selvillä. Yksi vaihde, käsijarrut, viiksitanko. Maalin kanssa päätös tehdään kun rungon näen livenä. Olisi kiva säästää se, mutta jos se on liian klommoilla niin pitänee maalata. Suosituin projektimixteväri näyttäisi olevan turkoosi, mutta se nyt vaan on aika Pelagon Capri ja vähän nähty. Itse tekisi mieli keltaista, tosin sekin nyt on vähän kulunut, mutta jotain tyttömäistä sen pitää olla. Sellaista, että sen kanssa voi keikistellä ja pistää ranteeseenkin vaikka tällaisen söpöläisen.

The Pretty Girl Shown rannekoru löytyy Etsystä. Tosin onko koomista ostaa 1,5 euron koru melkein viiden euron postareilla?

Tuunattu menopeli

Poika peri serkultaan pienen vaaleanpunaisen polkupyörän, joka itseasiassa oli serkulle päätynyt tämän serkulta. Pienelle pinkille pyörälle on ikävuosia kertynyt jo suunnilleen saman verran mitä oppivelvollisuus kestää. Pyörä oli yllättävän hyvässä kunnossa. Ketjut nyt olivat ruosteessa ja satula vähän irvisteli. Runko kuitenkin oli pääpuolisesti ehjä maalipinnaltaan, joten kovin suureen remonttiin ei tarvetta ollut. Irrotimme pyörästä lokasuojat, satulan ja ohjaustangon kädensijat. Rapsutin rungosta pois hivenen happomatkaiselta näyttäneet Jee Ann Bike Unicorn -tarrat. Mies pesi pyörän, minä leikkelin DC Fixistä pylpyröitä ja sitten me teippailtiin. Poika valitsi teemaksi Angry Birdsit. Tarrat suojattiin vielä läpinäkyvällä kontaktimuovilla.

Päälikumit vielä varmaankin pitää vaihtaa, mutta muuten uskoisin, että tällä kelpaa pistellä menemään tämä kesä. Tarkoitus siis olisi opettaa poika käyttämään pyörää jossa on myös polkimet. Potkipyörällähän tuo laskettelee posketonta kyytiä joten polkimet nyt varmaan ainakin aluksi hidastavat menoa. Niin kauan kun pyöräilyssä polkeminen vaatiin harjoittelua tukena menossa on myös apupyörät. Uskoisin kuitenkin, että kun poika pääsee jyvälle polkemisesta löytyy se potkuttelulla hankittu tasapainokin äkkiä.

Pyörällä päästään

Tiedättekö, että minulla on maailman paras isoveli?

Se vei pienenä minut katsomaan piirrettyjä ja äidiltä salaa hampurilaiselle. Se huolehtii meidän yhteisestä metsästä niin, että minä saan olla huoleton heinäsirkka, joka korkeintaan käy hakemassa sieltä myrskytuhojen laskennan seassa hupullisen korvasieniä. Ja se ei ikinä jätä väliin dyykattavaa roskista, jos se sellaiseen törmää ja tällä kertaa se poimi sieltä matkaansa Tunturin mixte-rungon minulle.

Kuva

Mixte-runko on siis kaikille 80-luvun kasvateille tuttu muun muassa Tunturi Madonnasta eli siinä tuo ylempi tanko rungosta muodostuu kahdesta kapeasta putkesta. Pelagohan tuota runkomallia on sportannut ja vanhat mixtet ovat ilmeisen suosittua kamaa projektipyörinä. Yksivaihteen sivuilla useampikin kaveri esittelee millaisia pyöriä ne ovat tyttöystävilleen tehneet. Tosin minulla on kyllä vahva epäilys, että ne tekevät niitä itselleen. Tai ainakin yksi pyörä jonka tunnistimme tuntuu aina tulevan vastaan vahvasti miespuoliselta vaikuttavan polkijan alla...

Ja sitten takaisin asiaan.

Nyt minua siis Turussa odottaa oma projektipyörä. Nyt pitäisi sitten miettiä mitä pyörältä haluaa. Tehdäänkö siitä coolisti erottuva vai retrosti nuhjuinen. Eli maalataanko runko, millainen ohjaustanko hommataan, ilkeääkö dyykattuun pyörään ostaa satasen satulan, haluanko vaihteet, saako tuohon runkoon edes vaihteita, entä tarakka, eteen vai taakse, niin ka lokasuojat? Pyörä lähtee meidän mukaanke viimeistään äitienpäiväviikonloppuna ja luultavasti tässä kuukaudessa ehdin muuttaa mieleni jo miljoonasti.

Niin ja puhumattakaan siitä ensimmäisen maailman ongelmasta jonka pyörän runko avasi: Tuosta Mixtestä tulee sellainen sunnuntaipyöräilyfillari. Sellainen jonka kanssa pistetään mekko päälle ja Yakkayn kypärä päähän. Tuon rinnalle tarvitaan se uskollinen työjuhta jonka kanssa pusketaan työmatkat ja tarvittaessa ne yli 50 kilometrin pyöräretket. Olin kuvitellut ostavani yhden brittiläisen mixten, mutta eihän ihminen nyt mitään tee kahdella mixtellä. Rajoituksena haussa olevalle pyörälle on se, että senkin kanssa pitää voida polkea hameella ilman etten tule esittelleeksi alushousujani työpaikan autohallissa pyörän selkään ja selästä könytessäni. Eli tuo sulkee cyclocrossit pois. Enköhän minä johonkin hybridiin päädy. Taidan pistää miehen tekemään esikarsinnan. En kai minä naimisiin sen kanssa olisi päätynyt jos en luottaisi sen arvostelukykyyn.

Palaa pian asiaan

Niin hieno kuin Yakkayn hattukypäräni onkin niin pakko myöntää, että se ei ole ihan parhaimmasta päästä ilmanvaihtonsa suhteen ja pyöräilykautena päänahkani oli aika huonossa kunnossa kun pää hikoili kypärässä kahdesti päivässä. Kypärä on kuitenkin niin hieno, että kokonaan en siitä halua luopua vaan säästän sen ns. pyhäkäyttöön. Rinnalle pitäisi hankkia nyt sitten joku vähän ilmaistoidumpi malli. Fiksu varmaan ostaisi jonkun hyperkevyen ja ilmastoidun sporttimallin, mutta koska turhamaisena ihmisenä haluan että uusikin kypärä on kivan näköinen ja ettei minua se päässä vahingossa sotketa Babylon 5 -fanitapaamiseen matkalla olevaksi minbaripukuiseksi tosifaniksi ei sellainen ilmanvastusyställisempi malli oikein toimi. Koska olemme olleet tyytyväisiä pojan Nutcasen kypärään ajattelin käydä niiden sivuilla tutustumassa mallistoon. Varsinkin kun poikakin on kasvanut ulos omasta kypärästään. Nettisivuilla kuitenkin odotti tällainen näky.

Ja tuota samaa etusivua tässä nyt on katsottu jo useampi päivä. Miten vaikeaa niiden uusien mallien lataaminen nettisivuille oikein voi olla? Veikkaanpa ettei siinä hyvä heiluisi, jos laittaisin omien työyhteystietojeni kohdalle tiedon, että uutta tietoa olisi tulossa palataan asiaan syksymällä. Niin ja ei tuosta nettikaupasta edes ole mitään iloa esim. kokojen tutkimisessä kun mobiilisti se ei edes päästänyt selailemaan valikoimaa.

No yhtä kaikki, tuossa vieressä oleva irtolippa vaikuttaa hauskalta ajatukselta. Sen kannustamana taidan jatkossakin käydä vilkuilemassa koska uudet mallit sivuille päivittyvät.

Vuoden yhteistyömallisto

Vaikka ollaan hätinä päästy tammikuulle niin voin julistaa, että vuoden yhteistyömallisto on löytynyt nyt kun Henkka Maukka tekee malliston Brick Lane Bikesin kanssa.

Promokuvat näyttää hyviltä. Saa nähdä millaisen ilmiön nämä vaatteet ympärilleen kasvattavat, verkkokauppa tyhjenee luultavasti nopeasti, mutta jotenkin minun olisi vaikea nähdä mieheni kaltaisia hiljaisia pyöräilijämiehiä tappelemassa kynärpäätaktiikalla myymälässä (en tosin edes ole katsonut tulevatko nuo Suomeen myymälöihin millä mitalla).

Unelmien pyörälaukku

Googlettelin tänään junamatkalla pyöräilykäyttöön soveltuvia laukkuja. Ei mikään helppo rasti kun tavoitteena oli löytää laukku, joka on yhtä aikaa hyvännäköinen, säänkestävä ja monikäyttöinen eli muutettavissa tarvittaessa myös repuksi tai messengerbagiksi. Lopulta löysin Etsyn kauttaa Vayabagin.

Tarakkaaan kiinnittyvästä pyörälaukusta saa tehtyä myös mallista riippuen repun tai messengerin, tässä yläkuvassa näkyy repun säädöt. Itseäni kuitenkin ehkä enemmän lämmittäisi alakuvassa näkyvä pyöräläheteiltä tuttu yhdenolan messengerbag, joka myös iloisesti muistuttaa omista lukiovuosista ja sen aikaisesta laukkumuodistani.

Ja veskaan mahtuu vielä 12 tölkkiä juotavaakin....

Tuon kanssa kelpaisi lähteä ensi sesonkina reissuun. Kassiin saisi hyvin päiväreissun kamat ja toisaalta ulkonäkö toimisi myös työmatkoilla ja pidemmillä reissuilla laukku olisi näppärä kun sen saisi esim. ruokailujen tai vaikka lauttamatkojen ajaksi kyytiin. Monikäyttöisyys tulee tarpeeseen arjessa, jolloin lasta päiväkotiin kuljetettaessa tarakkakiinnitteinen laukku pitää saada kulkemaan päiväkodille saakka jotenkin muuten kun lastenistuin blokkaa kiinnitysmahdollisuudet.

Työmatkavarustautumiseen tosin töiden alla yksi DIY-viritelmä. Saatte kuvia kunhan pääsen testaamaan sitä pyöräkellariin. Alustava testailu lapsen potkupyörän ohjaustangossa ainakin tuntui lupaavalta.