Villin lännen meiningillä

Turussa on paljon asioita, joita mielläni siirtäisin lähemmäs nykyistä kotia. Rakkaiden ihmisten jälkeen listalla toisena on Seikkailupuisto.

Leikkipuistona Seikkis ei nyt niin suuresti eroa siitä mitä Helsinkikin tarjoaa, mutta kaipaan Seikkiksen teematoimintaa. Lapsen ollessa vauva kävimme teatterimuskarissa ja kesälomilla olemme nauttineet teatterin näytelmistä. Nyt syyslomaviikolla teemana oli Villi länsi.

2,5 euron lippuhinnalla pääsi inkkarimuskariin ja sen päälle teemaan sopivaa askartelua ja vanhemmille kahvia ja teetä. Yhtään kuvassa näkyvää lasta ei myöskään vahingoitettu puistovierailun aikana vaikka sormikkaiden laittaminen käteen lapsen mielestä saattaakin rikkoa kansainvälisiä lapsien oikeuksia koskevia sopimuksia.

Teatterin esityslistaa katsoessa iski harmi ettei näytökset sovi meidän aikatauluihin. Toki Helsingissäkin lastenteatteria on vaikka millä mitalla, mutta tuo yhden luukun periaate olisi jotenkin helpompi. Tai ainakaan itse en ole löytänyt mitään yhtä infokanavaa josta saisi selville mitä eri toimijat järjestää ja kaupungin omien toimipisteiden nettisivut ovat hakutoiminnoiltaan ihan ankeat. Saan närästystä joka kerta kun yritän käyttää Kanneltalon tapahtumakalenteria.

Siihen asti kuitenkin suosittelen Turkuun matkaavia pistäytymään Seikkiksessä. Parhaimmillaan paikka on kesällä, mutta varsinkin koulujen loma-aikaan siellä on tapahtumia ja viikonloppuisin teatterissa tapahtuu.

 

Rullaten maailma haltuun

Pari vuotta sitten tulimme sen tilanteen eteen, ettei lapsi oikeastaan enää viihtynyt rattaiden kyydissä, muttei toisaalta jaksanut vielä kävellä pitkiä matkoja. Päiväkotimatkat taitettiin fillarin kyydissä tarakkaistuimessa, pyöräretket tehtiin peräkärryllä ja kotikulmilla kuljettiin potkupyörän kanssa. Kaupunkireissuille kuitenkin tarvittiin joku vippaskonsti, jolla kuvio saatiin toiminaan. Useimmat pojan kavereista kolmevuotiaana siirtyivät seisomalaudalle rataspaikan siirryttyä pikkusisarukselle ja poikakin polleana laudalla seisoi aina kun siihen mahdollisuus kavereiden kanssa liikkuessa tarjoutui. Meille kuitenkaan laudalle tarvetta ollut tai oikeastaan laudan eteen kiinnitettävien rattaiden tarvetta, joten päädyimme ostamaan lapselle potkulaudan.

Ensimmäinen lauta oli Mini Micron kolmipyöräinen lauta ja sen myötä tosiaan opimme että laudoissa on eroja. Suurin osa lapsille myytävistä kolmipyöräisistä ovat ihan leluja. Niiden ohjaus on surkeaa ja koko naurettava eikä renkaistakaan ole mihinkään. Kaksipyöräinen kokoontaittuva lauta olisi ollut yksi vaihtoehto, mutta sen kanssa lasta ei saisi vedettyä laudalla ja toisaalta taitettavarunkoisen laudan rakenne on epävakaampi eikä niitä missään nimessä saa käyttää esim. temppuiluihin. Micron laudassa ohjaus toimii tasapainoa siirtämällä ja tanko kiinnittyy runkoon lukituksella ja taittamisen asemasta koko tanko irrotetaan lukituksesta. Potkulauta oli mitä loistavin ja viime kesänä menimme sen kanssa oikeastaan jo kaikki siirtymät leikkipuistoihin sekä muut kaupunkihengailut. Nyt kuitenkin kun lauta otettiin talviteloilta huomasimme, että joko talven aikana lapsi oli venynyt pituutta tai lauta kutistunut, joten suuntasimme lautaostoksille XXL:ään.

Koska aikaisempi lauta oli niin hyvä, päädyimme saman valmistajan isompaan Maxi Microon.

Uusi lauta pääsi heti Berliinissä tositoimiin. Lentojen ajan lauta matkasi ruumassa matkatavaroissa eli menomatkalla puoli tyhjässä matkalaukussa ja paluumatkalla pakattuna Ortliebin urheilukäyttöön tarkoitettuun putkikassiin. Kaupungilla lauta oli käytössä jonkun verran jokaisena päivänä poislukien matkustuspäivät ja laudan avulla ei kertaakaan tullut eteen tilannetta, että jaloista olisi puhti loppunut kesken. Normaalisti lautaillessa poika käyttää skeittikypärää, mutta kaupunkilomalle emme kypärää roudanneet ja pojan kanssa oli diili ettei temppuja tehdä ja vauhti pidetään kohtalaisena. Tosin tuolla käytöstä poistetulla kiitoradalla oli pakko antaa pojan testata vauhtia. Kun eipä tuollaista pitkää turvallista asfalttisuoraa kovin äkkiä vastaan taida tulla.

Ainoa haaste potkulaudan kanssa on se, että pieni potkulautailija ymmärrettävistä käytännönsyistä rinnastetaan isompaan scoottaajaan ja on paikkoja joissa potkulauta on kielletty. Esimerkiksi eläintarhaan noita ei saa viedä. Tosin Korkeasaaressa seula on luvattoman heikko ja oli vähän kurjaa joutua selittämään pojalle miksi hänen piti lauta jättää kassalle parkkiin isompien lasten painaessa pitkin saarta lautoineen kuin heikkopäiset. Berliinissä osattiiin jo varautua tuohon ja jätettiin lauta suosiolla hotellille suoraan. Samoin osassa kaupoissa lautailu on kielletty vaikka vanhempi lautaa taluttaisikin, joten pienen lautailijan kanssa pitää käydä keskustelut myös siitä mitkä ovat lautailun soveliaat säännöt ja miksi välillä pitää noudattaa sääntöjä, joissa ei tunnu olevan päätä ei häntää. Olenkin miettinyt, että pitäisi testailla miten tuohon lautaan saisi jonkun helpon kantohihnan kiinni, jotta laudan saisi helposti kantoon. Tosin taannoisella metsäretkellä nakkasin laudan vain olalle kulkurin keppipussityylillä ja hyvin se siinäkin kulki. Näinä rapakausina ei vain tee mieli nostaa kuraista lautaa lähellekään takkia. Toinen vaihtoehto voisi olla ihan vain rungon irroittaminen tangosta ja koko komeuden kangaskassiin sujauttaminen. Varskinkin Mini Micro kulkee helposti kassissakin.

Maxi Microlla käyttöikää on edessä varmaankin pari vuotta, mutta lapselle on jo selvää mitä seuraavaksi hankitaan. Skeittilauta ja temppuscootti on jo lapsella haaveissa. Läheisen skeittiparkin isommat lapset ovat lapsesta upeita ja onhan Turtleseillakin laudat käytössä. Sitä odotellessa kuitenkin kurvaillaan Microlla maailmalle ja tehdään myös nykyiselle laudalle pienet tuunaukset heijastinteipin avulla. Lisäksi pitäisi varmaan hankkia ihan myös rehellinen valo tuohon potkulautaankin, jotta tyyppi näkyy hämärämmässäkin.

 

Ihan turistina

Tämän piti olla maanantainen postaus viimeisestä kokonaisesta päivästä. Säätietote lupasi suunnilleen tuhotulvaa eli vain inaksen parempia kelejä mitä kotimaahan. Yllättävän kuivina sitä kuitenkin selvittiin tästä päivästä vaikka oltiinkin reippana turisteina suurin osa päivästä taivasalla.

Maanantaina hotellin WLAN ei kuitenkaan suostunut leikkimään. Tiistaina piti lähteä kotiin, mutta ei lähdettykään kun lento peruuntui. Huonosti nukuttu yö tilapäismajoituksessa ja monta reissutuntia myöhemmin nyt kuitenkin ollaan kotona. Palataan asiaan kun saan nukuttua hieman.

 

Miksi matkalle lapsen kanssa?

Kun reissuvalmisteluja tällekin matkalle alettiin tehdä oli itsestään selvää, että lapsi myös lähtee mukaan. Lapsen kanssa matkustaminen muuttaa matkan luonnetta luonnollisesti, mutta oikeastaan poislukien esimerkiksi meidän vanhempien teatterireissut emme koe, että lapsen kanssa matkustaessa joutuisimme luopumaan asioista.

Ymmärrän, että jos lomalta haluaa useita ruokalajeja arvostetuissa ravintoloissa, kosteita iltoja ja kiihkeitä päiviä niin lapsi ei varsinaisesti mahdu lomasuunnitelmiin, mutta jos lomaltaan haluaa tutkimusmatkoja kaupungin ihmeisiin, vierailuja museoihin, kahvittelua sopivan näköisissä kahviloissa ja ruoaksi pitsaa kulmapitseriasta on lapsi mitä täydellisin matkakumppani. Tai ainakin tämä meidän tyyppimme on, koska se ei juurikaan piitaa vuorokausirytmeistä ja pötkii tyytyväisesti iltapäiväkolmeen ison hotelliaamupalan ja rinkelin voimin.

Osaa tuo lapsi olla rasittavaakin reissuseuraa. Jos se tykästyy ensimmäisenä iltana kulmapitserian jäniksen muotoiseen pitsaan ei se ymmärrä miksi vanhemmat ehkä haluaisivat kokeilla vaikka sitä toisesta kulmasta löytyvää pastapaikkaa seuraavana iltana. Tai kun se saa päähänsä, että me vanhemmat olemme käsittäneet jotain varmasti väärin kun väitämme että vanha kiitorata on poistettu käytöstä ja on vain ajan kysymys, koska meidän yli jyrätään lentokoneella. Tai kun sen oli aivan pakko saada itselleen sateenvarjo, jonka avulla kaikki varmasti tunnistavat turistiksi puolenkin korttelin päästä. Toisaalta tuskinpa ne päivät kotonakaan menisivät ilman vääntöjä lapsen temperamentin tuntien joten ainakin nyt saadaan vaihtelua siihen missä tuon jästipään kanssa väännetään.

Kuitenkin se, miksi lapsen kanssa on ihanaa matkalle lähteä, on lapsen kyky havainnoida asioita. Kauppareissun aikana pimentynyt ilta ja valotaideteokset herättävät katsomaan. Katukivetysten ladontaa pitää ihastella, museoissa tutkia kaikki mahdolliset vitriinit ja pakottaa vanhemmatkin muistelemaan kaikki knoppitietonsa lukiomaantiedosta ja mannerlaatoista. Lapsen kanssa voi myös ottaa rennosti. Tarvittaessa tulla hotellille kesken päivän ottamaan pieni tauko leikkimiselle ja kirjojen lukemiselle ennen ravintolaan lähtöä. Tai shindovenyttelylle ja Legon kokoamiselle kuten meillä tänään oli ohjelmassa. Eilisen ja perjantain aikana otetut reilut 40 000 askelta kummasti jäykistivät jalkoia ja lapsi taas ei malttanut odottaa kotiin asti Legojensa kanssa.

Tällä kertaa reissua on vielä edessä kaksi päivää ja oikeastaan luvassa on vain hengailua kaupungilla. Säätiedotus ei lupaa hyvää ajattelen kaupungin upeita leikkipuistoja, mutta katsotaan nyt mitä vastaan tulee kun lähdetään esimerkiksi huomenna entistä Itä-Berliiniä ihmettelemään. Hotelli lännestä eläintarhan vierestä oli hyvä valinta, mutta eiköhän me ensi kerralla kokeilla itää ja kaupungin tunnelmaa siellä. Ja uusi kertahan tulee tämänkin kaupungin kohdalla ja toivottavasti tällä kertaa siihen ei mene taas 16 vuotta.

 

Masokistien matka Saksanmaalle

Ilmeisesti meitä miehen kanssa vaivaa joku omituisen masokismin muoto. Teimme tietoisen ratkaisun ostaa menoliput aamuseiskan koneeseen. Eli nääpiö jouduttiin repimään sängystä ylös vähän ennen puoli viittä ja kun lentokaan ei liian kauan kestä niin olimme jättämässä matkalaukkuja säilytykseen jo puoli kymmeneltä paikallista aikaa. Respan setä vielä iloisesti kertoi, että päästään huoneeseen jo heti iltapäiväkolmelta ja samaan aikaan aulan nojatuolista kuului vaade päästä nukkumaan.

Onneksi hotellin läheltä löytyi eläintarha, josta sai vuokrata kärryjä. Eikä edes saatu jatkuvaa sadetta niskaan kuten ennuste oli lupaillut.

Itseasiassa tuo eläintarha oli täydellinen ratkaisu tähän väliin. Lapselle päivästä olisi tullut muuten tolkuttoman pitkä ja lapsen nukkuessa istuimme suurimman osan ajasta kahvittelemassa miehen kanssa eli saimme itsekin kaivatun hengähdystauon. Muutenhan tuolla mentiin lapsen ehdoilla ja nyt näimme kun simpanssi, virtahepo ja sarvikuono pissaavat sekä kuulimme valkoisten susien ulvontaa ja leijonien karjuntaa. Niin ja ihailimme lukuisten eläimien takapuolia. Että hulluilla on halvat huvit. Lopulta kun kiersimme myös akvaarion oli kello jo reilusti yli kolmen ja saimme lähteä kotimatkalle yllättävän kaatosateen saattelemina.

Näin jälkiviisaasti voi todeta, että olisi ehkä kannattanut ottaa iltalennot tai edes vähän myöhäisempi aamulento. Tai buukata vaikkapa hotelli jo edelliseksi yöksikin. Mutta kyllä tästä nyt selvittiin ja päivä oli aidosti mukava vaikka väsymys saikin kiristelemään hampaita. Toivottavasti nyt saadaan yöllä hyvä unet koko perheelle. Huomisellekin kun on melkoisen paljon ohjelmaa suunniteltuna. Tällä kertaa tosin lapsi pääsee liikkumaan potkulaudalla kärryjen asemasta.

 

Epätyypilliset matkavalmistelut

Viikonloppuna tuli ystävien kanssa puheeksi se, ettei meistä monikaan oikein tiedä minkälaiset rokotukset olemme saaneet tai saatika sitten sitä mitä tehosteita mahdollisesti pitäisi hankkia. Itse olen saanut töiden kautta hepatiittirokotuksen, mutta veikkaan, että esim. jäykkäkouristus on mennyt aikoja sitten umpeen.

Miten tämä kaikki sitten liittyy matkusteluun? Siten että hiljattain työmatkalta Jenkeistä kotiutunut ystävä kertoi, että kentillä ebolan rinnalla varoitetaan tuhkarokosta. Ja vielä enemmän kun toinen ystävä kertoi että Berliinissähän on myös nyt epidemia. Eihän siinä sitten muu auttanut kuin kotiin tultua kaivaa neuvolakortit esiin ja katsoa miltä ne näyttävät.

Neuvolakortit tulivat hätiin ja saatiin tieto, että olemme molemmat miehen kanssa saaneet MPR-rokotteet kaksi- ja kuusivuotiaina. Pikainen googlettelu tuotti tiedon, että MPR-rokote on ohjelmaan tullut 1982 ja 1975 tuhkarokkorokote tuli mukaan rokoteohjelmaan. Ja kaiken turhan tiedon mestarina äitini myös tiesi kertoa että veljeni on osallistunut aikanaan rokotetutkimukseen eli hän kuuluu ikäluokkansa harvinaiseen ryhmään, jolla suoja tuhkarokkoa vastaan on.

Berliinin epidemiassa nimittäin on huomattu, että rokottamattomien lasten lisäksi riskiryhmässä ovat 45+-ikäluokat, jotka eivät ole rokoteohjelman piirissä olleet mutta joiden kohdalla ei suojaa ole muodostunut myöskään sairastamalla. Sinäänsä harmittoman kuuloinen tiedonjyvä, mutta mietin, että mahtaakohan monikaan viisikymppinen työmatkaaja tietää mille riskille he itsensä altistavat maailmalla reissatessaan.

Tämän myötä päätin myös, että nyt selvitän oman rokotushistoriani. Koulustahan aikanaan sain rokotuskortin, mutta se on aikoja sitten hävinnyt. Neuvola-ajan rokotteet on selvillä ja tiedän 2006-2007 ottaneeni hepatiittirokotesarjan, mutta täysin hämärän peitossa esimerkiksi on tieto siitä, että mikä muu rokote viidennellä luokalla annettiin kuin tetanustehoste? Onneksi sentään meidän molempien neuvolakortit oli saatavilla eli MPR:n osalta tilanne on selvä.

Lapsen kohdalla rokote on tullut normaalissa rokoteohjelmassa yksivuotisneuvolassa. Ilmeisesti seuraavaa settiä ei tarvitse aikaistaa muutoin kuin tartunnan iskiessä perheeseen tai päivähoitoon, mutta ajattelin nyt vielä pelata varman päälle ja soittaa neuvolaan ja selvittää pitääkö verkosta löytämäni tieto paikkaansa.

Pakko myös sanoa, että tässä kohtaa en ajattele kovin kauniisti niistä ihmisistä jotka ehdoin tahdoin jättävät lapsensa rokottamatta. Berliinin tapauksessa jäljet johtavat pakolaislapsiin, mutta myös Jenkkituliasena tuotua kantaa löytyy. Omaan päähäni ei vain mahdu se, että flirttaillaan tartuntaudeilla, joiden esiintyminen on muuten saatu rajoitettua. Vai onko ihmisen historian tuntemus niin lyhyt että sukupolvessa jo unohdetaan se miten vaarallinen tauti tuhkarokkokin on.

Päivä Tukholmassa

Risteilyllä Tukholmassa vietettävä aika jää valitettavan lyhyeksi, mutta kyllä me taas ehdittiin edes vähän nauttimaan yhdestä lempikaupungeistamme. Olimme ensin suunnitelleet reissua Junibackeniin, mutta kuultuamme että paikalle odotetaan tuhansia vierailijoita päätimme kehittää vaihtoehto B:een.

Alunperin olisimme halunneet mennä luonnontieteelliseen museoon, mutta koska reissumme osui maanantaihin oli valinnanvaraa lopulta aika vähän ja päädyimme lopulta Tekniikan museoon.

Museo aukesi kuitenkin vasta yhdeltätoista, joten ensin suuntasimme laivalta Söderiin kiertelemään vähän kauppoja ja teimme ihan vahingossa aivan mahtavan löydön.

Leikkipuisto Bryggartäppan oli jotain sellaista mitä kotimaasta ei löydy. 1800-luvun inspiroimasta leikkipuistosta löytyi vaikka mitä mahtavia pikkurakennuksia, joissa lapset pääsivät leikkimään. Veikkaan ettei tällaiselle kukaan antaisi rakennuslupaa Suomessa ja jos vaikka lupa heltiäisikin niin ensimmäisenä viikonloppuna turhautuneet teinit olisivat jo käyneet pistämässä lautarakennukset päreiksi.

Puistosta lasta ei olisi saanut millään jatkamaan matkaa, mutta lupaus siitä, että tullaan kesällä uudellaan ja otetaan eväätkin matkaan saatiin lapsi jatkamaan matkaa kohti Tunnelbanaa ja Tekniikan museota.

Tekniikan museo oli insinöörihenkiselle perheelle oikeinkin passeli vierailukohde. Kaikkia näyttelyitä emme ehtineet kiertämään läpi koska halusimme varata riittävästi aikaa Teknorama-tiedekeskuksen puolella.

Sen verran kiva päivä meillä Tukholmassa oli, että nyt suunnitteilla on jo loppukesäksi vähän pidempi reissu kaupunkiin. Lapsi yllätti mennen tullen omalla reippaudellaan. Laivalle palattuamme aktiivisuusmittari näytti 12,5 kilometriä ja jalkamiehenä ollut poika käveli tuosta kaiken muun itse patisi parin kilsan pätkön, jonka mies kuljetti poikaa reppuselässä. Päivälippu julkiseen liikenteeseen oli loistava ostos ja seuraavalla kerralla taidetaan testat Tukholmakorttia, jolla julkisen liikenteen lisäksi pääsee myös moneen kivaan kohteeseen sisälle. Houkuttelevaa olisi myös joskus ottaa pyörät mukaan Tukholmaan tai vuokrata fillarit paikanpäältä. Kaupungin pyöräilyinfraa olisi kiva päästä testaamaan.

Tanssii hylkeiden kanssa

Terveisiä Tukholmasta! Lähdimme sunnuntaina perinteitäkin perinteisemmälle joululomaristeilylle. Itseasiassa jo meidän perheen neljännelle lajissaan. Ennen lapsen syntymää en voinut kuvitellakaan, että minut saisi laivalle kuin joko kilon paloina tai jos työnantajalta tuli aiheeseen liittyvä työmääräys. Opiskeluaikoina risteilyt Turusta oli usein kustannustehokas tapa juhlia ystävien kanssa ja töiden kautta taas erilaiset seminaari- ja koulutusristeilyt Helsingistä ovat vieneet laivamatkailusta kaiken hohdon. Lapsen kanssa se laivamatkustus on kuitenkin jopa ihan mukavaa ja varmasti yksi helpommista tavoista reissata lapsen kanssa.

Tällä kertaa reissuun lähdettiin Silja Symphonylla eli lapsen sanoin Hylje-laivalla. Symphonyn sisaralus Serenade liikennöi kultaisella ysärillä Turusta, joten se oli tullut minulle tutuksi ja vielä tutummaksi miehelle jolla kummisetä ja setä olivat kyseisellä paatilla aikanaan töissä. Symphony oli jäänyt meille kummallekin vieraammaksi, mutta eipä noissa paateissa kyllä mitään mainittavaa eroa taida olla. Olimme uteliaita sen suhteen miten remontti laivassa oli toteutettu ja olihan se sanottava, että päivitetyt ravintolat olivat kivat ja vielä kivempi oli uusi leikkipaikka.

Itseasiassa tuo leikkipaikka oli ihan mahtava. Varsinkin kun ehdimme sinne sunnuntai-illalla ja maanantaiaamuna sellaiseen väliin että paikalla ei ollut moniakaan muita perheitä. Ainoita risuja antaisin pallomerien ikärajoista. Pikkuisten pallomereen nelivuotiaat ovat auttamatta liian suuria jos paikalla on pikkutaaperoita ja isompien puolella allekouluikäiset jäävät täysin alakoululaisten jalkoihin. Tuo porukka olisi tarvinnut joko kolme pallomereä tai paljon tiukemmat säännöt. Plussaa kuitenkin Legorakentelupaikasta sekä seiniin upotetuista pesistä jonne pääsi rauhoittumaan ja joissa ilmeisesti myös reissussa rähjääntyneet vanhemmat saivat hyvin vedeltyä päiväunia.

Ainakin lomakaudella myös lapsille suunnattu ohjelma tuntui paljon toimivammalta mitä Viking Linella kun molempina iltoina lapsille oli tunnin verran bingoa ja discoa yökerhon puolella ja sekä Muumipeikko että Harri Hylje olivat paljon paremmin paikalla mitä Ville Viikinki. Toivoisin kuitenkin, että varustamot järjestäisivät henkilökunnalleen edes toisinaan fasilitointikoulutuksia. Innokas ja monipäinen lapsilauma eiivät ole mitenään helposti kurissa pidettävä jengi, mutta muutamalla yksinkertaisella fasilitointitekniikalla homman saisi paremmin järjestymään. Esim. lasten ohjaaminen jonoon vaatisi paljon selkeämpää sanallista ohjausta ja kun tila ei edes oikein toimi jonotukseen olisi paljon järkevämpää laittaa mukelot ennemmin vaikka rinkiin jolloin kaikkien lasten olisi helpompi seurata ohjeita. Mutta pääsääntöisesti kuitenkin homma hoidettiin kotiin kunnialla ja enpä ennen ole käynyt tanssimassa hylkeen kanssa.

Leikkipaikan ja ravintolojen remontin lisäksi laiva muuten oli ehdassa ysärikuosissa ja pakko sanoa, että se oli vähän häiritsevää. Promenadehytti ysikerroksessa oli suorastaan kulahtanut ja esim. osa hytin listoista oli aikojen saatossa irronnut. Hytti vaikutti myös epäsiistiltä. Kylppärin kaakeleissa oli punaviiniroiskeita ja ne vuodevaatteet nyt on ihan onnettomat kun pussilakana on vaaksan liian lyhyt, tyynyssä ei ole lainkaan täytteitä ja petauspatja on ohueampi kuin useimpien ihmisten täkit. Hyttien sisustus siis tosiaankin olisi syytä päivittää tälle vuosituhannelle. Pettymys oli myös laivan meriaamiainen, joka jäi selvästi perushotelliaamiaisen alle. Tuorepöytä oli olematon, hedelminä tarjolla oli banaania ja vesimelonia, juustot olivat kumisia ja sekä leivät että muro-jogurttihässäkät jätti toivomisen varaa. Lapsen puuroon olisin halunnut laittaa mehukeittoa mutta tiskissä ei ollut kuin makeutusainein makeutettuja versiota. Eikä tarjolla oikein ollut mitään herkkujakaan. Tai ainakaan me emme löytäneet kuin suklaisia muffineita joita riittävän tarkasti heittämällä saisi varmaan toiselle ihmiselle kallomurtuman aikaan ja jotain suoraan vakuumipaketista kaivettua kuivakakkua. Jotkut pannarit ja croisantit loistivat täysin poissaolollaan. Toisena aamuna päädyttiinkin ihan vain hakemaan sämpylää ja jogurttia laivan kahvilasta.

Loma-aikaan laivalla toki oli ohjelmaa kivemmin mitä oletettavasti sesongin ulkopuolella, mutta sesongin ulkopuolella reissaaminen on tietyllä tapaa mukavampaa koska matkustajia luonnollisesti on vähemmän ja varsinkin jos pääsee viikkolähdöllä reissuun on seura myös yleensä järkevämpää. Pahoja ylilyöntejä emme todistaneet, mutta kyllä minusta on kohtalaisen vastenmielistä nähdä kaksin käsin keskikaljaa kiskovien vanhempien syöttämässä purkkiruokia rattaissa istuville pikkutaaperoille. Laivalla myös huomasi pelottavan hyvin miten eri maailmoista perheet ovat. Sushiravintolasta ei löytynyt yhtään humalaista vanhempaa, buffetin ulkopuolelta ja kahvilaravintolasta sitten senkin edestä. Samoin Tukholmapäivän jälkeen laivalta löytyi turhan monta humalaisen kovalla äänellä kailottavaa vanhempaa. Me vetäydyimme omaan hyttiin yhdeksältä ja en edes halua ajatella mihin meno vielä illan aikana ehti.

Ja nyt kun kukkahatun olen riittävän tukevasti päähäni ehtinyt sovittaa niin jatketaan vielä samoilla lämmöillä. 

Varmasti jokainen laivalla joskus vieraillut tietää ne valokuvat joita otetaan kun laivaan ollaan nousemassa. Siinä missä ne ennen olivat pelkkiä räpsäisyjä sisääntultaessa väijyi kuvaaja nyt myös laivan käytävillä matkustajia ja erityisesti kouluikäisiä lapsia. Lapsista räpsittiin kuvia ja valmiita tuotoksia saisi käydä ostamassa myöhemmin kuvakioskista. Iso osa kuvista oli oikeasti ihan kivoja kuvia lapsista, perheistä ja pariskunnista, mutta mukana oli myös kuvia joissa lapsen kuva oli istutettu ikäänkuin lehden kanneksi. Tarjolla eri vaihtoehtoja, kapteeni, miljardööri ja iso kiho nyt ainakin osuivat silmään. Tai siis nämä vaihtoehdot olivat tarjolla jos olet poika. Jos taas olet tyttö sinulle on tarjolla tasan yksi luonnerooli. Prinsessa. Jotenkin äärettömän vastenmielistä. Ja vielä vastenmielisempää oli kuvaajan tapa houkutella tyttöjä poseeramaan kuin nämä olisivat jotain kääpiökokoisia valokuvamalleja. Ilmeisesti kuvaajilla on myös aika hyvä silmä sen suhteen ketkä vanhemmat eivät kuvaukselle lämpiä tai sitten meidän pää kolmantena jalkana koohottava lapsemme ei vain ole kovin kuvauksellinen koska meidät kuvaaja kiersi kaukaa. Tosin vinkkiä kuvausinnottomuuteemme varmasti sai myös siitä, että sullouduimme koko perhe vauhdilla kuvausportin sivusta laivaan ettei vahingossakaan kuvaan jouduta. En ole kovin foliohattuisa esimerkiksi kuvien nettilataamisen suhteen, mutta en jotenkin tykkää ajatuksesta että ammattilaisvalokuvaajalle jäisi kuvia meidän perheestämme ilman ettemme tiedä mitä kuville tehdään. Itseasiassa olisi aika kiva, jos varustamot vähän tarkemmin kertoisivat mitä noille digikuville tehdään ja myös miten esim. leikkipaikoilla kuvauksen kohteeksi joutumisen voi välttää. Ainakin Viikkarilla kun kun kuvaajat ovat käyneet sielläkin lapsista kuvia räpsimässä.

Lapsen makuun laivareissut kuitenkin ovat ja onhan ne meille vanhemmillekin aika vaivaton tapa reissata. Tukholmaan tosin seuraavalla kerralla pitää yhdistää vähintään yksi hotelliyö, jotta ehditään nähdä enemmän tuota ihanaa kaupunkia. Kunhan saadaan kesälomat kalenteriin pitää pohtia mitenköhän saataisiin reissu onnistumaan. Ja sitä odotellessa voisi vaikka lähteä pikavisiitille Tallinnaan. Tai katsotaan nyt miten täydeltä tuo kevään kalenteri näyttääkään kun huomenna arkeen palataan. Itse olen onnistunut lomailemaan niin tehokkaasti nämä 2,5 viikkoa että epäilen unohtaneeni salasanani. Toivotaan että lihasmuisti toimii kun työpöydän ääreen pääsen. Pitänee pyhittää huominen sille, että teen työsuunnitelman keväälle ja varmistan kaikki mahdolliset dead linet. Onneksi nyt saadaan vielä pehmeä lasku kun viikonloppu tulee jo kolmen arkipäivän jälkeen.

Päiväretki Fiskarsiin

Operaatio Vielä on kesää jäljellä sai viime viikonloppuna jatkoa kun sateen uhasta huolimatta karkasimme mökin, kiikkutuolin ja kirjan läheisyydestä Fiskarsiin.  Sinnekin olimme menossa koko kesän, mutta jotenkin kummasti ei vain ehditty. Onhan se todella kaukana ja muuta epäkäytännöllistä, autossakin pitää istua kaikki vartti mökin pihasta...

Fiskarsissa ei sää nyt varsinaisesti suosinut, mutta saderyöppyjen välissä ehti hyvin ihastella kylää ja sateen osuessa niskaan puodit tarjosivat hyvän suojan ja lisää saldoa luottokortille. En tiedä oliko keli karkottanut kävijät vai oliko alkaneet koulut hiljentäneet kylän, mutta tuollakin kiertäessä tuli kyllä mieleen, että viime viikon lopulla Persunuorilta tullut ulostulo loma-aikojen siirtämisestä on ehkä viisainta mitä siitä puolueesta on ikinä lausuttu. Tuntuu, että nykyisellään ammutaan lomien sijoittelussa ja palveluissa melkoisesti tuottavuutta jalkaan. Ja tänäkin kesänä viikon ennen juhannusta kuoritakissa ja merinovillakaulurissa palelleena on ehkä hyvä myöntää, että ei tuo alkusuvi ole tainnut keleillään juurikaan helliä.

Mutta takaisin Fiskarsiin. Paikka on mitä suloisin lähimatkailukohde. Vanhassa ruukin miljöössä saa nautti kauniista luonnosta, tutustua käsityöläisten tarjontaan ja joutua runsaudenpulaan yrittäessään valita mihin kahvilaan sitä meneekään. Lapsiperheille paikalta löytyy ihana pari kesää sitten avattu leikkipuisto, joka on yksi oman lapsemme lemppareista. Jokivarren vanha veturi, johon pääsee kiipeilemään on myös kestosuosikki suvussa jo toisessa polvessa. Myös itse jokiranta patoineen on kiinnostava ja paikassa pääsee myös hyvin tutustumaan siihen miten vesivoimalla on pystytty pyörittämään tehtaita.

Jos Helsingistä lähtee päiväseltään ajelemaan alueelle saa reissuun myös hyvin yhdistettyä  visiitin vaikkapa Raaseporin linnanraunioille, Mustion linnaan tai vaikkapa Tammisaareen.

Reissun loppu

Lapsi oli pyydellyt jo pitkin kevättä, että mentäisiin isolle laivalle ja kun pyöräretki päättyi Maarianhaminaan oli helppo yhdistää reissuun myös pieni pyrähdys laivalle.

Yleisesti meillä on ollut ihan positiivisia kokemuksia laivoista. Olemme lähinnä ylittäneet Suomenlahtea Tallinnaan ja Tukholmanreissuilla olemme vetäytyneet ajoissa hytin huomiin, viettäneet kaiken liikenevän osan maissa ja vältelleet buffaa kuin ruttoa. Itseasiassa olemme pitäneet laivoja äärettömän hyvänä tapana reissata lapsen kanssa, koska siellä riittää ohjelmaa lapselle ja vanhemmat saavat keskittyä nauttimaan lapsen ilosta aika pienin ponnistuksin.

Taidan kuitenkin tämän täpötäydellä Gracella seilatun päivän jälkeen tarkistaa mielipiteitäni. Leikkihuoneissa vallitsee villi länsi ja ihmettelen jos yksikään lapsista ei pomppulinnassa hampaitaan menetä. Sen verran hurjan näköistä meno oli. Tarjolla oli myös selkäydinvammoja kun pomppulinnan yhteydessä olevan tunnelin katto oli väärällään lapsia ja kukaan ei välittänyt oliko tunnelin sisällä mahdollisesti lapsia. Jos lapsia ohjasi puhe meni kuuroille korville. Tosin malli tuohon oli hankittu kotoa. Kahvilajonossa meidän perhettä etuili ennennäkemättömällä röyhkeydellä pikkujätkä jonka isä vieressä seisoi ihailemassa jälkeläisensä edesottamuksia.

Leikkipaikkojen ulkopuolellakaan ei ole kovin leppoisa tunnelma kun eilisillan iloiset risteilijät ovat kiukulla kiskomassa itseään uuteen nousuun. Että yritä tässä nyt valita sitten se mikä on pienempi paha. Ehkä me nyt kuitenkin uskallauditaan leikkihuoneeseen ja vielä ennen satamaan saapumista rockaamaan Ville Vikingin kanssa. Lapsella sentään on hauskaa eli se tavoite tuli täytettyä.

Jälleen yksi kiva kesäkaupunki

Eilen lähdimme koko perheen voimin pienelle kaupunkiretkelle. Ympäristörikoksen pyöränkuljetusteline ei tietenkään sopinut nykyiseen auttoomme ja mies tilasi nykyiseen autoon sopivan Thulen mallin salolaisesta Virtasen moottorista. Virtasen moottori olisi kyllä lähettänyy vempaimen meille Helsinkiinkin, mutta päätettiin lähteä se itse hakemaan kun tässä sopivasti oltiin jo puolessamatkassa.

Itse olin edellise kerran käynyt Salossa vuonna 2009 kaverin häissä ja muutenkin kaupunki on lähinnä tullut tutuksi siitä, että ennen moottoritien valmistumista kätevin mökkireitti kulki kaupungin halki. Välillisesti Salo on tullut myös tutuksi Nokian ansiosta ja sitä kautta tutun kaupungin kuulumisia onkin viime aikoina ollut välillä surullista lukea.

Kesäiseen Saloon kuitenkin pätee sama totuus kuin moneen muuhunkin suomalaiseen paikkaan. Se ob tosi kiva kesäkaupunki.

Ei tuo jokiranta nyt Aurajoen kanssa samassa sarjassa paini, mutta toriltakyllä sai paremmat munkit mitä Turussa.

Uutisista tuttua apaattisuuttakaan kaupungista ei helteisenä kesäpäivänä löytynyt. Tiedä sitten oliko muutamalle muullekin lähikuntien mökkiläiselle tullut mieleen, että voisi olla hyvä ajatus tulla tukemaan salolaisia kaupan ja palvelualan yrityksiä. Sen päiväinen kuhina kävi sekä torilla, ostoskeskus Plazassa kuin sitä ympäröivillä kaduillakin.

Meillä visiitti jäi lyhyeksi kierrokseksi keskustan kaupoissa ja torilla, mutta Salon kulttuuritarjonta näytti hyvinkin lupaavalta ja pitäisi joskus oikein ajatuksella tutustua mitä kaupungilla olisi tarjottavana. Edelleen myös haaveilen pyöräretkestä Kuninkaantietä pitkin, jolloin yksi yöpyminen osuisi sopivasti Saloon, jossa myös on kuulemma oikein mukava leirintäaluekin.

Loma, sehän kaikilla on mielessä

Kun talvilomat tuli vietettyä, on hyvä alkaa suunnittelemaan seuraavaa lomaa. Mies ei tänään tosin varsinaisesti ollut ymmärtäväisyyden perikuva, kun äsken ruokaa laittaessamme valitin, että nyt näyttää uhkaavasti siltä, että en pysty pitämään kesällä kuin viisi viikkoa kesälomaa yhteen soittoon. Olen siitä onnellisessa asemassa, että työmatkojen ja tuntipankin ansiosta saan vietettyä vuodessa lomaa keskimäärin pari kuukautta ja varsinkin kun lapsettomana tuli reissattua aikanaan vielä enemmän ehdin tottua liki kahden kuukauden kesälomiin.

On tuo viisikin viikkoa hyvin ja nyt viime kesästä viisastuneena pyrin pitämään lomat kaikki yhteen putkeen. Pyrkimyksenä olisi, että lapsi saisi mahdollisimman pitkät lomat päiväkodista, joten pyrimme taas porrastamaan lomiamme hieman. Eli ideaalitapauksessa mies vielä jäisi lomalle kun minä palaan töihin. Tällä tavalla lapsi saisi lomaa ainakin kuusi viikkoa ja luultavasti mummipalvelujen avustuksella saamme lomajakson venytettyä seitsemään viikkoon. Tiedän, että monissa perheissä priorisoidaan koko perheen yhteistä aikaa sekä myös vanhempien kahdenkeskeistä lomailua vuodenmittaan, mutta meidän valintamme on se, että poika saisi hektisten talvikuukausien rinnalle rauhallisemman kesän ja mahdollisuuden viettää myös mahdollisimman paljon aikaa isovanhempiensa seurassa.

Samalla kun tuli iteroitua kalenteri loma-aikojen suhteen tuli myös mietittyä mitä me lomalla haluamme tehdä. Itsestään selvästi ohjelmaan kuuluu mökkeilyä ja varsinkin silloin kun minä jo olen lomalla ja mies töissä todennäköisesti voidaan tehdä niin, että mies ajaa mökiltä töihin ainakin osana päivinä. Lomapäiviin toivottavasti myös mahtuu kaupunkilomaa eli päiviä leikkipuiston ja puistoruokailujen merkeissä. Ystäväperheiden kanssa yhteisen palstan laittoa ja hoitamista ja retkiä ympäri Helsinkiä.

Ja meidän lomahan ei ole loma ilman pyöräilyä ja toivoisimme, että tälläkin kertaa reissuun päästään. Viimeiset kaksi kesää on tahkottu saariston rengasreittejä ja Ahvenanmaata me säästelemme lyhyiden etappien vuoksi ensimmäiseksi pojan itsepoljettavaksi pyöräretkikohteeksi. Tämä kesä on todennäköisesti viimeinen kun poika saadaan meidän peräkärryymme mahtumaan niin, että sen kanssa on hyvä tehdä useamman päivän pitkä reissu ja sen kunniaksi ajattelimme suunnata Kuninkaantietä pitkin Turkuun ja yhdistää samaan reissuun myös laivamatkan Tukholmaan. Tuohon sitten saadaankin aika iso siivu yhteisestä lomastamme tuhlattua, varsinkin kun ajatus olisi, että yöpyisimme Kuninkaantietä seuratessamme telttamajoituksessa.

Eli meidän perheemme lomatoiveissa olisi aktiiviloma. Toimistokalkkunoina ehdimme talvisin istua riittävästi paikoillaan, joten lomalla toivottavasti saamme olla enemmän liikenteessä. Ja nyt kun tämä talvi tuntui muuttuvan tällaiseksi epävuodenajaksi niin toivottavasti saadaan aloittaa pyöräilykausikin pian. Omaan kalenteriini on buukattu pitkät viikonloput niin vapun kuin helatorstainkin kohdille ja silloin mielellämme lähtisimme jo kauden ensimmäiset pitkät pyöräretket tekemään. Itse poljin viime kesänä noin tonnin ja mies reilut kaksi ja nyt toiveissa olisi, että kumpikin saisi luvun hilattua uudelle tuhatluvulle.

Seuraavaksi pitää varmaan suunnata googlettelemaan telttavalikoimia, hyviä päiväretkikohteita ja manata takatalvea tulemattomaksi. Jotain millä kestää nyt nämä märät epäkelit ja onnistuu myös unohtamaan sen, että pitkän kesäloman vastapainoksi vietän ensi kuussa joka kolmannen yön jossain muualla kuin kotioloissa.

 

Oma koti kullan kallis

Matkalla oli ihanaa. Itseasiassa niin ihanaa, että lapsi itki vielä lentokentällä kotimaassakin haluavansa takaisin Lontooseen, koska siellä on dinomuseo, maailman paras leikkipuisto ja kylpyamme hotellihuoneessa.

Ääni kuitenkin muuttui kun tehtiin aamupalaa. Pitkät päivät kävellen yhdistettynä lentoon saivat jalkoihini pahemman turvotuksen kuin loppuraskaus helleaallon aikaan ja kaivoin pakastimesta mustikoita ja mansikkamurskaa ja miksasin ne blenderissä sekaisin tummuneen banaanin ja mehutilkan kanssa. Lapsikin änki apajille ja muutaman hörpyn jälkeen totesi, että kotona on kyllä paremmat aamupalat.

En oikein ikinä ole ymmärtänyt englantilaista aamupalaa. Eivätkö ne oikeasti kaipaa mitään tuoretta aamupalaansa? Tai ylipätään jotain muuta kasviskuntaan kuuluvaa kuin valkoisia papuja tomaattikastikkeessa? Viimeisenä aamun skipattiin hotellin pöperöt ja käveltiin lähi-Pretiin syömään avokadoleipiä ja tänään juoto jäinen marjajuoma maistui suunnilleen parhaalta maailmassa.

Me aikuiset sentään saimme myös ravintolassa ruoka-annoksissamme myös tuorepaloja, mutta hieman kyllä pisti hämmästyttämään ettei aikuisille tasokasta ruokaa tarjoilevissa paikoissa lapselle kannettu eteen mitään tuoretta. Siinä kohtaa ei liiaksi auttanut se, että kalapuikot ja lohkoperunat oli omassa keittiössä väsätyt. Olisivat nyt jonkun kurkkusiivun siihen rinnalle laittaneet.

Erityisen ristiriitaiselta tilanne tuntui kun kävi ruokakaupassa ja näki niiden rehuosastot. Jokaisessa pienessäkin kulmapuodissa tuntui olevan tarjolla monipuolisesti kasviksia eli ongelman ei pitäisi ainakaan olla saatavuudeessa. Sieltä me sitten kannettiin hotellille lapselle iltapalaksi tuorepurtavaa. Lapsen ruoansulatus taidettiin lähinnä pitää käynnissä pensasmustikoiden turvin.

Nyt vaan pitäisi päästä tästä sohvan kulmalta liikkeelle, jotta saataisiin kaupasta haettua lisää monipuolisempaa syötävää. Sentään pääsin jo suihkuun. Siinä muuten on yksi osa-alue, jonka suomalaiset hanskaavat brittejä paremmin. Oi tasainen vedenpaine ja lämpötila, miten teitä olinkaan ehtinyt kaivata.

 

Tänään kotiin

Lapsiperheen kaupunkilomailu on siitä näppärää, että aamulla kukko kiekuu aikaisin, joten ei juurikaan ole riskiä siitä, että päivästä puolet menisi ohi nukkumalla. Eilen suunnattiin luonnonhistorialliseen museoon Hyde Parkin poikki ja oltiin jo yhdeksältä hyvässä vauhdissa.

Eilinen keli oli jotain ihan käsittämätöntä. Tämä on minun seitsemäs Lontoonreissuni ja ikinä ennen en ole joutunut sellaiseen myräkkään missä eilen kuljettiin. Lapsi onneksi rakastui Uniqlosta löytyneeseen Puu fu Tom-liiviin niin ikihyviksi, että saimme tyypin pidettyä puhureissa lämpimänä ja rattaiden sadesuojan ansiosta myös kuivana. Meillä vanhemmilla ei käynyt niin hyvä tuuri ja itseasiassa puuskittainen tuuli koitui myös veljeltä lahjaksi saamani ihanan myrskysateenvarjon kohtaloksi (elättelen toiveita, että pihdit vielä elvyttävät vääntyneen rautalangan).

Kymmenen myrskyistä tuntia myöhemmin vaelsimme takaisin hotellille takw away ruoan ja lapsen kylpyammekroolailun pariin. Uni kutsui lopulta myös meitä vanhempia yhdeksän jälkeen ja aamulla herätessä tuntui suorastaan oudolta kun oli posottanut unta yli yhdeksän tuntia yhteensoittoon. Nyt on ainakin hyvä vireystaso hankittuna kotimatkalle. Jälkeläinen aikoo kuulemma vielä jää Lontooseen eli saatamme joutua käymään asiasta vielä muutaman keskustelun. Lento lähtee vasta iltakuudelta ja koska vielä ei ainakaan näytä että keli olisi ottanut mallia eilisestä niin taidamme lähteä Notting Hillin suuntaan ja samalla voisimme viedä tuon meidän Puu fu Tomin tyyppaamaan myös Prinsessa Dianan muistoksi rakennetun leikkipuiston.

 

Vähän kuin filmiaikaan

Digikuvaaminen on muuttanut kuvaamisen luonnetta ainakin minulla kohtuullisen paljon. Siinä missä ennen räpsäsi kuvan ja toivoi parasta voi nyt hinkata ja hinkata optimaalisia ilmeitä kuvattaville ja muutenkin täydellisiä kuvia. Eilen me vähän nyt sitten otettiin askel takaisin tähän suuntaan. Kamerasta nimittäin hajosi näyttö.

Aamulla hotellilla se vielä toimi, mutta SeaLifessa näyttössä oli vain muutamia pisteitä. Ilmeisesti ruuhkametrossa kassi oli saanut osumaa ja kamera parka oli sitä pehmentämässä. Niin ja koska kamerassahan ei ole etsintäkään otetaan kuvat nyt aika fiilispohjalta. Hotellilla kuvia katsoessani totesin nyt olevani kuin äitini, joka onnistui taannoin ikuistamaan auringonpimennysvalvojaisista yhden ainoan valokuvan. Kuvan, jossa olivat isäni ja enoni. Tieto tosin jouduttiin kirjoittamaan myös albumiin kuvan viereen, koska kummaltakin mieheltä on kuvassa rajautunut pää pois. Muistikorttia iPadilla tutkiessa meiltä onneksi löytyi yllättävän hyviäkin kuvia. Hieman tärähtäneitä, mutta tunnelma ainakin välittyy.

Samaan aikaan akvaariossa oli myös koululaisryhmiä. Vähän poikaa vanhempia, mutta puoli päätä lyhyempiä tyttöjä, jotka kiitivät identtisissä villakangastakeissaan ja sukkiksissaan. Ja voi luoja, että poika pelkäsi niitä. 30 identtisen näköistä tyttöä oli tyypille selvästi liikaa. Onneksi tytöt eivät aivan kaikilla altailla olleet meidän kanssa samaan aikaan, joten saatiin rauhassa ihailla kaloja. Reissu huipentui vielä vohvelille tai pojan sanojen mukaan puhvelille.

 

Aurinko paistaa ja vettä sataa

Taidetaan olla Lontoossa

Sadekuurot ja auringonpaiste vuorottelivat ensimmäisenä päivänä ja ilma on muutenkin ollut keväinen. Ulkona tarkeni hyvin kulkea takki auki ja piponkin sai jättää päästä pois.

Aikaero piti huolta, että meillä viriteltiin telkkarista Teletappeja päälle kuudelta, mutta onneki BBC palvelee aamuvirkkuja. Nyt tosin pitäisi päästä sängyn pohjalta liikkeelle ja aamupalalle. Metrolakko asettaa omat haasteensa tämän viikon kulkemisille joten otetaan tänään kaikki ilo irti julkisesta liikenteestä koska seuraavaan kahden päivän aikana ne omat jalat taitavat olla nopein ja luotettavin kulkumuoto.

 

Bussilla mummilaan

Viimeisen seitsemän vuoden aikana olen matkustanut junalla jos en nyt viikottain niin ainakin kuukausittain ja en oikein ikinä ole ymmärtänyt liki kansallisurheilulajiksi noussutta VR:n parjaamista. Valtion rautatiet ovat kuljettaneet minut perille oikeastaan aina. Ainoastaan kerran junavuoro peruttiin ja senkin tilalle jörjestyi heti korvaava kyyti. Yksityismatkailussa olen kuitenkin joutunut kääntämään kelkkani ja totenaan, että tässä kohtaa tiet eroavat minulla ja junilla. VR on yksinkertaisesti hinnoitellut itsensä ulos kilpailusta ja viimeisin lippu-uudistus vasta typerä olikin. Niin eikä siitä Veturistakaan juuri mitään iloa ole kun hakujärjestelmä toimii niin surkeasti. Onneksi tilalla kuitenkin löytyi Onnibus.

Joulun mennessä sairastellessa päätimme pojan kanssa ottaa vahingon takaisin ja suunnata loppulomaksi mummilaan. Onnibus tarjosi eilen aamulla ostettuna tämän päivän 10.45 bussin Helsingistä Raisioon hintaan 13,60 eli varmaan 20 euroa junalippua halvemmalla. Aikaisemmin pidin bussimatkustamista tylsänä ja vaikeana, mutta loppujen lopuksi ei tämä nyt ole hölmömpi tapa matkustaa. Viihteeksi pakattiin mukaan tabletit ja kännykän Nokia TV:kin tarjoilee Kaapoa varmasti kaikkien muidenkin bussimatkaajien iloksi.

Hitaampihan bussi on kuin juna, mutta Onnibusin reitti on meille suosiollinen se kuljettaa kahdessa tunnissa ja vartissa Kampista käytännössä lapsuudenkotini kynnykselle. Eli itseasiassa se on lopulta meille junaa nopeampi, koska Turun päässä rautatieasemalta ei pääse julkisilla mitenkään ketterästi vanhoille kotikulmilleni. Helsingin päässä taas on oikeastaan se ja sana reissaanko junalle vai bussilla Kamppiin. Molempiin päästään yhdellä kulkupelillä.

Viime kesänä kuljetin Onnibusin kyydissä polkupyörän maksuttomasti, tällä kertaa tavaratilaan sujahti putkikassi ja potkulauta. Reilun puolen tunnin päästä ollaankin jo perillä ja ainoa mitä tällä kertaa jäin reissusta kaipaamaan oli päiväunet. Tosin tuurilla saan nukkua sellaiset sitten kun päästään mummilaan.

 

Postikortti Tallinnasta

Kuten kaikki oikeatkin postikortit tämäkin kortti löytää perille siinä vaiheessa kun sen lähettäjät istuvat jo tyytyväisinä kotisohvalla. Sairastetun joulun jälkeen teki hyvää tuulettaa päätämme ja onneksi meillä oli pikareissu Tallinnaan tiedossa. Loppukesän Robbien keikkamatkan hyttivarauksessa oli vähän hässäkkää ja sain Eckerö Lineltä ilmeisen risteilyn ja rahoitumme siihen omalla rahalla vielä hotellihuoneenkin. Luonnollisesti, koska matkasta emme maksaneet mitään piti hotellikin saada mahdollisimman halvalla ja löysin netistä lopulta Hotelli Braavosta 68 euron hotellihuoneen eli varsinaisella budjettilinjalla päästiin tämä reissu toteuttamaan.

Hotelli tosi vaatimaton, mutta ajoi asiansa. Me majoituimme vanhalle puolelle, mutta ilmeisesti toinen puoli hotellista on remontoitu ja paljon miellyttävämpi. Hotelli oli kuitenkin siisti, sängyssä kelpasi nukkua ja hotellin yhteydessä olevan kuntokeskuksen allasosasto oli aamulla ilmaiseksi hotellin asiakkaisen käytössä. Tuo allasosasto oli vastaremontoitu eikä tosiaankaan mitenkään viihtyisä tai luksus, mutta siellä oli kivasti altaita ja itseasiassa tuon perusteella voisin melkein jopa luvata, että saatamme eksyä tuohon hotelliin toistekin.

Reilussa vuorokaudessa ehdimme kierrellä kaupoissa, tutkia kaupunkia, uida ja vierailla uudessa Merimuseossa, josta kirjoittelen ihan oman postauksen myöhemmin. Lähdimme reissuun sillä ajatuksella, että saadaanpahan ainakin olla yhdessä ja karussa arjesta ja siinä onnistuimme mainiosti. Istuskelimme paljon kahviloissa, annoimme pojan pysähtyä leikkipaikoille leikkimään ja seikkailimme mukulakivillä ja jättimäisillä rotvallinreunoilla päämäärättömästi niin paljon, että lopulta rattaistamme irtosi rengas. Tai siis hajosi renkaan lukko joten kyllä niillä eteenpäin pääsee, mutta rengas pysyy lähinnä paikoillaan tahdonvoiman ja rattaiden yleisen tukevuuden ansiosta.

Tällaiselle pikalomalle Tallinna on mitä mainioin kohde ja suosittelen lämpimästi ihmisiä hylkäämään ennakkoluulonsa ja lähtemään tutustumaan kaupunkiin muutenkin kuin Super-Alkon ja Viru-hotellin osalta. Näillä matkoilla vaan itselle nousee turhan hyvin esiin se miten suomettunutta historiaa vielä ominakin kouluvuosina opetettiin ja miten vähän Viron historiaa itse tunnen. Oikeastaan oma Virotuntemukseni on pitkälti syntynyt Sofi Oksasen tuotannosta ja voisi ehkä olla syytä etsiä myös muuta tietoa etelänaapurimme historiasta. Tallinnalla ja Virolla taitaa kuitenkin olla aika monta muutakin mielenkiintoista tarinaa kerrottavana. Seuraavan kerran Tallinnaan haluan lämpimämmillä tai ainakin kuivemmilla keleillä, koska nyt ei juurikaan kaupungin puistoista saanut mitään irti. Mies tosin yritti väittää, että helmikuun Lontoonreissussa ja kesäksi kaavaillussa pyöräretkessä Helsingistä Turun kautta Tukholmaan ja takaisin Helsinkiin olisi riittävästi reissua, mutta eiköhän joku varustamo onnistu vielä tekemään jonkun ohittamattoman äkkilähtötarjouksen.

Niin ja loppuun vielä pieni vinkki niin Tallinnan kuin minkä tahansa muun keskiaikaisen linnoituskaupungin osalta. Jos olet katsonut kartasta jonkun muka näppärän oikopolun ja se osoittautuu jyrkäksi ylämäeksi, lähde suosiolla kiertotielle. Siellä toisella puolella ei odota kuitenkaan mitään muuta kuin jyrkänne ja kiikkerät portaat. No kävi se ainakin hyvästä reisijumpasta.

 

Kaupunkilomalle ilman rattaita

Minä menin loppukesästä myymään meidän matkarattaamme pois kun eihän meidän pitänyt olla lähdössä minnekään ahtaisiin miljoonakaupunkeihin vaan pyöriä vaan korkeintaan Tukholmassa, jonne meidän Ponytkin kelpaavat. Sitten menimme ja bookkasimme perheellemme ensi kevättalveen matkan Lontooseen.

Viimereissulta muistan miten hienosti paikalliset lapset kulkivat potkulaudoillaan ja potkulauta lähtee meilläkin matkaan. Pelkkä potkulauta tuntuu kuitenkin vähän arveluttaa. Meillä on kaupunkilomilla ollut tapana lähteä aamiaisen jälkeen liikkeelle ja palata takaisin hotellille iltapalaksi eli päivät ovat pitkiä ja tyypiltä saattaa puhti loppua kesken vaikka reippaasti potkulaudallaan kruisaileekin.

Aloin selvittää mitä mahdollisuuksia tarjolla olisi tuollaisen rapian metrin mittaisen ja 16-kiloisen tyypin kantamiseen. Kotimaisissa verkkokaupoissa vaihtoehdoiksi löytyivät Ipanaisen myymä Tula ja Liinalapsen myymä Wompat.

Sekä Tulan taaperokoko että Wompatin eskarikoko lupaavat kilorajoja pariinkymmeneen kiloon ja kantamisesta itselleen työn tehnyt opiskelukaverini molempia suositteli vielä tälle meidänkin hujopille.

Kantorepun ostaminen pelkästään yhtä Lontoonkeikkaa varten ei kuitenkaan ole mielekästä, joten hyvä olisi jos repun saisi vuokrattua. Kantoreppulainaamo sijaitsisi näppärästi viereisessä kaupunginosassa, mutta on nyt jäänyt mammalomailemaan yli vuodenvaihteen. Tulaa saisi vuokrattua myös Ipanaisen-verkkokaupasta. Eli tuo voisi olla yksi näppärä tapa varmistaa, että lapsi pääsee kyytiin jos väsy iskee kesken kaupunkikiertelyn. Reppu kulkisi näppärästi tyhjänä viikattuna esim. repussa ja niitä meillä reissuun kuitenkin lähtisi käsimatkatavaroina kaksi.

Onneksi tässä on vielä aikaa pohtia ratkaisuja. Reissu on ajankohtainen vasta kahden kuukauden kuluttua, joten tässä voidaan hyvin tämä pitkä viikonloppu tehdä vielä lisäkartoituksia aiheen tiimoilta. Kantaminen tuntuisi kuitenkin hyvältä ajatukselta. Kannoin vielä keväällä ja loppukesästä aika paljonkin poikaa meidän vanhalla Manducallamme ja sekään ei tuntunut huonolta vaikka reppu on mitoiltaan paljon näitä nyt harkinnassa olevia pienempi. Omalle repulle meillä tuskin silti on tarvetta. Toppavermeissä kantaminen ei tunnu mielekkäältä ja kesäkeleillä potkupyörä ja -lauta sekä ensi vuonna toivottavasti myös polkupyörä ovat aivan verrattomat kulkupelit lapselle.

Kuvat: Liinalapsi ja Ipanainen

 

Kahjo, joka matkustaa lapsen kanssa

Jaakko Kangasluoma oli eilen Hesarissa vakuuttunut siitä, että vain kahjo matkustaa lapsen kanssa. Kaipa se on sitten todettava, että kahjoja ollaan. Itse tosin olen sitä mieltä, että vielä kahjompaa olisi jättää ne reissut väliin jos matkakuume polttelee.

Toki on lapsia joille oma koti ja omat rutiinit ovat tärkeitä, mutta en silti sanoisi, että oma lapsemme olisi jotenkin poikkeuksellinen ollessaan aina valmis reissuun. Tyypillinen argumentti siitä, että eihän ne lapset reissuista mitään muista aikuisena ei myöskään ole kovin kestävä väite. Kun tuolla perusteella eipä sille lapselle myöskään tarvitse järjestää synttäreitä tai tehdä mitään muutakaan kivaa kuin vasta kouluikäisenä. Matkustamista voidaan myös pitää vaikeana ja vaarallisena, mutta kummasti niitä lapsiperheitä vaan asuu joka puolella maailmaa joten hyvin sinne porukan jatkoksi sopii sitten myös muutama reissaava perhekin.

Ei se lapsen kanssa reissuun lähteminen samanlaista ole kuin mitä reissut olivat ennen reissua, mutta ei se lopulta paljoa poikkea. Lapsen kanssa suunnitelmallisuus on tärkeämpää ja usein voi joutua tekemään valintoja siitä vinkkelistä, että esim. matkustusaikataulut jotenkin istuvat lapsen rytmiin. Tavaraa tulee luonnollisesti hieman enemmän, mutta toisaalta rattaiden kanssa reissatessa lapsen lisäksi myös kärryissä kulkee näppärästi puolet muusta maallisesta omaisuudesta.

Sekin on hyvä pitää mielessä, että muultakin maailmasta löytyy kauppoja joten kassiin ei lapselle tarvitse pakata joka päivälle kolmea vaihtovaatekertaa. Kantapään kautta opittuna suosittelen kuitenkin roudaamaan vaipat ainakin parin ekan päivän tarpeisiin kotimaasta ja myös tarvittaessa potan matkaan. Lapselle ei myöskään kannata pakata koko lelukorillista matkaan. Riittää että mukana on joku turvallinen unikaveri tai muu tärkeä lelu.

Kohdevalinnoissa olemme lapsen kanssa pelanneet varman päälle ja valinneet kohteita joista meillä on ollut aikasempaakin kokokemusta. Reissut tehdään tietyissä määrin lapsen ehdoilla. Emme kahden aikuisen voimin tosiaankaan näin paljon käytettäisi esim. Ruotsinlaivoja ja lentomatkojakin tehtäisiin varmasti enemmän kauempana oleviin kohteisiin. Lapsen kanssa kuitenkin voi harrastaa niitä meille reissuissa tärkeitä asioita eli museoita, nähtävyyksiä, yleistä pällistelyä ja täsmäshoppailua. Toki jos reissussa nauttii enemmän kosteista illoista on reissujen luonne lapsen kanssa tyystin erilainen ja muutos voi olla vaikeammin sulatettavissa.

Meidän tapauksessa kuitenkin matkustaminen pojan kanssa on itseasiassa niin hauskaa, että emme osaisi kuvitellakaan, että lähtisimme reissuin ihan vain kahdestaan. Nytkin suunnitelmissa on on kuluvalle tavlelle pari reissua. Puhumattakaan ensi kesän pyöräreissusta. Ja silloin ajateltiin jopa uskaltautua telttaan lapsosen kanssa.