Alitajunnan omat polut

Viime yö oli aika villi.

Vietin nimittäin melkoista kaksoiselämää. Valitettavasti herätyskello soitti juuri kun olin saamassa selville miten kävi anarkistipyöräilijöiden hyökkäyksessä Biltemaan. Oikein harmitti että vaikka kiten yritin sulkea silmiäni uni ei jatkunut.

Alitajuntani tosin seikkaili tänään muutenkin omia polkujaan pitkin. Töissä joudun päivittäin kirjautumaan järjestelmään käyttämällä numerotunnusta. Olen oppinut vuosien saatossa numeron jo ulkoa, mutta tänään oikean tunnuksen asemasta syötin käyttäjätunnukseksi isäni työpuhelinnumeron. Lankalinjan johon en ole soittanut kohta 17 vuoteen. Toisena vaihtoehtona tarjoilin tekunaikaista opiskelijanumeroani. Tuon suorituksen jälkeen tulin siihen tulokseen, että ehkä on parasta lähteä kotiin heti kun liukumat alkoivat.

Kotimatkallakin tosin kuvittelin jo näkeväni näkyjä, mutta kaipa se oli uskottava oikeaksi. Ilmalan kohdalla ohitseni nimittäin kiisi mies about 16 tuumaisilla renkailla varutetulla taittopyörällä. Villi veikkaus nopeudeksi oli jotain lähempänä 28 km/h. Oli sillä tosin fillarissa levyjarrutkin joten ei tuo nyt varmaan ihan mikä tahansa Jippopyörä ollut. Taittopyörä olisi kyllä aika mahtava värkki, meilöä varsinkin miehelle se toisi helpotusta talvikauden työmatkaan nyt kun Tapiollan keskus on yhtä metrotyömaata. Hinnat ovat vaan niin suolaisia, että taidetaan kiikuttaa miehelle Kehä I:n varteen odottamaan jonkun vanhan raadon kun bussien vaihtaminen Westendissä pidentää matkaa ihan poskettomasti ajallisesti.

Väsynyt

Sitten viime syyskuun olen muistaakseni ollut yhtäjaksoisesti terve 1,5 viikkoa putkeen. Infektio seuraa toistaan ja vointi on jatkuvasti puolikuntoinen. Tämän viikon teema ei juuri aikaisemmasta puolesta vuodesta poikkea.

Uusi kattaus antibiootteja, tällä kertaa jopa sopivia tai no ainakaan en ole joutunut hengittämään avaavaa lääkettä päivystykseen ja vointikin ehkä vähän alkaa kohentua.

Tämä jatkuva sairastaminen alkaa käydä vähän raskaaksi vaikka eihän sitä nyt pieni flunssa kovin pahalta sairaudelta kuulosta. Kun ei puoleen vuoteen ole päässyt kunnolla liikkumaan niin kroppa alkaa oireilla muutenkin ja kun kroppa oireilee, on jatkuvasti väsynyt niin sitten alkaa hajota pää. Jatkuvat poissaolot töistä ei yhtään auta vähentämään stressiä ja nyt on vielä rinnalle noussut huoli myös omasta terveydestä. Miten ihmisestä, joka pystyi vielä kesällä polkemaan 50 kilometriä päivässä polkupyörällä jos siltä tuntui ja juoksemaan sen suunnilleen kympin on tullut tällainen hinkuva ja vinkuva möykky, joka tekee kuolemaa jo juostuaan kotiportilta bussipysäkille viereiseen kortteliin?

Tänään on taas viimeinen päivä sairaslomaa tällä haavaa, mutta ensi viikolla olisi talviloma. Mies lähtee Saksaan työmatkalle ja me pojan kanssa matkataan mun alkukotiin. Täytyy toivoa, että riittävästi unta, ulkoilua jaksamisen mukaan ja hillittömästi maitohappobakteereita, vitamiineja ja ruisleipää saisi tämän tautikierteen katkeamaan. Minä olen väsynyt olemaan alati sairaana.

10 x 5

Minä olen todella huono tunnustusten kanssa tai no ylipäätään kaikkien ketjukirjeiden yms kanssa. Nyt kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni ja naputtelen vastaukset Periaatteen naisen haasteeseen. Koska olen hautonut haastetta viikon verran on se ehtinyt kiertää jo varmaan kaikkien isoäiti-ikäistenkin blogit, mutta mikäli joku tuntee palaavaa halua tunnustaa jotain niin voideen sopia, että haastoin juuri sinut tähän haasteeseen. Jätetään nyt pois näistä tunnustuksista se, että tykkään kovastin perheestäni ja ystävistäni

Viisi asiaa, jotka tuovat hyvää mieltä:

- Juokseminen silloin kun askel tuntuu kevyeltä
- Kissan mahan silittäminen
- Suihkun jälkeen jalkaan laitetut villasukat
- Se, että mies syö ruispaloista pohjat ja jättää minulle kannet
- Kirja jonka voi lukea yhdellä tai korkeintaan kahdella istumalla

Viisi asiaa, joita tarvitsen joka päivä:

- Tee
- Uni
- Puhelin
- Hiljainen hetki
- Kävely raittiissa ilmassa

Viisi kirjaa, joita suosittelen muille:

- Jos et ole vielä lukenut Nälkäpeliä niin tee se nyt. Kirja ei tosiaankaan ole mikään laatukirjallisuuden ilmentymä, mutta lajissaan erinomainen
- George. R.R. Martinin Valtaistuinpeli jatko-osineen. Vaikka osittain minua ärsyttääkin se, että nyt kaikki tykkää siitä, mutta kukaan ei korvaansa lotkauttanut silloin kun kymmenen vuotta sitten yritin aihetta lobata
- Väinö Linnan Tuntematon sotilas. Olen nimennyt lapsenikin tämän kirjan mukaan (Joo, pojan nimi on Rokka, ai ette usko vai, no höh).
- Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin. Varoituksena tosin se, että kirjaa ei kannata lukea lähijunassa jos ei halua herättää kanssamatkustajissa outoja tuntemuksia rääkymällä räkä poskella.
- Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa (tai Leijapoika, molemmat kannattaa lukea

Viisi kaikkien aikojen suosikkiyhtyettä/laulajaa:

- Blur, ei mikään yllätys taannoisten rakkaudentunnusten jälkeen
- Muse
- Ultra Bra, toinen teiniaikojen rakkaus ja varma kevään merkki
- Abba, ennen sentään yritin esittää katu-uskottavaa ja pitää tätä rakkautta kaapissa. Noh, omistan kaikki levyt ja lenkkeilystä ei tule mitään ilman Abbaa taustalla
- The Beatles, tämäkin tulee teinivuosilta, kymmenen vuotta sitten en kaikessa kyynisyydessäni bändiä jaksanut, mutta nyt se on taas löytynyt.

Viisi materialistista joululahjatoivetta:

- Personal Trainer-paketti. En tiedä lasketaanko tätä materiaksi, mutta koska se maksaa pienen banaanivaltion valtiovelan verran niin sen listalle pistän.
- Tietokone kytkettäväksi kiinni televisioon
- Uusi polkupyörä
- Läjä hyviä kirjoja
- Niitä Pandan suklaarasioita (jollaisen mies onneksi minulle osti)

Viisi lempiruokaani:

- Satsumat niiden ollessa parhaimmillaan
- Ruisleipä avokadolla, tomaatilla ja parmesanlastuilla
- Tofupasta
- Sopivasti medium naudanpihvi
- Rapeaksi pinnalta paistettu lohi

Viisi paikkaa, joissa haluaisin käydä:

- Islanti
- Uusi-Seelanti (siellä mahdollisimman fantasiakirjahenkisissä maisemissa, kiitos)
- Tokio
- Legoland
- Disneyworld

Ja näiden kahden viimeisen jälkeen on hyvä selittää, että olen minä ihan normaali aikuinen...

Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat minua:

- Utelias (korrektisti ilmastuna tiedonhaluinen)
- Äkkipikainen (kiihtyy nollasta saatanaan alta kuuden sekunnin)
- Mukavuudenhaluinen (tai sitten ihan vaan rehellisesti laiska)
- Onnellinen (silleen elämäänsä tyytyväisen synonyyminä ei vähän vajailla kierroksilla toimivan)
- Lyhytvihainen (useimmiten lepyn myös siinä alle kuudessa sekunnissa)

Viisi asiaa, joista unelmoin:

- Valmis remontti
- Uusi auto
- Lyhyempi työviikko
- Terveemmät keuhkot
- Enemmän aikaa liikunnalle

Viisi elämänohjetta, jotka haluan jakaa muille:

- Älä koskaan juokse tikkari suussa
- Yritä useammin iloita siitä mitä sinulla on sen asemasta että listaat mitä sinulta puuttuu
- Ole itsellesi armollinen
- Älä katso pelottavia tv-ohjelmia yötä vasten, jos sinulla on yhtä vilkas mielikuvitus mitä minulla
- Mene ihmisten aikaan nukkumaan

Eli tällainen kattaus. Nyt voisin itse noudattaa tuota viimeistä ohjetta, mutta erehdyin katsomaan liiaan pelottavia asioita Netflixistä ja hotellihuoneen ilmastointi pitää outoa ääntä. Joudun ehkä valvomaan koko yön siltä varalta että möröt hyökkäävät.

Ja tällainen minä olen

Elma yllytti tarttumaan blogeja kiertävään And that's who I am -haasteeseen eli kuvamaan itseään Thumblerin ...and that's who I am -blogin kuvilla.

Eli tällainen minä olen.

Tuolta kuvista puuttui yksi kuvaava kuva eli teen paljon ylitöitä. Tosin toivottavasti tänä vuonna vähemmän kuin aikaisemmin. Kuusi vuotta sitten aloitin unelmieni työssä. Nyt teen viimeistä työpäivää tässä työssä. Maanantaina pitäisi sitten muistaa, että työpiste on kaksi kerrosta korkeammalla ja uudet työtehtävät odottavat.

Hinku ja vinku

Syksyn pitkäkestoinen flunssa on alkanut vaikuttaa turhan pahasti perusterveyteen. Etenkin iltaisin keuhkoni vinkuvat ja hinkuvat ja tuntuu siltä kuin hivenen pyylevä kissamme istuisi jatkuvasti rintalastan päällä. Elän nykyään symbioosissa avaavan lääkkeen kanssa ja se ei tunnu kovinkaan kivalta. Normaalisti kun voi mennä kuukausiakin ilman ettei lääkettä tarvitse kantaa mukana.

Olen nyt ottanut ruokavaliooni inkivääriteen. Iranilaistaustainen työkaverini sitä minulle ensin haudutti kun valittelin kipeä vatsaa, mutta huomasin myös että tee auttoi hengitykseen ja rohisevaan tunteeseen. En sitten tiedä onko tuo placeboefektiä vai ei (tosin miljardit aasialaiset tuskin kaikki samasta efektistä kärsivät), mutta jatkan silti teeni hauduttamista. Tosin taidan silti mennä myös työterveyteen keskustelemaan.

Itse teen inkivääriteeni hauduttamalla eli nakkaan siivilään teetä, inkiväärilastuja ja sitruunaa. Toinen koulukunta vannoo keittämisen nimeen, mutta vaikka opiskeluaikana enimmäkseen vietinkin biokemian luennot lipittäen teetä ainejärjestön toimistolla, niin sen verran minullekin jäi mieleen, että keittäminen yleensä tuppaa denaturoimaan ne hyvää tekevät ainesosat. Sitruuna taittaa minusta mukavasti inkiväärin makua ja hunaja vielä täydentää kombon. Tuossa kuvassa siivilään oli päässyt myös kaveripariskunnan aasiantuliaisteetä. Hyvää on, puolen litran tuoppi uppoaa helposti.

 

3/3

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 00.08 oksensi lapsi, maanantaiaamuyöstä viideltä mies ja samaisena iltapäivänä kahden aikaan minä. Ensimmäinen tartuttaja selvisi yhdellä oksennuksella ja sekaisin olevalla mahalla, mies sentään vähän joutui kärsimään, mutta allekirjoittanut on vieläkin sohvan pohjalla.

Ruokaa ei tee mielikään ajatella. Silmät ovat painuneet päähän ja illalla suihkussa oli taju lähteä. Perheen miehet palasivat jo kiinni arkeen, mutta vaikka itselläkin jo vuorokausi viimeisestä oksennuksesta on ei töihin ollut mitään asiaan. Kaipa sitä voisi ottaa aamunokoset ja sen jälkeen kaivaa työläppärin esiin ja vastata alati täyttyvään sähköpostisumaan. Ehkäpä se elämä pian alkaa hymyillä. Uhkarohkeasti ajattelin kokeilla, josko tänään saisin syötyä kokonaisen paahtoleivän palan. Eilen meni vain puolet.

Nestepaasto hämmentää alitajuntaakin. Viime yönä taistelin työkavereideni kanssa Sormuksen ritarit-hengessä ja estin rikosliigaa varastamasta meidän rattaita.

Päivityksen alla

Uusi vuosi ja uusi pää. Tai tilapäinen pää, hiukset on uusiutuva luonnonvara ja aina saa muuttaa mieleni. Voisitte kuitenkin muistuttaa minua, että kun oletettavasti syksyllä 2013 alan haikailla lyhyitä hiuksia, ettei maksa vaivaa. Kolmen viikon välein kampaajalla juokseminen ei vaan onnistu ja joka kerta kuitenkin palaan samaan polkkatukkaan.

Katteettomat lupaukset

Uusi vuosi ja uudet kujeet vai uusi vuosi ja vanhat paheet?

Nyt on taas se hetki kun pitäisi luvat jos vaikka ja mitä. Ja pettää annetut lupaukset mieluiten jo ennen loppiaista.

Minä lupaan:

Opettelen juoksemaan. Olen aina halunnut juosta ja teininä juoksin hyvinkin lenkkejä, mutta tuo povivarustus ei oikein tukenut harrastusta. Nyt opettelen juoksemaan. Ennen kuin vuosi on ohi jaksan juosta yhtä soittoa viisi kilometriä.

En osta yhtään mekkoa, kassia ja neuletakkia ennen maaliskuun loppua. En myöskään osta yhtään materiaaleja näiden tekemiseen. Jos haluan uutta, uudistan kaapissa jo olevia materiaaleja.

Syön keittiön kuivakaapin tyhjäksi. Pikainen kurkkaus kuiva-ainelaatikkoon paljasti arviolta miljoona puoliksisyötyä pastapussia, ties mitä hiutaleita, leseitä ja jauhoja. Nyt ne syödään kaikki pois. Mieluiten lisuke kaivetaan omasta kaapista.

Kokkaamme kotona pääsääntöisesti kasvisruokaa ja suosimme enemmän kauden raaka-aineita ja lähiravintoa.

Minä en lupaa: 

Lopettaa colan juomista, voisin kuitenkin rajoittaa sitä reippaalla kädellä.

Laihtua 20 kiloa. Elopainoa olisi hyvä saada alas, koska normaalipainoon on sen 10 kilon matka. Tärkeintä olisi kuitenkin saada tällä hetkellä olo tuntumaan fyysisesti hyvältä, ei niinkään tuijottaa vaa'an näyttöä.

Uusi tukka

Tuollainen siitä nyt sitten tuli. Vähänhän tuo on Lego-ukkotukka. Ehkäpä yksi pesu auttaa taas tukkaa käyttäytymään, mutta kyllä minä tästä jo nyt tykkään. Kuvassa esintynytta bagelia vahingoitettiin kuvauksissa. Hyvältä maistui.

Ihan ensteks tylsää

Sairastaminen on tylsää. Silloin kun on niin kipeä ettei jaksa kuin maata sohvanpohjalla niin homma on ihan ok. Aina kun tylsistyttää niin kääntää vain kylkeä ja nukahtaa. Nyt kun olen niin sanotusti ennakoivalla saikulla tämä on on ihan pirun tylsää. Pakko oli kuitenkin kotiin jäädä. Hitaasti, mutta hitaasti kimppuun hiipinyt flunssa alkoi olla niin paha, että fiksumpaa oli jäädä kotiin ja pyrkiä nitistämään tämä nyt tässä kohtaa kun se vielä toivottavasti onnistuu parin päivän pötköttelyllä. Varsinkin kun tästä eteenpäin saan tehdä seuraavat 16 päivää putkeen töitä. Tai no on minulla ensi sunnuntai vapaa, mutta kun herää Porista se vapaapäivä vähän kärsii.

Olen nyt viihdyttänyt itseäni Huuto.netissä. Ja tämä alkaa tulla kalliiksi. Eilen huusin tuolin (no ok se oli halpa), tänään kerroskeksipurkin (tuo oli kyllä aika härskin hintainen, mutta koska kun olin pieni mammalla oli samanlainen niin pitihän se saada ja se vielä sopii kuin nenä päähän meidän 50-lukua kertaavaan keittioon) ja odottelen vielä kahden kirjan huudon päättymistä. Huuto.netissä olen myös päännyt huomaamaan, että legolaatikossani muhii omaisuus, ainakin päätellen Fabuland-hahmojen hinnoista. Jos niiden arvonnousu jatkuu samana vielä seuraavat 25 vuotta mitä ne tähän asti ovat tehneet saa poika kuitattua minun kokoelmillani (tallessa myös alkuperäiset rakennusohjeet) ensiasuntonsa käsirahan.

Mies lähti hakemaan minulle kaupasta colaa ja suklaata (ei sairastaessa välitettä suosituksista). Jos vaikka pistäisi koneen kiinni eikä nettishoppailisi. Lukeminen ei ainakaan kulutua pankkitilin saldoa.

Stop

Tänään taas kohtasin oman kuolevaisuuteni rajat. Tipuin kovaa ja korkealta ja sain kunnolla nenilleni omasta ylimielisyydestäni. Nyt on pakko pysähtyä. Odottaa. Olla kärsivällinen. Pysyä kaukana Googlesta.

Ja ehkä tärkeintä yrittää säilyttää optimistinen asenne.

Johonkin muutokseen itsekin pystyin vaikuttamaan. Päätin, että on parempi esiintyä omalla nimellä.

Veden alla on vaikea hengittää

Mies löysi muuton jäljiltä (mitä siitä että muutosta on jo kohta kaksi vuotta) meidän kakkoskameramme. Iskuja, pakkasta, vettä ja ydinräjähdyksiä kestävä Olympus pääsi mukaan uimareissulle. Ehkä miehen ei vielä kannata lopettaa päivätyötään ja ryhtyä valokuvaajaksi (tuon otoksen lisäksi oli toinekin kuva, joka oli muuten mainio, mutta pää puuttui). Mies tosin kehtasi väittää, että vika olisi minussa. Olisi kuulemma pitänyt pysyä hetki siellä pinnan alla paikallaan. Ihme hapatusta...

Wanted: Poskiontelot

Alan ymmärtää miksi ihmisellä on päässä erinäisiä onteloita. Kummasti ne tasaavat olotilaa ja ne menevät sarjaan et osannut niitä arvostaa ennen kuin ne menetit. Rakkaat allergiani ottavat nyt selvästi takaisin sitä minkä ne viime vuonna raskaudessa menettivät ja pääni painaa varmaan tonnin ja henki ei kulje mihinkään suuntaan. Arvatenkin täältä ei löydy mitään helpottavaa suihketta, onneksi sentään tablettimuotoista lääkettä löytyy joten taidan ottaa sellaisen ja toivon että se tainnuttaa minut aamuun asti. Mies sentään leikkeli minulle sipuliharson unileluksi, jos sekin vähän auttaisi olotilaa.

Ja sitten alkoi kesäloma

Nyt sitä taas kuulutaan palkansaajien harmaaseen massaan. Eilen oli viimeinen vanhempainpäivärahapäivä. Varastossa odottaa vielä ne viimeiset 12 miehelle pidettäksi. Tämän hetkisen tiedon mukaan lomailen tästä elokuun alkuun ensin pitäen pois rästivuosilomat ja sitten vielä kaiken mitä on jäänyt tuntipankkiin ennen perhevapaille jäämistä. Vaikka en ole mikään pro kotihoito-ihminen niin kyllä voisi olla aika paha paikka viedä poika hoitoon kodin ulkopuolelle nyt. Kyllä se siellä pärjäisi jos pakko olisi, mutta onneksi saadaan lomilla tehtyä näitä järjestelyjä. Ihan jo pelkästään siitäkin syystä että nyt tuon lapsen kanssa on vasta aidosti kivaa olla kotona. Rehellisiä jos ollaan niin enemmän tai vähemmän non-stopina ensimmäiset kolme kuukautta huutanut ja puolivuotta päiväunista kieltäytynyt jälkikasvu teki toisinaan itsensä rakastamisesta hieman haasteellista.

Teetä ja sympatiaa

Teetä löytyy keittiöstä ja mieheltä tippuu sympatiaa ja molemmat tulevat tarpeeseen tällä hetkellä. Äsken korvakuumemittari näytti kolmella rinnakkaisella mittauksella 38 astetta ja olo on ihan ventti. Luulin vielä aamulla että tämä olisi jotain allergiaa tai krapulanpoikasta mutta kyllä tämä nyt taitaa olla ihan sitä itseään. Flunssaa...

Jälkeläinen on onneksi ollut hyvin isäohjautuva tänään joten olen saanut keskittyä tärisemään filtin alla. Toivottavasti tämä menee nopeasti ohi. Ilmeisesti nyt sairastan ne kaikki viimeisen 1,5 vuoden aikana väliin jääneet tartunnat kun ei ole enää raskaus- tai imetyshormonit suojaamassa kroppaa. Taidan kiltisti nyt ottaa kaiken maailman vitamiinilisät käyttöön. Työkaveri vinkkasi joskus että luistelupiireissä pyörineille lapsille olivat venäläiset  valmentajat suositelleet vodkasukkia yöksi. Huomenna on kuitenkin aamulla lääkäri (ihan muista syistä) joten taitaa jäädä vodkasukat väliin ettei tule seuraavaksi sosiaaliviranomaiset oven taakse kolkuttelemaan... Toivottavasti jälkeläinen välttyy tartunnalta. Se olisi nyt kuitenkin ensimmäistä kertaa aikoihin nuhaton.