Syrjähyppy

Asia, joka ei niinkään ole tullut täällä blogin puolella esiin, mutta joka varmasti on selvä kaikille, joiden kanssa tunnetaan ruudun toisella puolella, on se, että olen aina ollut kiinnostunut pukeutumisesta, vaatteista ja tyylistä. Jonkun aikaa sitten eräässä verkostossa aloimme pohtia työpukeutumista ja siihen liittyviä kysymyksiä ja tuon keskustelun pohjalta viime viikolla päivänvalon näki Tyyliä ja toimistohommia.

Kukaan meistä kirjoittajista ei ole muodin ammattilainen ja itseasiassa olemme melko kirjavaa jengiä niin työpaikkojen, tyylien kuin kotimaidenkin suhteen. Yhteistä meille on se, että pidämme pukeutumisesta ja haluamme jakaa ajatuksiamme työpukeutumisesta, pukukoodeista ja kaikesta muusta joka teemaan sopii. Meistä kukaan ei taida haaveilla maineesta ja kunniasta ja blogi elää pitkälti hetkessä ja sopeutuu töiden ja muiden elämän osatekijöiden paineeseen.

Mistä minä blogiin kirjoitan. Osittain samat teemat näkyvät molempien blogien puolella. Työmatkat ja ruukavuodet vaikuttavat perheen lisäksi myös vaatekaappiin eli blogin puolella nähdään reissuvaatteita ja sitä miten työvaatteissa kiidetään fillarilla töistä tarhan portille.

Ja kuten tänään siellä käydään myös läpi puutteellisia arjenhallintataitojani. Sitä hallittua hysteriaa, joka tänään oli lipsahtaa hallitsemattoman puolelle kun puolessa välissä matkaa töihin tajusinkin, että hieman kryptinen kalenterimerkintä tiesikin lehtikuvausta.

Mutta tervetuloa viereiselle tontille lukemaan. Luvassa on vaihtelevalla tahdilla tulevia vinkkipostauksia ja päivän asuja. Oma tyylini on sieltä blogin rennoimmasta päästä, koska omaan järjestötyöhöni ei jakkupuvut oikein istu, mutta tarjolla on myös hyvinkin muodollista pukeutumista. Ja vinkkejä käsiteltävistä aiheista otamme ilolla vastaan.

 

Lisää turvavaatteita

Eilisen lennokkaan pyllähdykseni jäljiltä työmatkalle tuli lähdettyä aika vauhdikkaasti enkä oikein keskittynyt mitä kaikkea matkalaukkuun olin pakannutkaan. Eilen hotellilla sitten heräsin tajuamaan, että tässä nyt on yksi hienoinen ongelma. Poislukien ne vaatteet joissa reissasin en saanut mitään muuta vaatetta päälle kovinkaan helposti. Olin pakannut tiukkoja hihansuita ja mekkoja joiden päälle keplottelu vaatisi ranteen taivuttelua joka ei nyt sitten onnistunutkaan.

Eipä siinä sitten muu auttanut kuin kiskoa takki niskaan ja kipaista kaupoille. En ole aikoihin ostanut H&M:ltä mitään, mutta viime viikolla löysin työkaverin seurana ollessani sieltä kivan trikoisen hameen ja sen myötä löysin tieni taaskin H&M:n Basic-osastolle. Musta trikoohame, löysä viskoosineule ja alustoppi valkoisena, koska kipupäissäni olin eilen kiskonut valkoiset rintaliivit päälle.

Ehtaa turvavaatevalikoimaa jälleen kerran. Vakiovaatteisiini on useamman vuoden ajan kuulunut mekkojen ja neuletakkien ohella myös kapealinjainen hame ja mukava neule. Kotona odottaa pellavaneuleita, jotka ovat mukavia päällä, mutta onneksi muuntokuituinen viskoosikin on kiva päällä. Tai tämähän on viskoosisekoitetta eli mukana on myös akryyliä, mutta suhdeluku on siedettävä, koska kokemus on opettanut, että jos akryyliä on yli puolet ei vaate kyllä mitenkään ole mukava päällä.

Aamupalalle jalkaan sujahti vielä lenkkarit, mutta kunhan tästä hotellilta jatkan eteenpäin taidan pistää jalkaan vähän siistimmät kengät ja kaulaan tulee vielä huivi. Kiusaus käyttää noita lenkkareita olisi kuitenkin suuri, koska pyllätäessäni myös onnistuin potkaisemaan oikean jalkani suoraan eteisen kaappiin ja epäilen, että saatan vielä joutua luopumaan varpaankynsistäni. Muutenkin tähän aamuun herätessäni huomasin kyllä, että eilinen tälli oli voimakas. Tuntuu kuin joku olisi piessyt minua säkillisellä appelsiineja ja vasen pakara ei oikein siedä istumista. Ja veikkaan, että kun vielä roudaan tuota maallista omaisuutta perässäni niin rannekin muistuttelee itsestään tuesta huolimatta.

Nuo Karhut ovat kyllä maailman mukavimmat tossut. Pitäisi varmaan ostaa jotkut vähän hillitymmän väriset tossut niin ne olisivat enemmän työkelpoisetkin. Tai siis normaaleina toimistopäivinähän minä kyllä sujuvasti hiihdän lenkkareissani toimistolla. Meillä onneksi kun on aika vapaa pukukoodi.

Turvamekko

Eiliselle työpäivälle kertyi mittaa 14 tuntia ja koska tänäänkin pitää venyä vastaavaan suoritukseen oli selvää, että tänään on turvamekkopäivä.

Turvamekko on vaate, joka tuntuu aina päällä yhtä hyvältä mitä yöpaita, joka toimii tilanteessa kuin tilaanteessa ja joka ei edes ota nokkiinsa siitä, että päivän aikana autossa istutaan neljä tuntia. Oma turvamekkoni on saapunut vaatekaappiini tai tässä tapauksessa matkalukkuuni Nansolta ja mitä täydellisin turvavaatekappale. Se ei kiristä eikä purista, se ei ota itseensä siitä, että joutuu viettämään ennen päälle pukemista kaksi vuorokautta sullottuna lenkkareiden ja pokkarin väliin matkalaukussa. Sen saa asustettua ylös tai vaihtoehtoisesti alas. Se on riittävän siisti jotta näyttää aikuisuskottavalta setämiesten silmissä, muttei liian jäykkä jotta olisi pelottava täti opiskelijoiden silmissä.

Turvamekon päälle puetaan luonnollisesti mukavuusneuletakki, joka kaappiini matkusti muutaman vuoden takaisilta Hulluilta päiviltä Filippa K:n rekistä. Lämmin vaate, joka kuitenkin hengittää ja harmaa väri on vielä mitä mainioin. Rentoa ja mukavaa on siis avainsanat työpukeutumisessani. Olen onnellinen että jakkupuvun ei tarvitse enää kuulua vakiovaatetukseeni töissä. Uran alkuvuosina hain jakkupuvulla uskottavuutta, mutta onneksi sen jälkeen on sekä työtehtävät muutuuneet ja ammatillinen itseluottamus kasvanut niin voi rauhassa kulkea mekoissa ja neuletakeissa.

Vaatekaappini on myös noista vuosista muuttunut värittömäksi. Vaatteet ovat pitkälti mustaa ja harmaata ja kuosikin on korkeintaan raitaa pois lukien parit Marimekon koltut. Omalla tavallaan houkuttaisi vieläkin simppelimpi vaatekaappi. Muutama hyvä mekko, muutama toimivat hame, parit leggingsit ja tunikat vielä rennompaan fiilikseen, hyvin laskeutuvia neulepaitoja ja -takkeja sekä läjä kivoja huiveja sekä mukavia kenkiä. Aika ison määrän huteja karsinkin vaatekaapista pois, mutta silti tekisi vielä tehdä isompi raivaus

Pari vuosikymmentä

Perjantaina odottaessani miestä kotiin työmatkalta jumituin television eteen katsomaan Bodyguardia. Siinä sohvalla maatessani tosin heräsin ihmettelemään, että miten ihmeessä elokuvan miespääosassa nähtyä Kevin Costneria on voitu pitää millään mittapuulla seksisymbolina. Tyyppihän näytti aivan kaikkien ysäriantisankarien perikuvalta eli Al Bundylta. Kuulin jopa televisiota katsoessani Peggy Bundyn ajatuksen siitä, miten keski-ikäistyessään miehen takapuoli siirtyy mahaksi. Ja kun googlailu vielä paljasti, että mieshän oli tuohon aikaan hyvin alle 40 ikävuoden eli tässä kohtaa ei voi edes ajatella, että olisin liian nuori.

Tosin olihan tuo 90-luku muutenkin tyylillisesti oma ajanjaksonsa. Kun katsoo omia yläasteen luokkakuvia, rippikuvia ja muita niin luoja sitä näytettiin naurettavan vanhoilta. Raikkaus ja nuoruus ei varsinaisesti tainneet olla valttia noihin aikoihin. Tosin kyllä ysäri on myös minuun jättänyt jälkeni. Ehkä vähän turhankin hyvin. Sydämeni sykkii grungetyylille, iso osa lempimusiikistani on tehtyä 90-luvulla, kuten myös monet lempielokuvani. Ja kyllä tämän päiväisessä lookissakin on ysäriä enemmän kuin laki sallii.

Objectin neuletakki huuteli nimeäni perjantaina rekistä ja tämä on kyllä ehdotona turvavaate. Pitkä, pehmeä ja lämpöinen. Siinä kelpasi käpertyä sohvannurkkaan lukemaan minun ysärini merkittävintä kirjasarjaa. Belgarion oli ensimmäinen suuri kosketukseni fantasiakirjallisuuteen ja samalla lämmöllä luin Eddingsin seuraavatkin kirjasarjat. Sormus peukalossa on ehtaa ysäriä, synttärilahja kummitädiltä ja kaulassa killuu uuden tulemisen tehnyt Kalevala Korun Tintti, joka löytyi aamulla paketista. Mies oli tovin joutunut metsästämään, mutta lopulta koru löytyi Salosta. Voisi siis kuvitella, että en tainnut olla tänä äitienpäivänä ainoa jonka kaulassa killuu aikamatka ysärille.

Mutta nyt takaisin kirjan pariin. Seuraavaksi vain pitäisi päättää, että kuinka monta kirjaa nappaan mökkihyllystä matkaani. Eddingstuotantonihan häädettiin jo vuosia sitten mökkihyllyyn kun kotona kirjahylly alkoi pullistella liitoksistaan. Ainakin loput Belgarionit, mutta pitäisiköhän sitä lukea myös Malloreanit nyt vai odottaa kesälomaa.

 

Posted with Blogsy

Kuka tekee sinun vaatteesi?

Ja millä hinnalla?

Tänään tulee kuluneeksi vuosi Rana Plazan tehtaalla 1138 työntekijän hengen vaatineesta vaatineesta onnettomuusta. Kuolonuhrien lisäksi yli 2000 työntekijää loukkaantui onnettomuudessa. Rana Plaza ei ole ensimmäinen  lajissaan, mutta se oli suurin. Yli 1000 kuolleen työntekijän jälkeen ei voitu enää asialta ummistaa silmiä. Tai niin ainakin haluttiin uskoa. Lopputulos on kuitenkin se, että onnettomuudessa loukkaantuneet tai perheen elättäjän menettäneet eivät olet saaneet korvauksia.

Tuhannen ruumiin alkupanos oli kuitenkin riittävä siihen, että muutoksen rattaat ovat lähteneet liikkeelle. Paljon työtä on kuitenkin tehtävää ja paljon vastuuta kannettava, jotta tilanne muuttuu. Moni voi myös kokea, että yksittäisen kuluttajan mahdollisuudet vaikuttaa ovat mitättömät. Suoranainen boikottikaan ei auta, koska silloin sijaiskärsijöiksi joutuvat ne työntenkijät jotka tehtaissa ovat jo ahtaalla. Miten asiaan sitten voisi vaikuttaa? Asiaan voidaan vaikuttaa helpoiten sillä, että vaaditaan tuotantoprosesseista läpinäkyviä. Vaaditaan, että tehtailta tuotteet tilaavat yritykset vaativat, että ammattiliitot saavat olla läsnä tehtaissa.

Tilanne vaatii myös muutosta korvien välissä. Jatkuvan kasvun maailma rakentuu kestämättömälle pohjalle, joten jokaisen meistä pitää miettiä miten me kulutamme. En itsekään ole tässä suhteessa viaton. Sekä lapsellani että minulla on enemmän vaatteita mitä oikeastaan tarvitsisimme. Tämän ja viime viikon uutisointi on kuitenkin saanut minut taas pysähtymään asian äärelle. Mikä on se hinta, jonka joku muu maksaa niistä vaatteissa, joissa minä kuljen?

Omana tukitoimenani käänsin nuttuni nurin vaatiakseni läpinäkyvyyttä tuotantoprosesseihin. Toivottavasti mahdollisimman moni muukin tekee saman. Itseäni ainakin kiinnostaisi tietää kuka tekee esimerkiksi blogeissa taajaan näkyvät Mini Rodinit.

Kestäviä työehtoja, kestäviä materiaaleja ja kestävää ympäristölle. Ei pitäisi olla liikaa vaadittu. Päivän teeman löytää hakemalla #vaatevallankumous tai #insideout. Päivän teemaan sopien on myös tuotu esiin ajatuksia siitä miten tekstiilin käyttöikää voidaan pidentää. Nykyinen kertakäyttömuotihan näkyy myös kaatopaikoilla. Ompelutaitoinen voikin ottaa nyt vinkistä vaarin ja uudistaa kaapin perälle jumittuneista mainosteeppareista itselleen uuden malliston.

Lontoon tuliainen

Lontoon reissulla osuin &Other Storiesin liikkeeseen ja menin tutkimaan sitä sillä välin kun mies ja poika kävivät GAP:lla täydentämässä miehen farkkuvalikoimaa. Iskin silmäni kaupassa itselleni outoon vaatekappaleeseen ja kiikutin sen kassalle. Silloin jo mielessä siinsi paidan yhdistäminen keltaiseen toppiin ja raidalliseen sukkahameeseen.

Tummanharmaa college oudoilla hihakkeilla. Tai kuten poika totesi, rei'illä, kysyessään miksi minun paidassani on hihat rikki. Muuten pojasta kuulemma äiti näyttää ihanalta. Mielipiteessä ei tietenkään ole mitään oidipuslasien värittämää, joten ihanana sitä nyt lähdetään töihin.

Ja kyllä, meillä on erittäin vapaamuotoinen pukeutumiskoodi toimistopäivinä, jolloin ei ole mitään outoa ohjelmaa.

 

Posted with Blogsy

Niin rumaa, ettei sanotuksi saa

Kävin tänään kälyn ja kummityön kanssa kirppiskierroksella. Saalis jäi muuten kovin laihaksi, mutta minä löysin kengät. Ne kengät ovat niin rumat että melkein itkettää, mutta sekös niistä vasta hienot tekeekin.

Ostin sitten itselleni moon bootsit. Kengät joita halveksuen pilkkasin jo lapsuudessa kun ne tulivat ensimmäisen kerran minun aikanani muotiin. Mutta hei, nää on sentään Marimekon ja mulla on samasta kuosista myös mekko. Nämä jalassa olen taatusti läntisen Helsingin stylein äiti-ihminen. Tosin lupasin jo miehelle että lompsin nuo jalassa korkeintaan jumppaan tai pulkkamäkeen jälkeläisen kanssa.

Mutta jee toppasaappaat. Nehän oli ihan ykköset silloin kahdeksankymmentäluvullakin. Seuraavaksi hommaan sitten toppahaalarin ja isotupsuisen piponkin. Valitettavasti saappaat tosin matkasivat vielä mökille perheen miesten matkassa, joten en voi tässä sohvalla maata nuo ihanuudet jalkojani hiostamassa. Itsehän hyvänä puolisona annoin miehelleni parhaan mahdollisen äitienpäivälahjan ja passitin sen kahdeksi vuorokaudeksi mökkeilemään anoppinsa seurassa. Tai no mies pääsee päiviksi töihin ja pienempi mies saa hengata mumminsa kanssa kahdestaan.

 

Se vähän sopii sulle

No niinhän siinä kävi, että työpäivän jälkeen kävelin Marimekkoon, laitoin takin päälleni ja totesin että valitettavasti rintataskut eivät tällä kertaa näyttäneet tyhmältä yhdistettynä rintoihin. Ja kun vauhtiin pääsin niin kävelin Marimekosta Cosiin ja jatkoin rakastaha harmaata linjaani tällä syrjähyppykeltaisella.

Hulluteemaisesti muuten taas yksi urbaani legenda. Jos hullut tykkää pukeutua keltaiseen niin violetti aiheuttaa mielenhäiriöitä. Tuo tuppaa naurattamaan töissä. Meidän graafisessa ilmeessä kun nuo värit ovat aika voimakkaasti esillä.

Kotona kun vaatteita mallasin niin poika tuosta kokoharmaasta koltusta iloisesti totesi sen vähän sopivan minulle. Neulemekosta se oli hiljaa. Ja keltaista takkia olisi pitänyt saada itsekin sovittaa, mutta kuulemma siilidinotakki on yhtä hyvä. Nyt kun ollaan sekä äiti ja poika tukevasti uusissa vaatteissa pitäisi laittaa taas vaatteita myyntiin kummaltakin. Minä taidan vihdoinkin myöntää, että raskauden jälkeen kroppa on niin eri mallinen että ne aikaisemmat koltut eivät vain istu ja lapsen jäljiltä löytyikin vielä lisää kiertoon laitettavia vaatteita.

Talvi yllätti mekkoihmisen

Kuka tunnustas ostaneensa Helsingin keskustan kaupat tyhjäksi thermoleggingseistä?

Tänä vuonna minä olin selvästi liian myöhässä liikkeellä. Uskoin, että ei se talvi tule kuin vasta ensi kuussa ja nyt kyhjötän tulipalopakkasissa ilman thermoleggingsejäni. Villahousujahan minulta kaapistä löytyy paritkin. Toteutan niiden kanssa naistenlehtien pikkujoulukauteen ehdottelemaa joskus voi alusvaatteen jättää näkyviin -koulukuntaa, mutta niiden ongelma yleesä on se, että neuloksesta tuulee läpi ja Helsingissähän tuulee aina. Siksi nuo ihanaiset keinokuituiset thermoleggingsit ovat jumalien keksintö.

Sehän ei ole vaihtoehto, että talvella ei käyttäisi mekkoja. Aika hyvinhän nämä minun sääreni ovat vuosien saatossa karaistuneet, mutta siinä kohtaa kun ollaan tukevasti toisella kymmenellä pakkasasteiden kanssa niin jopa nämä minun karaistuneet Siperian kestävät sääreni valittavat. Onneksi sentää uusi merinovillamekko, kuvassa keskellä, lämmittää. Ohutta neulosta oleva neulemekko on aivan täydellinen kerrostusvaate talvisiin työpäiviin. Reunimmaiset mekot puolestaan ovat napakkaa collegekangasta, joten tämän talven parhaat vilukissavaatteet ovat löytyneet.


Jalkojakin lämmittää lapikkaat, tosin varpaita alkoi heti paleltaa jo ajatuskin kun junassa käytävän toiselle puolelle tuli tyttö Hai-saapaissa.

Oman elämäni Dame Edna

Päätin alkaa oman elämäni Dame Ednaksi. Kävin näöntarkastuksessa ja sain kuulla, että ikänäköhän se siellä kolkuttelee. Miinukset sen kuin pienenevät. Tällä tahdilla voin suosiolla kymmenen vuoden päästä vaihtaa lennossa kaukolasini lukulaseihin. Vielä kuitenkin kaukolaseille on tarvetta ja kahdet lasit yhden hinnalla -diili houkutti ostamaan nuo Dame Ednan mieleen tuovat turkoosit kehykset ja tylsät mustat asiantuntijapokat. Perjantaina olisi kampaaja, silloin voin valita, että kumpiin kehyksiin mätsätään tukka. Violettia Dame Ednan hengessä vai hillittyä maantiensävyistä raitaa asiantuntijapokien hengessä.

Murjotusneuletakki

Lindexin Missoniyhteistyömallisto ei nyt varsinaisesti puhutellut minua. Vaatteet näyttivät kuvissa jotenkin vääriltä, mutta niin utelias kuitenkin olin, että ruokakauppareissulla piti kipaista katsomaan kuin kamalia nuo vaatteet olivat luonnossa ja kamaliahan ne olivat. Ihme luirua lurexia ja mallit, jotka eivät imartele ketään, jolla ei ole mallin henkarimaista vartaloa. Väritkin olivat joten tunkkaisia ja toivat 70-luvun mieleen yhtä positiivisessa mielessä kuin mökkimme nyt jo edesmennyt kokolattiamatto.

Kuvissa en ollut kuitenkaan kiinnittänyt huomiota yllä olevaan neuletakkiin, mutta kaupassa katse osui aiihen suoraan. L-koossa neuleen sisälle mahtuisi luultavat myös perheen kaksi muuta ihmistä, mutta se teki tuosta juuri täydellisen syksyyn sopivan mökötysvaatteen. Plussaa neuleelle tulee myös taskuista, joihin saan työpaikan avaimet. Tosin eilisen iltahuttu-uutisoinnin perusteella voidaan todeta, että välttämättä ei ole huono juttu, jos joutuu juoksemaan jatkuvasti kolmen kerroksen väliä kun avaimet ovat aina väärässä kerroksessa.

Niin ja mitä tulee mallistoon niin ne lasten trikoovaatteet näyttivät kivoilta eli jos on sellaista reilusti alle metrin mittaista vaatteentarvitsijaa kotona niin kannattaa käydä kurkkaamassa, jos ei ole kovin migreenitaipuvainen.

Jumala mielessä ja housut jalassa

Leggingsit ovat ehkä maailman mukavimmat vaatteet. Kuljin iloisesti trikoissa koko lapsuuteni ja syleilin ilolla uutista siitä, että ne palasivat kaupan hyllylle. Kauhulla odotan sitä hetkeä, kun ne hyllystä poistuvat. Toisaalta hätä ei ole tämän näköinen. Olenhan jo kulkenut viimeiset talvet rehellisesti kalsarihyllystä löytyneissä villahousuissa. Sen verran järkeä päästäni kuitenkin löytyy, että leggingseihin aina yhdistyy puoleen reiteen yltävä mekko tai tunika. Kotisohvaa lukuunottamatta en sporttaa ninjamuotia ja sielläkin yleensä vain estääkseni koltun tahriintumisen ruokatahroihin.

Seuraavaksi taidan mennä Lindexin nettikauppaan shoppailemaan syksyn tarpeisiin luomupuuvillaleggingsejä. Edelliset uskolliset soturit luovuttivat sisäsaumansa kohdalta jouduttuaan liian usein tekemisiin pyörän satulan kanssa. Voin kertoa, että maailmassa ei ole montaakaan epämiellyttävämpää tunnetta se, että kesken työpäivän tajuat, että pöksyjen sauma vain katoaa yltä.

Ajatus perinteisistä housuista on ahdistava. Kesällä kuljen shortseissa ja haaremihousuissa sujuvasti, mutta tavalliset suorat housut ja farkut ovat jotenkin ihan väärä vaatekappale. Mekot vaan ovat niin paljon kivempi juttu ja sukkahousut...

Siitä se ajatus sitten lähtikin

Marimekko toi FB:n feediin jotain mikä pysäytti katseen. Ensinnäkin tuo mekko on aivan ihana. Tuo malli on kesämekolle maailman paras. Helma on riittävän pitkä ettei tarvitse pelätä esittelevänsä alushousujaan kun kumartuu ja vyötärön sekä yläosan kuminauhat pitävät koltun napakasti paikoillaan.

Toinen mihin katse tarttui oli sukkahousut puukengissä. Tyyliä piti heti testata kun aamulla kaikkien mustien ja harmaiden sukkahousujen keskeltä käteen tarttui jotain lähinnä Smurffihtavaa.

 

Mukavuusalueen ulkopuolella

Minä uskon, että ihmisissä on kahta eri koulukuntaa. On mustan nahan käyttäjiä ja ruskean nahan käyttäjiä. Itse kuulun ensimmäiseen. Omistan yhdet ruskeat kengät ja tuon kuvan veskan lisäksi yhden äitini vanhan käsilaukun. Tänään poimin nuo käyttööni vaikka poika hölmistyneenä yrittikin kaupitella normaalisti jalassa viihtyviä mustia ja hopeisia kenkiä. Oudolta tuntui, mutta taidan vierailla vielä huomisen päivän epämukavuusalueellani.

Taskut riviin

 

Mekkoihminen löysi itselleen mekon jota ei vain voinut vastustaa. Alkuperäinen iloinen takki on ehkä vähän liian iloinen aikuisen ihmisen pidettäväksi (paitsi jos lukee työkseen satuja kirjastossa), mutta kun taskut siirtyivät jonoon ja mekko muuttui kapoisammaksi niin saatin tuosta aivan mainio työkolttu.

Hameen muodonmuutos

Minulla oli kaapissa pyörinyt tuollainen Globe Hopen hame. Se oli jäänyt kovin vähälle käytölle, koska kapea vyötärönauha, johon kolttu oli rypytetty sai minut näyttämään läpinnä balettihameeseen sulloutuneelta säästöpossulta. Ratkoin vyötärönauhan pois, taitoin vyötäröltä kangasta reilut kymmenen senttiä ja omapelin kuminauhakujan. Eli toteutin huijaus paperipussivyötärön.

Hame lyheni tuossa samalla myös toimivampaan mittaan ja kiitos perhevapaiden veltostuttaman vyötäröseudun tuo hame on myös nyt huomattavasti miellyttävämpi käyttää. Ajattelin, että tuolla samalla systeemillä voisi ommella myös myös kokonaan uudesta materiaalista hameen. Ehkä vielä vähän reilummalla pussisuuaukolla.

Työmekko

 

Ihanat työkaverit muistivat synttäreiden kunniaksi Marimekon lahjakortilla. Tänään olin sopivasti koulutuksessa Kaisaniemessä, joten pääsin kauppoja kiertelemään töiden jälkeen. Nappasin sovittuskoppiin pari mekkoa ja tällä kertaa parhaimmaksi osoittautui Hiutale, kun piti pitää mielessä että mekko olisi työkelpo ja ettei leikkaus tykkäisi kyttyrää rintaleikkauksen jälkeen muuttuneesta kropasta. Lisäpisteitä myös matkalaukun kestävästä materiaalista. Aikaisemmin työkäyttöön olin jo ostanut sylsyn mallistosta Ovelan harmaamustana. Tämän syksyn mallistossa olisi muutenkin vaikka ja mitä, mutta tämän jälkeen taidan odottaa alennusmyyntejä.

 

Ohessa myös epämääräinen kuva, jossa kissaa kiusataan lasipöydän päälle nostetulla leluhiirellä.

Manikyri

Sikseensä säälittävää että olen tuhtannut noita 1,5 tuntia ja silti Raphaelin bandana levähti. Oli muuten sitten ensimmäinen kerta kun tein mitään muuta kuin korkeintaan vetelin graffitilakkaa pohjavärin päälle. Vaikka kynnet käytännössä aina ovatkin lakassa niin mihinkään keikistelyihin ei yleensä veny aika eikä pinna. Nytkin jouduin kysymään googlelta vinkkejä silmien tekoon. Nuppineulan nuppipää ja cocktailitikku aseenani tökin nuo kasaan. Bandanat vedettiin vapaalla kädellä ja siltä ne myös näyttävät. Suurin osa näistä kukertavista lakoista on Seppälästä joten kävin vihdoinkin investoimassa aluslakan. Teininä tuli vedettyä jos vaikka mitä tököttiä kynsiin ja lopputuloksena oli iloisen keltaiset kynnet. Jos vaikka nyt välttyisi tuolta. Normaalisti käytössä olevat O.P.I.t eivät värjää (eli näistä punainen ja sininen). Muihin kynsiin tuli vihreää mustalla graffitilakalla, sovitaan että ne ovat kilpiä.

Hatuttaa

Kävin tänään pyörimässä Turun keskustassa. Matkaan tarttui kukallinen kesämekko, jonka kuosi vei muistot 15 vuoden päähän. Samalla mieleen tuli jotain muuta siltä ajalta. Siellä se lapsuudenkodin hattuhyllyn nurkassa kökötti äidin hautajaishatun alla suunnilleen niillä sijoilla johon hatun muistinkin jättäneet. Tuo on kulkeutunut asuntoon aikanaan 80-luvulla isoveljen reilireissulta itäblokista ja oli teininä minulla ahkerassa käytössä. Taidan napata sen nyt matkaani.

Toinen hattu on isän perintöä. Hauskaa harmaata ruutua, mutta auttamattomasti liian pieni. Selkeästi ollaan veljen kanssa peritty takaraivomme äidiltä.

Pakkaspäivän muotia

Lämpömittarin pysytellessä edelleen tiivisti 20 pakkasasteen pahemmalla puolella alkaa mennä hermot näihin lähtöihin. Tänään muodissa olivat jäätyneet hiukset yhdistettynä äiteen tekemään kaulaliinaan ja toppatakkiin (niin kuvan ulkopuolella luonnollisesti pipo) ja vuoden 1980 äitiyspakkauksen huopa peittämässä lämpöpussiin, toppahaalariin ja villakerrokseen verhottua jälkeläistä.




Terveiset vaan sille vanhemmalle rouvashenkilölle joka tuli syyttelemään minua lapseni jäädyttämisestä. Rouva on hyvä ja laittaa itselleen ensin hatun päähän. Jälkeläiseltä niitä nimittäin löytyi kaksi tuolta kaikkien vällyjen alta. Aivan ehdoin tahdoin en kyllä tuonne pakkaseen olisi lähtenyt kiitämään. Meillä oli viimeinen värikylpykerta ja päätin että se on tuon kylmyyden uhmaamisen arvoista. Rattaista kuoriutui onneksi niin värikylvyssä kuin kotiovellakin lämpöinen lapsi ja itsekin tuli pystyttyä kerrankin lämpimänä kun suosiolla laittoi housut jalkaan.