Ergonominen lapsuus

Mies haki tänään päiväkodista suunnilleen päästä varpaisiin mutaisen pienen miehen. Lastentarhanopettaja pahoitteli mutaista jälkeläistä, oli kuulemma metsäretki ollut vähän märempi mitä oltiin ennakoitu. Mietittiin miehen kanssa, että ennemmin me haetaan päiväkodin pihalta punaposkinen, kirkassilmäinen lapsi jolla on hyvä fiilis kuin harmaakasvoinen koko päivän sisällä olleen kiukkupyllyn.

Se on vain mutaa ja kyllä se tuosta pesussa lähtee. Ja jos ei lähde niin ei sekään niin vaarallista ole.

Pidän lapseni päiväkotiryhmän opettajan tyylissä siitä, että vaikka missään virallisessa metsäpäiväkodissa ei ollakaan viettää porukka mahdollisimman paljon aikaa metsässä. Ja nimenomaan kulkien siellä metsässä, ei pelkillä valmiilla ulkoilureiteillä. Vaihtelevassa maastossa kulkeminen on parasta kasvavassa iässä olevan lapsen fysiikalle ja oikeasti harmittaa jo ajatuskin siitä, että viimeistään kahden vuoden päästä lapsi joutuu istumaan päivästään jo paljon merkittävämpiä aikoja.

Tuosta istumisesta saadaankin aasinsilta siihen aiheeseen, joka aamulla päiväkodilta junalla kulkiessani tuli mieleen (tosin silta taisi tässä olla niin onneton, että aasiparka on varmasti veden varassa). Mutta siis aiheeseen. Minä nimittäin haluaisin kirjoittaa lapsen ergonomiasta.

Ergonomia on minulle itselleni tärkeässä roolissa, koska silloin kun hyviä selkärankoja jaettiin minä olin jonottamassa toista annosta reisien ympärystä. Muistan ensimmäisen kerran jo ala-asteikäisenä tunteeni, että selkäni on kipeä. Iltapäivisin koulun jälken lapaluiden välissä tuntui poltavaa kipua ja pari kertaa kun turhan vauhdikkaasti kääntelin päätäni sain niskan lihakset niin pahaan kramppiin että tarvitsin vanhempien apua. Toki minulla on selässä rakenteellista häikkää. Siinä missä muiden rangat tekee nätin s-mutkan, mun sekäni näyttää päällään seisovalta kysymysmerkiltä. Vika ei ole kuitenkaan mitenkään poikkeuksellinen ja helpostihan se terveempikin selkä ottaa itseensä jos sitä väärin käytetään.

Aamulla tämä aihe tuli mieleeni tosiaan kun olin kävelemässä junalle. Edessäni viipotti menemään varmaankin ekaluokkalainen poika, jonka reppu oli aivan onneton. Se oli ensinnäkin liian suuri lapselle ja täysin väärän mallinen kannettavaksi kapeilla harteilla. Toki voi olla, että tuo oli ainoa reppu mihin perheellä oli varaa, mutta lisäksi repun säädöt olivat päin honkia. Kiristämällä hinoja olisi repun kantamisesta tehty lapselle paljon helpompaa sen asemasta, että nyt tuntui, että reppu vei lasta.

Tässä kohtaa osotan myös syyttävän sormeni reppujen valmistajia kohtaan. Yllättävän harvasta lasten koulurepuksi mainostetusta viritelmätä esim. löytyy rintaremmiä, joka merkittävästi vaikuttaa kantamisen miellyttävyyteen. Vanhempien taas pitäisi säätää hihnat ja muistaa katsoa niitä säännöllisesti, koska käyttö voi hihnoja löysyttää ja eripaksuiset takit vaikuttaa asiaan.

Toinen vastaava kohtaaminen tapahtui kahvilassa hiljattain. Viereiseen pöytään saapui kaksi lasta vanhempineen, joista nuoremmalle haettiin syöttötuoli. Vanhempi, arvioilta nelivuotias lapsi olisi halunnut itselleen juniortuolin, jonka vanhemmat lapselta kielsivät. Isot lapset kuulemma eivät käytä vauvojen tuoleja. Tuossa kohtaa kiitin, että oma lapseni keskittyi sillä hetkellä johonkin muuhun, koska meillä tuo viisivuotias käyttää edelleen tyytyväisenä omaa vauvojen tuoliaan eli Stokken juniortuolia.

Toki lapsi pärjää tavallisessakin tuolissa, mutta ei se ergonomista ole. On hieman eri asia syödä pöydän ääressä jossa hätinä saa leukansa pöytälevyn yläpuolelle kun taas sopivassa juniortuolissa lapsi voi istua ryhdikkäästi ja kurottelematta. Vähän sama ongelma tulee helposti esiin myös päiväkodissa ja kouluissa joissa lapsia istutetaan pöytien ääressä. Pöytien ja pulpettien koot arvotaan varmaankin jonkun keskipituuden mukaan, mutta ei se auta sitä porukan pienintä jonka jalat heiluvat ilmassa pulpetissa istuessa tai sitä hujoppia, joka viikkaa itsensä joka tunti liian pieneen pulpettiin.

Toki monessa koulussa on etsitty vaihtelevia työskentelymuotoja perinteisen pulpettityön rinnalle tai tilalle, mutta fakta on se, että nämä lapset joutuvat vielä istumaan pitkiä päiviä täysin väärän kokoisissa tuoleissa ja sen päälle roudaamaan huonosti istuvia reppuja perässään. Eikä asiaa yhtään helpota se, että kaikki tuo tehdään vielä kengissä, jotka notkeudeltaan vastaavat lähinnä hollannikkaita.

Omalla tavallaan on tylsää myös se, ettei näistä asioista juurikaan puhuta. Lisäisin mielelläni lasten ergonomian mediakasvatuksen rinnalla niihin asioihin joista MLL voisi tuottaa neuvoloille jaettavia lippulappusia. Näillä lapsilla on vielä koko elämä edessä joten olisi ihanaa jos jo lapsuudesta tulisi luontevaksi osaksi mahdollisimman ergonominen tapa toimia.

 

DIY: Dinosaurusasu

Elokuun syntymäpäiville lapsi toivoi dinosauruspukua, jollaisen ompelin hyödyntäen hupparin kaavaa. Tänään asussa juhlittiin jo toisen kerran kun juhlistimme kaveriperheiden kesken kekriä. Ajattelin, että nyt saadaan hyvät kuvat puvustakin napattua blogia varten, mutta tuossa dinopuvussa raitaa olla joku kirous, koska siitä mokomasta ei vain saa järkevää kuvaa.

Dinosaurusmoodiin siirtynyt lapsi ei vain pysy riittävän kauan paikallaan ja toisaalta puvun kaikki ominaisuudet on vaikea saada yhteen hyvään koska yleensä esiin tulee vain häntä tai päätä esittävä huppu.

Perusidea puvusta oli simppeli. Kaava on käytetty jostain viimetalvisesta Ottobrestä napattua hupparikaavaa, josta on vain poistettu etuvetoketju ja jätetty hihat kiinnittämättä. Kankaana toimii vihreä college ja selän panssarit ja vatsa on jotain varmasti tulen lähellä leimahtavaa keinokuitua. Hampaat on leikattu huovasta ja hupun sisäpuoli eli kita on punaista trikoota. Häntä on irtsari eli täytetty pötkylä, joka on ommeltu kiinni vanhoista shortseita irtileikattuun resoriin joka sujautetaan tuonne hupparin alle.

Asua on täydennetty vielä trikoopaidalla ja sukkahousuilla, koska sopivan värisiä leggareita ei ole löytynyt kaupasta valmiina. Naamiaisasussa parasta on se, että joustaa ja antaa tilaa liikkeelle. Hien tuo meidän kuumakalle kyllä tässäkin asussa sai päälleen. Varmaan paras naamiaisasu olisi tuolle tyypille Tarzan tai joku muu lähinnä lannevaatteesta muodostuva asukokonaisuus.

Hupparipohjaisia naamiaisasuja löytyy aika kivasti Pinterestiä selatessa, mutta nyt tuntuu, että suurin rooliasuvillitys on meillä ainakin hetkeksi menossa ohi. Siinä missä vielä keväällä päällä piti olla H&M:n Turtles- tai haihuppari on nyt syksyllä paras ratkaisu joku mahdollisimman simppeli huppari yhdistettynä t-paitaan. Tosin voihan se olla että rooliasut nouset takaisin listoille. Näitä on minusta kiva ommellakin kun pääsee testamaan erilaisia materiaaleja. En esimerkiksi ollut aikaisemmin käyttänyt tuollaista glittersilityskalvoa, josta dinosauruksen silmät on tehty.

 

Laihat ulkohousut

Tiedättekö mikä on viisaan ihmisen merkki? Se, että tietää koska on aika luovuttaa ja nyt taisteltuani vuodesta 2012 lähtien kuorihousuja inhoavaa lastani vastaan totesin, että nyt poistetaan yksi jatkuva riidan aihe meidän taloudesta.

Toki joku voi olla myös sitä mieltä, että viisas ihminen ei anna viisivuotiaan sanella mitä se päälleen pukee, mutta jos lapsi on kolme vuotta selittänyt niin monisanaisesti, kuin vain on kussakin ikävaiheessa osannut, inhoaan housujaan kohtaan niin nyt kokeillaan jotain muuta. Miksi sitten kuorihousut eivät kelpaa. No siitä syystä, että kuulemma ne on pellehousut. Ne on rumin vaate minkä lapsi tietää, paitsi jos ne ovat vyötärömittaiset niin ne ovat toiseksi rumimmat. Henksellilliset kun ovat yhtä aikaa sekä pellejen että vauvojen housut. Niin, että tervetuloa vain meille käymään keskusteluja vaatteista, jos olette sitä mieltä että pojat ovat siitä helppoja ettei niitä kiinnosta vaatteet.

Tuossa eräänä iltana kun aamulla taas olimme käyneet perinteisen pukeutumistaiston istuin minä töissä iltani iloksi valiokunnan sihteerinä (järjestötyön iloja) ja tauolla huomasin sähköpostiin tulleen Reiman verkkokauppatarjouksen. Klikkasin kaupan auki ja sieltä se kultamunia muniva hanhi löytyi. Lapseni sanoin maailman parhaat, laihat ulkohousut, jotka eivät edes kahise.

Itseasiassa meillä nuo samaiset soft shell -housut on ollut aikaisemminkin jossain pienemmässä koossa, mutta silloin ne olivat lapsella keskustareissujen ja kaupunkilomien keikistelyhousuina. Ne kun näyttää fiksuilta, mutta kestävät sen, että lapsi laskee märästä liukumäestä. Jotenkin en vain ollut tajunnut että nyt isommalla lapsellahan nuo käyvät tosi kivasti myös ulkohousuista ja kuukauden käytön jälkeen tyyppi on onnesta soikeana. Ja onhan tuo soft shell vielä tosi kiva materiaalikin kun housuissa on lämmin ja pehmeä sisäpinta. Karheiden saumojen kohdalla kun meillä myös tehdään täysi stoppi.

Takkikin on muuten Reimalta ja ollut käytössä jo 1,5 vuotta ja näyttäisi menevän varmaan vielä ensi keväänkin jos ihmeitä ei lapsen pituuskasvussa tapahdu. Keltainen väri on ollut ihana, mutta se on kyllä ihan tolkuttoman arka ja kangas vetää likaa magneetin lailla puoleensa. Nyt tosin viime viikolla anopin apuna puunkannossa ollut poika sai takkinsa niin likaiseksi että anoppi takin pesi ja pitää varmaan kysyä millä myrkyillä takki puhtaaksi räjäytettiin, koska nyt se taas ainakin tovin on kauniin keltainen. Takkiin saa vielä laitettua sisälle tikkiliivin, joten se menee pitkään syksyllä ja toimii varhain keväällä yhdistettynä toppahousuihin.

Niin ja linkkiä uskaltaa vapaasti klikata. Minä en saa tästä mitään rahallista korvausta, kunhan vain innoissani kerron kaikille, että maailmassa on sellainenkin ihme kuin laihat ulkohousut. Onneksi lapsen pellehousufobia ei ole vielä ulottunut toppavaatteiden puolelle ja ainakin jos linja tällaisena jatkuu voidaan olla kohtalaisen varmoja, ettei tuosta tyypistä nyt ainakaan hopparia tule.

 

Mutanttikumisaappaat

Kauneus on katsojan silmässä myös kumisaapasostoksilla. Reilu viikko sitten ehdotin lapselle kaupassa uusia kumisaappaita kauniin keväisessä vihreän sävyssä. Lapsen silmät syttyivät loistamaan kumisaappaat nähdessään. Ne ovat kuulemma täydelliset mutantinvihreät. Kevät, hirviöt, potaatti, pottu...

Poika käytti välissä kuukauden verran serkkupojan vanhoja Nokian peruskumppareita, mutta Crocsin kevyisiin saappaisiin tottuneelle ne olivat todella raskaat ja malli oli vähän klonksuva ja lapsi valitti usein päiväkotipäivien jälkeen polvikipuja. Vaihto kevyempään malliin veivät kivut mukanaan joten taidamme jatkossakin suunnata Crocsille saapasostoksille.

Crocsit jakavat todella voimakkaasti mielipiteitä, mutta varsinkin saappaina ne ovat loistavat. Ostimme samalla tarjouksesta myös ensi kesäksi purjehduskengät, jotta lapselle on mökin rantareissuille, jotkut helposti jalkaan sujahtavat kengät. Sovittelimme myös niitä peruscrocseja, mutta lapsen jalka on selvästi väärän kokoinen tänä kesänä malleihin ja kun kerran polvet ovat huonot ei jalkoja tosiaankaan kiusata huonosti istuville klonksuvilla kengillä.

Huonopolvisen lapsen kanssa kenkien ostaminen on muutenkin vähän vaikeaa. Esimerkiksi suurin osa välikausikengistä on aivan liian jäykkiä ja niissä varpaat nouset ylöspäin jolloin lapsella on selvästi jalat kipeänä ja usein juostessa polvi vääntyy kivuliaasti kun polvet ovat jalasta ainoa kunnolla liikkuvat. Nyt lämpimämmillä säillä H&M:n koripallotossut ovat jalalle todella hyvät, mutta teknisempiä välikausi- ja talvikenkiä on vaikeampi löytää. Ensi talvena taidetaan kokeilla talvikenkinäkin Crocseja. Itse ainakin kovasti tykkäsin omistani viime talvena.

 

Pyjamapäivä

Tuntuu, että elämä on taas viime aikoina ollut melkoista matalaliitoa ja tänään kun herättiin veden ropistessa ikkunapelteihin olikin helppo päätös pitää tänään rauhassa pyjamapäivää. Paitsi, että nyt on kyllä syytä epäillä, että joku keski-iän korvalla aktivoituva puuhastelugeeni on alkanut vaikuttaa. Nimittäin lopputuloksena istuimme viideltä sohvalla koko perheen voimin ja olin jo komentamassa lasta iltatoimiin kun sisäisen kellon mukaan kellon piti ainakin olla kahdeksan. Ihan vahingossa laiska päivä pyjamassa olikin osoittautunut tuottavaksi.

Minä tartuin aamulla saksiin ja saumuriin ja testasin Ottobren kaavasta muokkaamaani hupparikaavan (ihan jätin vetoketjun pois). Materiaalina oli vähän poikkeuksellisesti trikoota eli Lapsimessuilta löytynyt keltainen Riivali sai kaverikseen minun vanhasta Vilan trikoopaidasta kangasta hupparin selkään, hihaan ja huppuun.

Hupparin kaava on tosi kiva ja pääse jatkossakin käyttöön, koska muotitietoinen jälkeläinen liputtaa huppujen perään. Trikoisia huppareita voisi tehdä tulevaksi talveksi muutenkin, koska ne menevät ketterämmin ulkovaatteiden alle ja korotettu pääntie suojaa kivasti kaulaa.

Pipo on Noshin kaavoille tehty ja menee naapuriin synttärilahjaksi ensi viikolla. Elättelen siis toiveita ettei Herra pian 5 v. surfaa naapurintädin blogissa ja äitinsä kanssa valittiin jo kangas eli sinne päin yllätystä ei olisi kuitenkaan ollut tiedossa. Pitäisi noita lippapipoja urakoida enemmänkin kun olen aina tauon jälkeen ihan paiseessa lipan istuttamisen kanssa. Mallina tuo on minusta aivan ihana ja haluaisin kokeilla omalle pojalle mallia, jossa vuorena olisi käytetty coolmaxia. Ajattelin uhrata tuohon materiaaliksi yhden vanhan jumppapaitani, josta sauma lähtenyt purkautumaan ja malli ei muutenkaan miellytä enää silmää.

Minun ommellessani mies ottautui vaihtamaan lakanoita, pesemään pyykkiä ja järjestämään kaaoksen valtaan joutuneen keittiön avohyllyn. Voitte olla varmoja, että kunhan saadaan tuo perheen nuorin jäsen höyhensaarille niin tasan nostetaan jalat sohvapöydälle ja pistetään Daredevil Netflixistä pyörimään. Pyjamaa ei onneksi tarvitse vaihtaa päälle. Sentään siitä sain pidettyä kiinni vaikka lorvimisessa nyt epäonnistuttiinkin.

 

Kädestä ennustamista

Toisinaan kämmentä kurkkaamalla saa selville yllättävän paljon asioita. Ja vieläpä ilman mainittavia ennustajanlahjoja.

Havainto 1. Lapsen kätisyys näyttäisi tosiaankin vakiintuneen vasenkätiseksi

Havainto 2. Polarn O. Pyretin hanskojen laatu on näemmä aika surkea

Harmitta, että nuo hanskat ovat menneet noin säälittävään kuntoon parin kuukauden aikana. Kyllähän ne edelleen pitävät kosteuden ulkopuolella ja kädetkin ovat pysyneet tässä Helsingin nollakelitalvessa lämpiminä, mutta onhan tuo ulkonäkö ihan ruokoton. Kuluma kun on ainoa huono puoli mikä hanskoista on löydetty. Muuten ne ovat kovasti käsinekriittisen käyttäjän mieleen ja vanhemmatkin kiittelevät helppoa puettavuutta.

Nyt tosin muotitietoiset nääpiöt päiväkodin eteisessä ovat päättäneet, että toppasormikkaat on tämän talven it-asuste neljävuotiaiden keskuudessa eli seuraavaksi varmaan pitäisi tutustua niiden ihmeelliseen maailmaan. Edellinen mielikuva toppasormikkaista minulla on 80-luvulta. Veikkaan että elämä on kehittynyt tälläkin osa-alueella edes hieman.

Kuvaaminen pimeänä iltana on jo ihan riittävän inhaa puuhaa, mutta sain tälläkin kertaa avukseni innokkaan, mutta kovin karvaisen kuvausassistentin. Kissaa ahdistaa miehen poissaolo ja se seuraa minua ympäri asuntoa kuin hai laivaa. Huomaa, että ei tuo meidän vanharouva ole enää mikään hupakko. Muutokset ovat nykyään paljon vaikeampia. Toisaaltaa kissa kuitenkin jaksaa poukkoilla superpallon lailla ympäri asuntoa sille päälle osuessaan, joten ei tässä vielä olla mitenkään yksi käpälä haudassa. Ainakaan toivottavasti.

Pipo ja jättipersikka

Viime vuoden loppupuolella lapsen nukahtamaiset muuttuvat vaikeammiksi. Tyyppi pyöri ja hyöri sängyssä ja huuteli vielä usein kymmenen uutisten tunnarin päälle huonoja onelinereita omasta huoneestaan. Jotenkin iltoja ei vain saatu rauhoittumaan että lapsi olisi saatu rentoutumaan ja antamaan unen tulla. Lopulta keksittiin vaihtaa iltasaturutiinia. Siihen asti lapsi oli itse saanut valita kirjan jota luettiin ja turhan usein valinta osui johonkin tietosanakirjamaiseen, joka pikemminkin pisiti aivot hyrräämään kovemmilla kierroksilla sen asemasta, että ne olisivat auttaneet rentoutumaan. Kun iltasaduiksi vaihdettiin lastenkirjat, kunnonmittaisia luvuilla alkoi tyyppi kummasti rentoutumaan.

Hyllystä löytyi jo ennen lapsen syntymääkin monia päteviä lastenkirjallisuuden klassikoita ja lapsen omien kiinnostusten myötä sinne tullut muunmuassa jo aikaisemmin esiteltyä Maukkaa ja Väykkää. Kokoelmaan kuitenkin mahtuu aina uusia kirjoja ja onneksi jouluaattona paketista kuoriutuikin sopivasti uutta luettavaa.

Roald Dahlin Kuka pelkää noitia oli yksi lapsuuteni lempiteoksista ja tuo myös veljelläni oli ollut mielessä kirjakaupoille lähdettäessä. Tällä hetkellä vaan tuosta kirjasta ei valitettavasti taida olla painosta tarjolla, joten pakettiin päätyi Jaakko ja jättipersikka.

Roald Dahlin kieli on ihana rikasta ja tarinat loistavan epäsovinnaisia. Lukemisesta nautti vanhempi vähintään yhtä paljon mitä jälkikasvu nautti kuuntelusta. Luvut olivat sopivan mittaisia ja kirja tuli luettua parissa viikossa. Sen verran koukutava tarina tuo oli, että jos itse ei ollut illalla lukuvuorossa piti puuttuvat sivut lukea itsekin ennen kuin pääsi nukkumaan.

Äänin 3/3 voimmekin suositella kirjaa mainioksi iltasaduksi.

Joululomalla oli paitsi aikaa tutustua uusiin kirjoihin niin myös aikaa tarttua saksiin ja saumuriin. Kaapelin joulumyyjäisistä ostamastani ihanasta Vanja Sean neuloksesta ja parjaamastani fleecestä syntyi lapselle paremmin korvat suojaava pipo. Mitään varsinaista kaavaa taas tuohonkaan ei löytynyt vaan katsoin mallia sellaisesta perinteisestä neulotusta vauvan piposta ja sen pohjalta vääntelin tavallista pipon kaavaa. No eipä tuo nyt mitään ydinfysiikkaa taida olla.

Pipo on kuitenkin nyt päiväkotikäytössä hyväksi todistettu. Fleecevuoraus pitää pipon kivasti kuivan tuntuisena ja ulkopuoli passaa mainiosti kaapinperältä vihdoin käyttöön päässeelle,alennusmyynneistä hamstratuun sini-vihreään toppahaalariin.

Seuraavaksi suunnitelmissa olisi testailla tuota kaavaa eteenpäin ja kokeilla minkälainen siitä tulisi ohuesta merinoneuloksesta tehtynä. Mies tarvitsisi pyöräilykypärän alle pipon ja ajattelin kokeilla saisinko vanhan neuletakin riittämään kokeiluerän materiaaliksi. Onnistuin nimittäin saamaan lempparineuletakkiini reippaan kokoisen reiän toiseen hihaan, joten olisi kiva saada materiaali hyötykäyttöön.

DIY: Lippapipo

Minun supervoimani on prokrastinointi ja varsinkin jos työ sisältää omalta mukavuusalueelta poistumista olen erinomainen vitkuttelemaan hommiin ryhtymistä. Lapsella viime keväästä käytössä olleen lippapipon kaava oli odotellut ensin tovin sähköpostin liitetiedostona ja sitten vielä toisen mokoman printtinä lipaston laatikossa ennen kuin ryhdyin sanoista tekoihin pipon kanssa.

Testiyksilöön kaivoin trikoot kaapin perältä koska epäilin, että näinköhän tuon lipan saan paikoilleen ja piposta käyttökelpoisen. Vinoonhan se lippa meni, mutta lapsi tuntui tykkäävän piposta ja koonkin sain kohtalaisen hyväksi yhdistämällä L-koon ympärysmitan ja XL-koon korkeuteen. Lipassa tukena on vain tukikangas molemmissa paloissa, ohjeessa mainitun huovan jätin pois ja hyvin tuo näyttäisi toimivan näinkin.

Seuraavaksi pitäisi kaivaa ompelukone esiin ja säätää sen tikit kohdilleen, jotta saisi tehtyä tikkauksia ompeluksiin. Tikattu lipan reuna ja pipon alaosa tekisivät kummasti piposta ryhdikkäämmän. Ystävältäni perimä ompelukone on vaan melkoisen oikukas kaveri joten jutun aloituksen hengessä olen luonnollisesti tuotakin asiaa lykännyt.

Niin ja on meidän lapsella muitakin paitoja kuin tuo nyt jo ties kuinka monessa kuvassa näkyvä Molon kuosipaita räikeän oransseilla kanttauksilla. Se vain on lapsen lempivaatteita ja yleensä se luovutetaan pesuun vasta kun me vanhemmat viekkaudella ja vääryydellä lapsen siihen pakotamme.

DIY: Leggingsit

Talvi ja lapsi joka kieltäytyy käyttämästä muita housuja kuin leggareita ei ole kovin hyvä yhdistelmä. Meillä on parit Metsolan joustocollegesta valmistetut leggarit jotka onneksi ovat hieman normitrikoota vahvemmat ja päätin kokeilla mitä saisin aikaa itse vähän tavallista trikoota vahvemmasta kankaasta. Eurokankaasta löytyi kohtalaisella metrihinnalla joustocollegea mustana ja punaisena ja ensin työstettäväksi valikoitui punainen kangas.

Edellisen kerran olen housut ommellut 20 vuotta sitten käsityötunneilla eli ihan tuoreessa muistissa ei voi väittää ompelun olevan. Tuossa kohtaa oli luonnollisesti hyvä vielä lisätä hieman haasteellisuuskerrointa sillä, että ei käytä mitään valmiita kaavoja. Vähän katsoin mallia valmiista leggareista ja sitten vaan leikkasin ja ompelin.

Käyttäjän sanoin housuista tuli juuri sellaiset mitä hän toivoikin. Seuraaviin taidan kyllä itse vähän lisätä väljyyttä, koska näissä takapuoli oli melkoisen nafti, mutta tosiaalta nyt jo parin tunnin leikkien jälkeen kangas on selvästi jo mukautunut päälle ja housujen istuvuuden suhteen kronkeli tyyppi sanoo niiden olevan juuri hyvät. Lahkeensuihin laitoin kaksinkertaiset leveät "resorit" joustofroteesta ja vyötärölle tein kuminauhakujan.

Vähän löysempiin housuihin tekisi mieli kokeilla sovittaa jotain reisitaskun tyyppistä. Pitää testailla mitä saadaan aikaan. Sitten kun on kaava kohdillaan voi myös harkita vähän kallimpien kankaiden ompelua. Noshilla nyt ainakin näyttäisi olevan vaikka mitä ihania kankaita, joilla housuvalikoimaa voisi kasvattaa.

Kolmen sauman pipon talviversio

Päiväkodin pihalle tuuli suunnilleen suoraa napajäätiköltä ja huomasin lasta keräillessäni, että tyypin korvalehdet vilkkuvat vähän liikaa pipon alta. Illalla piti vielä lähteä kirjastoon joten miehen kokatessa keittoa minä nostin saumurin pöydälle ja kaivoin kangaskaappejani. Varttia myöhemmin keitto porisi hellalla ja lapsi oli saanut uuden kolmen sauman pipon.

Tiikeritrikoo yksinään ei tarjoa tuulelle kuin korkeintaan katu-uskottavan vastuksen, joten jouduin tarttumaan kesällä Turtles-pukua varten hankittuun fleeceen. En oikein usko fleeceen materiaalina. Se on minusta vähän epäilyttävä ja olen esimerkiksi välivaatteissa villahaalarikoulukuntaa. Nyt kuitenkin oli todettava, että hätä ei lue lakia ja pipo sai keltaisen fleecevuoren.

Kirjastoreissulla pipo tuli testattua tuulta hyvin kestäväksi ja lämpimäksi. Hyppineellä ja pomppineella tyypillä oli pää märkänä, mutta pipo tuntui käteen silti mukavan kuivalta eli kaipa se vain on myönnettävä, että on tuolla fleecelläkin ehkä hetkensä. Silti kyllä taidan haalia jossain kohtaa bambu- ja villaneuloksia ja tehdä niistä pipon. Kun on se luonnonkuitu kuitenkin aina luonnonkuitua.

Tyyppi itse ompeluvaiheessa hyväksyi tuon "korvakkaan" mallin, mutta lähtöhetkellä tyypille iski epäilys, että hän näyttää pipossa jänikseltä. Kotona lapsi kuitenkin iloisesti totesi, että ei siellä kirjastossa eikä Alepassa kukaan hänelle nauranut. Aikuisetkin kuulemma vain katsoivat kirjoja tai ruokia. Edelleenkin haluaisin tavata sen henkilön joka on lanseeranut käsitteen siitä, että pojathan nyt pukevat päälleen ihan mitä tahansa. Kun meillä ainakin vähän turhankin tarkasti mietitään minkä viestin vaatteet välittävät.

Parempi hutkia ennen tutkimista

Intiaaninimeni pitäisi varmaankin olla Hän, joka hätiköi johtopäätöksissään. Tänään kun tulin mudassa itsensä kuorruttaneen jälkeläisen kanssa kotiin kiinnitin takkia putsatessani huomiota, että onpa takissa jotenkin tosi omituiset hihat. Aikani takkia käänneltyäni tulin jo tulokseen, että nyt tässä on käynyt niin, että takin vuori on pesussa varmaankin kutistunut.

Olin jo suunnitellut päässäni tiukkasanaisen kirjelmän Reiman suuntaan. Puhkuin ja puhisin suorastaan närkästyksestä kaivaessani vertailukuvaksi netistä takin tuotekuvaa. Ja viisi minuuttia myöhemmin olin tyytyväinen, että päässäni sentään säteili hieman ja etsin ne tuotekuvat valmiiksi.

Saattoi nimittäin käydä niin, että viimeisen pesun jälkeen olimme unohtaneet yhden pienen jutun.

Eli yksinkertaisesti vain nykäistä tuon hihan suoraksi peittämään nuo kiusallisen valkoiset, nykyään lähinnä pinttyneen harmaana tunnetut resorit.

Että sitä joskus osaakin tuntea olonsa harvinaisen tyhmäksi.

Ja samoilla lämmöillä oli hyvä jatkaa vielä säätämistä muutenkin. Lapsen katsoessa Pikku Kakkosta hyökkäsin keittiöön tekemään lihapullia ja banaanileipää. Älykkönä tungin tietenkin ensin uuniin lihapullat vain huomatakseni että banaanileipä paistetaankin 25 astetta matalammassa lämpötilassa ja tuosta ottautuneena unohdin laittaa banaanileipään sekä kanelin että suolan. Mutta nyt on ainakin jääkaappi täynnä ruokaa ja huomenna onneksi saan tänne mummipalvelut paitsi vahtimaan lapsenlasta ja taloa. Muuten voisi käydä, että miehen palatessa kotiin torstain ja perjantain välisenä yönä odottaisi kotona täysi räjähdys. Tosin hieman huolettaa tällä minun tämänpäiväisellä tehokkuudella miten pahasti onnistun keskiviikkona sotkemaan asiat kun kodin asemasta pitäisi pitää narut käsissä kahden koulutuksen osalta.

Lämmintä ja yksinkertaista

Jotenkin mystisesti se syksy yllätti meidän perheen shortsit jaloissa. Yhtenä aamuna sitä herättiin ja todettiin, että ulkona on 1,5 astetta lämmintä. Siinä sitä sitten vimmatusti pengotiin eteisen laatikoista lämpimämpää päälle ja todettiin myös, että jotain hankintoja on pakko tehdä ja niissä taidamme turvautua hyväksi havaittuihin valintoihin.

Sairastelun lomassa innostuin kuitenkin lukemaan postilaatikosta tipahtanutta Yhteishyvää ja sen vinkkejä lapsen pukemiseen päiväkodin pihalle. Aika äkkiä kävi selväksi, että S-Ryhmällä ja minulla on muutamat hyvin periaatteelliset näkökulmaerot lasten pukemisessa. Ulkovaatteissa olimme suunnilleen samalla sivulla, mutta välivaatteissa polut erkanivat. Meillä lapsen päälle puetaan välikerrokseksi hengittävää luonnonmateriaalia eli villaa, S-ryhmä suosittelee fleeceä, joka on mielestäni surkea kaikissa ominaisuuksissaan villaan verrattuna. Varsinkin kun lasten fleecevaatteet eivät edes ole mitenkään teknisiä ominaisuuksiltaan. Hyviä villavaatteita saa myös ostettuna, meillä turvaudutaan mummipalveluiden tekemään villahaalariin jo viidettä talvea putkeen.

Varsinkin päiväkodissa tärkeää on myös miettiä sisävaatekerta. Vaatteita joissa on mukava olla ja joiden päälle on helppo kiskoa ulkovaatteet päälle. Itse en koe tarvetta sukupuolittaa helppoja vaatteita, mutta S-Ryhmällä tähän näyttäisi olevan tarvetta. Tytölle nimittäin passelia päällepantavaa olisivat leggingsit ja pitkähihainen t-paita ja pojille collegehousut ja paita. Että edelleen vuonna 2014 ollaan siinä pisteessä, että ei vain voida sanoa, että paita ja housut sen kummemmin erittelemättä sukupuolia. Kun eihän sillä nyt pitäisi olla tuon taivallista merkitystä kumman sukupuolen edustajalla housut ovat ihonmyötäiset ja kummalla on paitana trikoota.

Kaipa minä olen sitten jotenkin naiivi kuvitellessani, että harvat nimittelisivät enää leggingsejä tyttöjen housuiksi. Ehkä se on sitten tämä blogimaailma, joka hämää. Täällä kuitenkin lapsilla vilkkuu sukupuolesta riippumatta niukkalinjaisia housuja ja kun lähipiiriinkin on siunautunut laihanpuoleisia poikalapsia niin leggarit ovat vain käytössä parhaaksi havaittu. Vielä vaippa-aikana poika käyttö collegehousuja, mutta kestovaipan kadottua housuista alkoi poika kiskoa aina collegehousut pois ja hengasi pelkissä sukkahousuissa. Me vanhemmat sitten tuosta pääteltiin, että lapsi ei taida juuri löysistä housuista perustaa ja ostettiin sille suosiolla leggareita. Sen jälkeen housut kummasti ovat pysyneet jalassa.

Yhtä kaikki on täysin tarpeetonta jaotella normaaleita sisävaatteita tytöille tai pojille, varsinkin jutussa jonka tarkoitus on neuvoa miten jälkeläinen pidetään lämpimänä päiväkodin pihalla myös huonommissa keliolosuhteissa. Tai sitten haluaisin nähdä sen jutun, jossa aikuisten lasketteluvarusteita esiteltäessä annettaisiin omat vaihtoehdot sekä naisille että miehille aluspukeutumiseen.

Yhdestä asiasta tosin sentään olimme samaa mieltä Yhteishyvän toimittajan, Elise Tammisen, kanssa. Päiväkotiin kannattaa viedä lisävaatekertoja kelivaihteluita varten.

DIY Autobot-paita

Transformersit ovat nyt meillä kuuminta hottia. Lapsi on kaivanut laatikkojen uumenista isän lapsuuden aikaiset aarteet ja pari uutukaistakin on kertynyt kokoelmiin. Pojan lempitransformer on Bumblebee ja toiveissa olikin Bumblebee-asu.
Netistähän löytyisi mainioita videoita, joissa pahvilaatikoista askarrellaan Transformersasuja, mutta me mentiin nyt vähän enemmän käytännöllisyys edellä. Idea on bongattu jostain käsityöblogista, mutta hävetäkseni en kuollaksenikaan muostanut mistä.

KappAhlin raitapaita, keltainen kangasväri ja kontaktimuovia sekä äitiyspakkauksen patjasta leikattu pala vaahtomuovia. Eli tarvikkeet olivat edulliset, paitakin ostettiin jollain ota 3 maksa 2 -diilillä ja kangasvärikin oli hankittu jonnekkin lapsen syntymää ennen olleisiin pikkujouluihin, joihin tarvitsin Ruotsi-paidan. Minä teippasin muodon ja lapsi hoisi kankaanpainnan.

Lopputulos oli ainakin minun ja pojan mieleen. Keltaiset Papun leggarit olivat kuulemma riittävät viimeistelemään Bumblebee-lookin.
Seuraavaksi poika tilasi jo Batman ja Spiderman -paidat, joiten pitänee jatkossakin vilkuilla noita Lindexin ja KappAhlin luomupuuvillapaitoja sillä silmällä. Meillä pojalla on myös aika paljon supersankarivaatteita, mutta kyllähän tämä omatekoinen on ehkä enemmän aikuisen silmäänkin sopiva eikä myöskään huuda supersankaruutta kurkku suorana.
Olenko muuten ainoa, jota ärsyttää tuplakokoiset paidat? 110 cm pitkä lapsi on lyhyt selkäinen, mutta pitkä raajainen eli nyt on pitäynt siirtyä jo paidoissakin kokoon 110/116 ja tuntuu että jotta hihat ovat sopivan mittaiset on lapsi tuomittu käyttämään tunikamittaisia paitoja. Kesällä lyhythihaisissahan käytössä oli vielä osin 98 koon paitoja kun niissä helma oli passeli ja ympärysmittakin sopiva edelleen tuolle oven saranapuolelta kulkemaan passaavalle lapselle.

Hei me shoppaillaan

Tänään lähdimme koko perheen voimin keskustaan. Tarkoitus oli katsoa miehelle uusia silmälaseja ja itse olin listannut listalle Karhun liikkeen, Stockan urheilurintaliivihyllyn ja uuden rannekkeen kellooni. Kuusi tuntia myöhemmin tulimme kotiin. Kassista löytyi tilausvahvistus silmälaseille ja nämä.

Neljät alehintaiset leggingsit meillä asuvalle pääjalkaiselle, jolla taas tuntuu vilkkuvan nilkat kaikissa housuissa. Eli rehellisyyden nimissä lapsi tarvitsee noita housuja kipeämmin kun minä tossuja tai urheilurintaliivejä (kello tosin tippuu pian ranteesta), varsinkin kun tuntuu, että niihin housuihin, joista nilkat eivät vilku paistava polvet kun herra Vauhtiajavaarallisiatilanteita on testannut niiden kestävyyttä pihan asfaltiin.

Kaatuiluun syy tosin saattoi löytyä kotimatkalla kun lapsi alkoi valittaa, että varpaisiin sattuu. Tarkistusmittaus paljasi, että säärien ohella lapsi näyttäisi kasvaneen maata pitkin. Kuukausi sitten tarkistettu jalan pituus olikin nyt venähtänyt melkein sentillä ja tossut olivat auttamatta liian pienet. Onneksi nettikaupan alennuslaarista löytyi vastaavat tossut 1,5 kokoa isommassa koossa eli kesä toivottavasti saadaan pelastettua näillä.

Ja kenkien saapumista odotellessa voidaankin toivoa lämpimiä kelejä. Pysyisivät uudet leggaritkin ehjänä kun voitaisiin päästää lapsi kirmaamaan mökin pihalle shortseissa paljain varpain.

Anti-kankkuwau

Vuosi sitten kirjoitin lasten shortseista pohtien, että onko tyttöjen shortsit shortsit vai alushousut. Ainakin niissä on vähemmän kangasta mitä poikien alushousuissa yleensä on tupannut olemaan. Kaikki tyttöjen shortseista säästetty kangas sen sijaan on hyvin voitu käyttää pienten poikein shortseisin. Niissä sitä kangasta nimittäin piisaa.

Ei tosin pitäisi tästä asiasta varmaankaan valittaa. Yleensä lastenvaatteet tuppaavat olemaan aika kertakäyttökamaa tai ainakin yhden sesongin ihmeitä. Toista se on shortsien kanssa. Ainakin meidän perheessä.

Että kiitos vaan Lindexin shortsit kokoa 92 cm. Aloitamme teidän kanssanne jo menestyksekkäästi kolmannen kesämme. Ja kun nämä ei edes ole ainoat. Näiden pöksyjen lisäksi kaapista löytyy kahdet muutkin koon 92 shortsit ja yhdet koon 92 shortseiksi muutettavat housut, jotka ovat edelleen käyttökelpoiset.

Siis ihan absurdin mittaisethan nuo pökät olivat silloin kesällä 2012, mutta vähän minä nyt kyseenalaistan tuon kaavoituksen. Toki noissa vielä oli vaipalle tilaa eli se selittää varmasti osakseen väljyyden, mutta kyllä minusta on vähän koomista, että kokoa 110 ja housuissa yleisesti kokoa 116 käyttävä lapsi tyytyväisenä käyttää koon 92 shortseja. Tosin kerrankin päästään lastenvaatteissa halvalla... Enää vaan täytyy sitten arpoa, että jahka nuo jäävät ensi kesänä pieneksi niin mitä kokoa me sitten ostetaan. 98 vai 104...

Takin jatkoaika

Isäni tapasi sanoa, että meidän sukumme on roikkunut puussa vähän muita sukuja pidempään. Tyypillisestihän näillä apinaviittauksilla taidetaan viitata karvoitukseen, mutta me olemme olleet eturivissä silloin kun jaettiin yläraajoille pituutta. Lapsi vaikuttaisi tässä raajakysymyksessä seuraavan äitinsä ja äijävainaansa viitoittamaa tietä ja tämä viikko onkin podettu kriisiä siitä, että paras kevättakki onkin muuttunut hihansuista liian lyhyeksi.

Punainen GAP:n tuulitakki ostettiin reilu vuosi sitten keväällä Lontoon reissulta ja on osoittautunut aivan täydelliseksi takiksi. Mikään erityisen kaunis yksilöhän se ei ole, mutta se varmaan siitä niin rakkaan pojalle tekeekin. Punainen väri, pusakkamainen leikkaus, joka sopii menevälle potkupyöräilijälle ja hyvänkokoinen huppu. Muuten täydellinen takki, mutta ikävästi hihansuukuminauhakujan ja sormikkaan resorin väliin jäi sentti ihoa. Tänään aamulla sitten tajusin, että minähän omistan saumurin ja kaapista löytyy vielä punaista resoriakin.

Ei tuosta pidennyksestä kässäopelta kovin kaunista arvosanaa tippuisi. Sauma lähti vähän kietämään ja kuminauhakujan tikkauksen jäljetkin jäivät vähän pilkottamaan. Jälleenmyyntiarvokin taisi tällä tempulla romahtaa jos moisesta välittää. Nyt kuitenkin hihat ovat riittävän pitkät ja nuori mies on tyytyväinen. Varsinkin kun rintapielessä on vielä pääsiäismuna-aarteista hienoin, Transformers-rintamerkki.

Tuo hyvä tuulitakkimalli näyttäisi muuten olevan GAP:n perusvalikoimassa. Pojan takki on neljävuotiaan kokoa ja hihat tosiaan jäivät tuolle meidän metriheikille lyhyeksi ja takki otettiin käyttiin jo viime keväänä kun vajaa kolmevuotias lapsi oli vajaan metrin mittainen. Ensi keväänä voisi pojalle katsoa sitten isompaa kokoa. Nettisivuilla on aika hyvännäköiset mittataulukot eli eiköhän sieltä sitten selviä onko lapselle parempi kuusi- vai seitsenvuotiaan koko.

 

Posted with Blogsy

Pillikinttu

Tuntuu, että uhma on lähtenyt meidän perheessämme ihan uudelle kierrokselle ja nyt se on tuonut tullessaan tyypin, joka vajaa nelivuotiaana käyttäytyy kuin mikäkin teini. Ovien paiskomisen rinnalla lapsi on erittäin tietoinen siitä mitä voi päälleen pukea tai oikeastaan mitä hän ei voi päälleen pukea.

Siinä kohtaa kun kolmatta viikkoa kävimme taistelua siitä ovatko collegehousut käyttökelpoinen vaatekappale tulimme siihen tulokseen, että fiksu valitsee taistelunsa ja aloimme pukea lasta pelkkiin leggingseihin. Vaatehan ne ovat siinä missä löysemmätkin housut ja joka ikisenä aamuna käydyt vaateväännöt alkoivat vaikuttaa vähän liikaa perhearkeen kun ikinä emme päässeet päiväkodille ilman ettei verenpaine tykyttänyt korvista. Valitettavasti kuitenkin tyypin venähdyksen jäljiltä leggarihylly näytti aika ankealta, joten naputtelin tilauksen Metsolalle.

Herra muotitietoinen valitsi itse Gugguulta oranssi-keltaiset ja Metsolan Marianne-raidalliset. Minä älläsin tuon vuoristokuosisen. Täytyy toivoa, että nuo nyt olisivat hintansa väärtit ja pitkäikäiset.

Kotimaisista merkeistä olemme tähän asti käyttäneet Papua ja Aarrekidiä ja ne ovat ainakin vakuuttaneet laadussa ja pitkäikäisyydessä. Pirun kalliitahan nämä olivat, mutta nuo ketjuliikkeet eivät tarjonnallaan vakuuttaneet ja esim. Lindexin 116 cm leggarit ovat mystisesti paljon 110 cm leggareita leveämmät ja ilman vyötärökumpparisäätöä housut tippuu pillikintun päältä, mutta lahkeet eivät juurikaan ole pidemmät mitä 110 cm koossa ja ne alkavat jäädä lyhyiksi. Samaan aikaan esim. Aarrekidin leggareista koot 100, 110 ja 120 toimivat lapsella hyvin taitettavien resorien vuoksi.

Gugguun pökistä löytyi säädettävä vyötärökuminauha ja ilolla tervehdin myös kokolapusta löytynyt mainintaa siitä, että vaatteet valmistetaan Virossa. Metsolan vaatteet ovat meillä käytössä ollut hyviä aikaisemminkin, mutta vähän pahan maun jättää suuhun se, ettei firma kerro tuotantomaastaan mitään. Itseasiassa vähän harmittaa, että hoksasin asian vasta nyt näitä housuja pyöritellessäni. Jotenkin tuo tiedon pimittäminen ei oikein sovi firman imagoon kun materiaalien laatuun kuitenkin kiinnitetään niin paljon huomiota.

Nyt kun housukuviot on muuten kunnossa niin elättelen toiveita, että sentään kesällä lapsi suostuisi laittamaan jotain muutakin jalkaansa. Esim. shortsit voisi olla kova sana.

 

Posted with Blogsy

Paikkauspuuhissa

Siinä missä päivä meni töiden lomassa uutisotsikoita huolestuneena selatessa päästiin kotona huomaamaan, että vaikka maailma kaatuisi ympärillä eivät ne arjen pienet murheet jää niiden jalkoihin. Päiväkodista nimittäin kotiutui pieni ihminen märät sukat kumisaappaissa.

Vuotavat kumpparit eivät nyt varsinaisesti olleet sitä mitä tilasimme. Kenkäostoksille ei tienkään olisi aikaa ennen viikonloppua, joten toivotaan, että innovatiivinen pyörän sisäkumipaikkakorjaus toimii. Isompaa reikää vahvistin vielä saappaan sisäpuolelta ilmastointiteipillä. Tosin positiivista tässä on se, että ainakin nyt pojan Hämispopot erottuvat päiväkodin eteisen viidestä muusta samanlaisesta parista.

Nyt sitten pitäisi keksiä millaiset kumpparit seuraavaksi pojalle hankitaan. Nuo Prismasta ostetut Hämähäkkimiehet eivät menossa kestäneet kuin puoli vuotta, joten seuraavaksi voisi kokeilla jotain muuta. Ehkä nyt olisi tilaisuus kokeilla Crocsin kumisaappaita. Niitä on ainakin kovasti kehuttu.

 

Posted with Blogsy

Keltainen kevät

Talvi ilmeisesti katsoi edellisten muutaman vuoden olleen riittäviä, jotta tänä vuonna voitiin mennä minimikaavalla. Kevään tuleminen tiesi taas säpinää lapsen ulkovaatteissa. Viime syksynä käyttöön otettu haalari on edelleen passeli ja sen kanssa pärjätään hyvin päiväkodissa. Kuitenkin kotona pyöräillessä sekä myöskin loppukeväästä kun aamulla vielä tarvitsee takkia, mutta iltapäivällä pärjää parhaimmillaan t-paidassa on kaksiosainen puku enemmän tarpeen.

Lauantaina ennen vesirokon saapumista kävimme Reiman Tammiston Outletissä tekemässä hankintoja (pahoittelut etukäteen jo kaikille joiden lapset tartutimme tietämättämme tuon meidän metrisen biologisen aseemme kanssa). Pojan riekkuessa leikkipaikalla me vanhemmat valitsimme keväisen värisuoran vaatteita. Lapsi himoitsi punaista takkia, mutta tyytyi keltaiseen kun muistuttelimme, että kotoa löytyy yksi punainen takki.

Kuvat: Reima

Vankumattomassa Mini Rodini -leirissä tuo keltainen muistuttaa varmaan liiaksi viime vuotista Picoa, mutta me emme moisen muotoseikan antaneet häiritä. Takki sai kaverikseen ihanat smurffinsiniset kuorihousut. Päiväkotiin taas pääsevät vihreät kurahousut ja punaiset kurarukkaset. Tekniset vaatteethan eivät muuten kurrareita kaipaa, mutta päikkyarjessa ne helpottavat toimintaa. Varsinkin kun meidän 50-lukuisen kerrostalon kivijalan vanhaan liikehuoneistoon remontoitu päiväkotimme ei nyt ole tunnettu hyvistä kuivatustiloistaan.

Reiman uusi kavoitus on muuten reilusti niukempaa eli koot ovat nykyään jopa melkein kokoaan pienempää ja sovittelun jälkeen tuolle meidän jälkeläiselle, jolla pituutta on nyt noin 107 cm valittiin 122 cm ulkoiluhousut, koska 110 cm olivat jo lyhyet ja 116 cm kasvunvara näytti siltä, että syksyllä housut eivät olisi enää menneet. Leveyttä onneksi housuissa ei ole paljoa ja hyvä vyötärökuminauha ja henkselit tekivät vaatteesta jo nyt mukavan istuvat. Takista otimme koon 116 ja siinä näyttäisi olevan kasvunvaraa vielä sen verran, että takki tuurilla voi mennä jopa vuodenkin päästä. Takissa on irroitettava tikkiliivivuori eli takki menee hyvin kolme vuodenaikaa ja fleece- tai villakerroksen kanssa jopa nollakelissäkin.

Tänään oli minun vuoroni jäädä marsupilamimme kanssa kotiin potemaan ja sairastelun ratoksi päädyimme pojan kanssa nettishoppailemaan uusia paitoja. Jos Småfolkin kuosit uppoavat kannattaa käydä kipin kapin tykkäämässä Oulaava-verkkokaupan FB-sivuista ja napata alekooditalteen.

Kuvat: Oulaava

Poika valitsi itselleen punaisia autoja ja hassun värisiä leijonia keltaisella pohjalla. Kesää vasten vaaleapohjaiset pitkähihaiset tulevat tarpeeseen, koska pojan kesäuniformu tuntuu olevan polvihousut yhdistettynä pitkähihaiseen trikoopaitaan. Itse vähän yliannostin noiden retrokuosien kanssa pojan vauvavuotena, mutta Småfolk vetoaa mieheen ja poikaan. Ja kivoiltahan nuo kuosit taas näyttävät omaankin silmään. Småfolkin rinnalla myös Noshin kuosit ovat taas alkaneet miellyttää silmää, joten eiköhän myös jatkossakin pojan kaapissa kuoseja tulla näkemään. Ja keltainen selvästi tuntuu olevan nyt kovassa kurssissa äidin lisäksi myös pojalla.

Seuraavaksi pitäisi käydä läpi shortsit, mutta veikkaan, että tuo meidän kuikelo taitaa käyttää viimekesäksi ostettuja shortseja edelleen. Viime kesänähän lapsi käytti sitä edellisen kesän shortseja, koska jostain kumman syystähän ne poikien shortsit tuppaavat olemaan vähän lyhyitä housuja siinä missä tyttöjen shortseissa yleensä tarjolla on vähemmän kangasta kuin poikein alushousuissa.

 

Ympäristörikos 2.0

Kuusi vuotta siihen nyt sitten meni. Siis siihen, että saimme vaihdettua ympäristörikoksen paremmin tarpeisiimme vastavaan menopeliin. Eli kaiken järjen mukaan jotta saataisiin vaihtoväli jatkossa pidettyä sellaisena ettei autolle käy kuin Doc Hudsonille nyt pitäisi alkaa suunnitella uuden auton ostamista.

Kaksi visiittiä pääkaupunkiseudun autokauppoihin oli riittävästi ja nyt meille sitten muutti loimaalainen löytölapsi. Kuulemma sitä ei saa kutsua Ympäristörikokseksi ja auton muotokielestä tullut nimi, Suppo, ei myöskään herättänyt varauksetonta suosiota. Mutta kyllä sillä nyt kelpaa ajella ja tämän kokemuksen perusteella perheenme suosittelee lämpimästi Loimaata, jos tuntuu, että haluaa shoppailla itselleen peltilehmiä.

Jos taas haluaa mennä shoppailemaan oikeastaan mitä tahansa muuta kannattaa suunnata ostoskeskukseen Suomen pelatessa lätkää. Enpä muista, että olisin koskaan neljän aikaan nähnyt Sellon parkkihallia noin tyhjänä. Tosin ainakin siellä kaupoilla oli vähemmän ihmisiä todistamassa kun lapsi otti henkisen romahduksen Lindexissä väittäessään että hänellä ei ainakaan ole vessahätä. Olen itseasiassa kohtalaisen varma, että sanan kusipää on keksinyt jo vanhempi, jonka uhmaikäinen ihmisperkele vakuuttaa sinnikkäästi, että sillä ei ole vessahätä. Lopulta kun lapsi saatiin vessaan, sujui loppureissu paljon paremmissa merkeissä ja lapsi itsekin totesi iloisesti, että taisikin olla vessahätä.

Tosin nyt epätoivoiset vanhemmat täällä kyselevät, että mistä ihmeestä nyt tuulee kun tuolle lapselle piti jo ostaa koon 122 housuja? Eihän sillä mittaa ole kuin vajaat 110 senttiä, mutta ilmeisesti kaikki pituus on jaloissa kun 110 senttise housut nousevat jo puoleensääreen. Mittavertailuissa 116 ei kuitenkaan juuri ollut pidempi kuin 110. Nyt seuraavaksi pitäisi löytää lapselle ulkoiluhousut ja hirvittää valmiiksi. Aikaisemmin suosimaanne Polarn o. pyret ei nyt ainakaan toimi. Lapsi parka hukkuisi leveydestä koon 116 housuihin ja luultavasti niistäkin vilkkuisi jo syksyllä nilkat, koska viimeeksi ostetut 104 jäivät pieneksi jo alkusyksystä pituutensa puolesta. Miten mahtaa olla Molon tai KappAhlin mitoitus?