Teetauko jatkuu

Teepaketti tarjoaa elämänviisausten lisäksi myös taukojumppaa. Mitenhän nopeasti sitä pääsisi saikulle jos lähtisin tuohon käytävälle kierimään?

Maisemakonttori

Eilen vaihdoin luonnonkauniin Itä-Pasilan johonkin aika paljon kauniimpaan.

Nuuksio Espoossa on tullut työtehtävien kautta tutuksi. Vierailuja tulee vähintään yksi vuodessa ja joka kerta päätän, että nyt me tullaan tänne perheenkin kanssa. Arvaa vaan ollaanko kertaakaan päästy?

No ei, vaikka maisemat on sellaiset, että sielu lepää joka kerta kun tuolla metsässä kävelee.

Nyt voisi parantaa tapansa. Varsinkin jos tuo pian valmistuvan ja yleisölle avautuvan Haltia-talon kahvila palvelee muitakin kuin ryhmiä.

Aurinkoisella parevekkeella syöty kakku ja juotu tee olivat juuri täydelliset vaikka istumapaikkaa tuolilta ei irronnutkaan ja istuin lattialla. Tai ehkäpä se johtui juuri siitä. Pitäisi juoda teetä useammin perinteisestä kupista. Siinä on kummasti enemmän hohtoa.

Niin ja mihin voi valittaa siitä, että tuo ihana auringonpaiste katosi? Tuo nykyinen sataa-eipäs sada-no tulee ainakin pirusti -sää on aivan väärä.

Ahaa-elämys

Tänään oli merkittävä päivä tälle insinöörille. Tajusin, että jo ammoisista ajoista asti ääliömäisenä pitämäni mind map onkin itseasiassa aika näppärä työkalu. Työkalun järkevyyden tavoittamisen tosin taisi mahdollistaa se, että aihe jota miellekartalla työstin oli kaikkea muuta kuin tekninen.

Itse kuulun siihen harvinaiseen, mutta onnekkaaseen ryhmään perhevapaaltapalaajia, että sillä välin kun olin kotona kupeitteni hedelmää hoivaamassa oli työnantaja päättänyt räätälöidä työtehtäväni parempaan suuntaan ja puolitoista vuotta paluun jälkeen urani harppasi kokonaan uusiin suuntiin. Uusi työ vaati kokonaan ajattelun kiepauttamista uusiin uomiin. Suoraviivaisen etenemisen asemasta on pitänyt keskittyä miettimään asioita kannalta jos toiselta ja yllätyksekseni olen löytänyt itseni intoilemasta asioista, jotka entinen minäni olisi tunkenut suoraan foliohattukaartiin. Tällainen teema oli myös tietoinen läsnäolo, josta sain kimmokkeen tänään yhdessä verkostotapahtumassa jossa kävin.

Ehkä aluksi on hyvä tunnustaa, että kun tilaisuuden alussa suljettiin silmät ja pyrittiin olemaan vain hetkessä ajatuskulkuni oli jotain seuraavaa: onpa tuo ilmastointi kovalla, puhaltaapa se ikävästi niskaani, tässä mekossa on kyllä selkään aika avara pääntie, mitäs muita mekkoja siellä minun vaatekaapissani olikaan. Eli ajatus juoksi kuin aropupu.

Jos aikaikkunan kautta asiaa tarkastellaan niin ajatus poukkosi nykyhetkestä, menneen kautta tulevaan kuin pillastunut poni. Tunnistin itseni tuosta tilanteesta aivan valtavan hyvin. Banaanikärpäsen keskittymiskyky ja kamalan turhamainen. Onneksi aviomies on jo löytynyt, tuolla ilmoituksella kun ei juuri nettideittisivustoilla taidettaisi niitä Prinssi Uljaita kalastella. Olen kuitenkin jo pidenpään syleillyt sitä ideologiaa, että onni ja elämä löytyy tästä ja nyt ja jos siihen ei tartu niin se menee ohi. Varsinkin pienen lapsen silmien kautta kun tätä maailmaa tarkastelee niin se nykyisyys on ainoa millä on väliä. Luennoitsija kokosi ajatuksen siihen, että jos haluaa huolehtia huomisesta niin se onnistuu parhaiten pitämällä itsestään huolta tässä ja nyt. Ruuhkavuosielämähän on yhtä stressiä ja kiirettä päivästä toiseen, mutta nyt päätin, että sen pitää loppua. Haluan oppia olemaan paremmin läsnä tässä ja nyt, en elämään sitten kun -arkea, jossa odotetaan aina sitä kesää kun olen kymmenen kiloa kevyempi, kesälomalla ja lapsikin osaa käyttäytyä. Ei me päästä siihen tilanteeseen koskaan jos en pidä huolta itsestäni tässä ja nyt ja samalla myös ole lapselleni läsnä tässä ja nyt (eikä nyt oteta tätä kirjaimellisesti koska olen nyt Kuopiossa ja lapsi Helsingissä).

Ja tällainen minä olen

Elma yllytti tarttumaan blogeja kiertävään And that's who I am -haasteeseen eli kuvamaan itseään Thumblerin ...and that's who I am -blogin kuvilla.

Eli tällainen minä olen.

Tuolta kuvista puuttui yksi kuvaava kuva eli teen paljon ylitöitä. Tosin toivottavasti tänä vuonna vähemmän kuin aikaisemmin. Kuusi vuotta sitten aloitin unelmieni työssä. Nyt teen viimeistä työpäivää tässä työssä. Maanantaina pitäisi sitten muistaa, että työpiste on kaksi kerrosta korkeammalla ja uudet työtehtävät odottavat.

Pilvien päällä

Kyllä sitä kelpaa koneessa istua ja yrittää poksauttaa lukossa olevia korvia auki kun Norwegian tarjoaa ilmaisen wlanin.

Lentäminen olisi kyllä kivempaa jos tämä mykoplasmani pikku hiljaa suostuisi helpottamaan. Sille ei selvästikään ole kukaan kertonut ettei kukaan tykkää takertujista. Toivottavasti huomenna ei koulutuksessa petä ääni ja ettei kotimatka ainakaan tuntuisi korvissa menomatkaa pahemmalta.

Ihan vaan nopeasti chatissa

Kun palasin perhevapailta oli töissä otettu käyttöön talon sisäinen pikaviestiohjelma. Ihan näppärä, voi huudella sieltä omasta kuutiosta käsin viereiseen huoneeseen sen asemasta! että nostaisi perseen penkistä ja kävelisi neljä metriä. Myös työkavereiden parjaaminen on tehty tuon avulla paljon helpommaksi, kunhan tarkistaa että pomoa haukkuessaan on valinnut vastaanottajaksi jonkun muun kuin pomon itse.

Tarjolla olisi myös mahtava valikoima erilaisia hymiöitä. Aika monelle noista keksii ihan päteviä käyttötarkoituksia. Esim. mihin tilanteeseen lammashymiö ei muka sopisi? En kuitenkaan ole keksinyt mihin tuota kuollutta kukkaa pitäisi käyttää?

Pomolta voisi tietenkin tuon siivittämänä tivata missä palkankorotus viipyy? Ja sen päälle nokittaa lampaalla, jos pomo väittää että palkkavarojen päällä istuu joku muu. Työkaverille antaa hienoisena vinkkinä, että hengityksesi haisee niin pahalta että kukatkin kuolevat. Alaiselle muistuksena siitä, että hänen raporttinsa on niin pahasti myöhässä, että kiitokseksi ostetut kukatkin kuolivat.

Tietysti nyt kun joulualus ajassa pikkujoulukauden lisäksi on avattu potkut jouluksi -yhteistoimintamenettelyt niin kuolleella kukalla voi olla paljonkin käyttöä. Ihan molempien sesonkien puitteissa.

Saderaja

Taas työmatkalla.

Ensimmäistä kertaa pääsin näkemään saderajan näin selvästi. Pitkään sade vaan junnasi talon päällä siten että toisesta ikkunasta aurinko paistoi ja toisesta vettä vihmoi. Päässä surraa suuria asioita. Taas sai muistuksen siitä, että moni muu maailmassa tätä työtä tehdessään on kuollut. Tätä on hyvä muistella kun seuraavan kerran työasiat ottavat aivoon.

Nauru, laulu ja taputus

 

Se kevään ensimmäinen päivä kun voi sulloa takin laukkuun on ehkä paras aika vuodesta vaikka julkisesti tulikin juoksenneltua pitkin kaupunkia yhdistellen pilkkuja ja raitaa. Ostoslistalle menevät myös ohuemmat sukkahousut, 100 denieriä on näillä lämpötiloilla jo hivenen liioitteleva.

Tässä päivässä riitti muutenkin parhaita asioita. Pääsin nauttimaan Stella Polariksen vuorovaikutuskoulutuksesta. Aivan ihana parituntinen, joka herätti ajatuksia ja auttoi avaamaan myös muutamia klikkejä pään sisällä. Kouluttajana toiminut hurmaava Outi Mäenpää kehoitti meitä kaikkia ottamaan vuorokaudessa 20 minuuttia itselleen sekä nauramaan, laulamaan ja taputtamaan päivittäin. Siitä kuulemma aivot kiittävät. Tuollainen taaperotyyppinen lähestyminen maailmaan ei olisi kyllä yhtään pöllömpi. Tänään tuli naurettua ja taputettua, eilen vielä laulettuakin. Tänään ei ehditty kun piti pyöräillä katsomaan joko alppiruusut kukkivat ja pelata tiukka potkupalloturnaus Äidit-Taaperot pihanurmella. Seuraavaksi otan sen 20 minuuttiseni ja nappaan työmatkan aikana tulleen Trendin.

Huomenna aloitetaan sitten pojan kanssa yhteinen työmatkapyöräily kun vihdoinkin muistimme ostaa toisen kiinnikkeen minun pyörääni.

Evoluution tulos

Viimeiset kaksi työpäivää olen pesinyt Messukeskuksessa. Siellä tuli tehtyä erinäisiä havaintoja:

Toimistokalkkuna, joka normaalisti istuu persukellaan päivät pitkät menee aika pahasti jumiin joutuessaan jalkojen varaan.

Kaksi päivää kun elää messukarkeilla ja kahvilla muuttuu enemmän tai vähemmän kummalliseksi. No itse nokitin työkaverin kofeiiniövereitä elintarvikeväriövereillä kun parin ständin päästa sai sohjojuomia.

Kun messut loppuivat paljastui, että suurin osa ammattimessuajista taitaa olla epävarmojen alueiden asukkien jälkeläisiä. Se oli nimittäin vartti ja koko halli oli tyhjä. Ainoastaan säännöllisiin evakkolähtöihin tottuneet saavat kaiken maallisen omaisuutensa noin nopeasti kantoon.

Nyt sitä sitten makaakin reporankana sohvalla ja miettii miten ihmeessä saan huomenna kamat kasaan sekä minulle että pojalle. Niin ja junalippukin varmaan pitäisi ostaa kun kerran ollaan reissuun lähdössä.

Verta, hikeä ja kyyneleitä

Minun karjalaiset geenini aktivoituivat taas tänään kun kuulin töiden kautta ei oikeastaan edes puolitutun henkilön kuolemasta. Jos joku tarvitsee itkijänaista niin yhteydenottopyyntöjä voi jättää kommenttiboksiin. Tyylilaji on erittäin improvisoiva ja yleensä räällä höystetty. Tällä kertaa tosin rään lisäksi saatiin verta kun katupölyn ja allergian kaltoin kohtelemat nenän limakalvot päättivät yksipuolisesti järjestää ulosmarssin verenvuodon merkeissä. Hiki sentään tuli positiivisissa merkeissä. Fitness Fusion-tunnilla sai kroppa kyytiä ja ajatukset pois päivän surullisista uutisista.

Sielua hoiti myös lounas Qulmassa. Maa-artisokkakeitto oli taivaallista ja lohikeitto johon lisättiin ranskankermaa ja tillpestoa räjäytti tajunnan. Miksi, oi, miksi kukaan ei halua hoitaa nälkäisen toimistokalkkunan sielua myös Pasilassa? Tahtoo muutakin kuin Amicoja ja Ratakiven.

Ympäri mennään ja yhteen tullaan

Yläasteella valinnaisaineeksi sai valita ATK:n. Meitä opetti vanhempi mies, joka ei saanut tietokonetta päälle ilman kynää ja tuntien tärkeintä antia oli se, että saimme tehdä erilaisia hakuja Netscapessa ja toisnaan ohjelmoimme DOS:lla turkooseja nelikulmioita. Lopputuloksena opettaja oli pakoitettu antamaan ysillä koko ryhmälle kympit kun kaikki taisi osata käyttää tietokonetta opettajaa paremmin.

Nyt 15 vuotta myöhemmin tuntuu, että eipä tässä juurikaan olla eteenpäin päästy. Turkoosit nelikulmiot ovat vain vaihtuneet sosiaaliseen mediaan. Harmittaa, kun kuvittelin saavani uusia työkaluja ja uutta näkökulmaa. Positiivisen kautta jo miettii niin taidankin olla sosiaalisessa mediassa pätevämpi, mitä olin kuvitellut.

Karkkiraitaa

Tänään tehtiin töissä parhaamme sen suhteen, ettei Suomesta lakkauteta yhtään paperitehdasta. 5000 paperia erilaisissa pastellisävyissä pinkattuna 50:ksi nipuksi ja nidottuna tappajanitojalla. Ei tosiaankaan ympäristöystävällistä, mutta parempaakaan ei olla keksitty.

Tuota pinkkaa kun katsoi tuli mielikuvia hajukumeista, froteisista hiuslenkeistä, joissa oli halinalleja sekä vaahtokarkeista. Totuus on kuitenkin tarua kuivempaa. Tuo paksu keltainen raita tasekirja ja siinä on ehkä maailmassa yksi asia, joka ei muutu pirteäksi edes keltaiselle paperille printattuna.

Ja sitten jotain aivan erilaista

Viimeiset kaksi päivää tämä toimistokalkkuna on kuluttanut opetellen eläkeasioita. Taas tuli opittua jotain aivan uuttakin. Opiskelujen päättymisvaiheessa minulle oli jo selvinnyt, että riippuen opintojen laajuudesta siitä voi kertyä eläkettä kolmesta viiteen vuoteen (laskennallinen kuukausiansio on rapiat 600), mutta nyt vasta kunnolla valkeni myös se, että äitiys-, isyys- ja vanhempainpäivärahakausikin eläkettä kerryttää. Eikä mitenkään huonosti vaan päiväraha huomioidaan 117 %:na. Myös alle kolmivuotiaan kotihoito kerryttää eläketää. Kotihoidontuella elävälle lasketaan niin ikään tuo rapiat 600 euroa kuukausiansioksi eläkekertymää laskettaessa. Niin ja se prosentti joka vuosituloista otetaan eläkertymään on 1,5. Oman työeläkeotteensahan voi käydä tarkistamassa netissä nykyään.

Pitäkääpä varsinkin naiset huolta siitä, että eläkeasianne ovat oikealla tolalla. Ja koska elämä ei mene kuin elokuvissa (niissä romanttisissa lällyissä), niin mikäli puoliso kuolee on edunsaajat oikeutettuja ryhmähenkivakuutuksen kautta saatuun korvaukseen. Vuosittain on aina jonkun verran perheitä joilta tuo etuisuus jää lunastamatta puutteellisen tiedon vuoksi. Valitettavan omakohtaisista kokemuksista viisastuneena suosittelenkin, että jokaisessa lapsiperheessä myös selvitetään miten toisen vanhemman kuoleman tapahtuessa tulee toimia.

Niin ja en edes aloita siitä miksi lapsellisten avoparien kannattaisi käydä maistraatissa...

Maailman isoin kaalikääryle

Tämän päivän lounas.

Perhevapaiden aikana Itä-Pasilaan oli avattu iloinen yllätys lounaspaikkojen rintamalla. Siihen Lidlin yläkertaan, olisikohan ollut Cafe Cherie tai jotain muuta yhtä hurmaavan retroa. Nälkäiset toimistokalkkunat olivat paikan jo ottaneet omakseen. Tunkua olisi ollut enemmän kuin pöytiä. Peruskotiruoan lisäksi tarjolla myös salaatteja.

Lapsikin osoitti hyviä kykyjä toimistokalkkunoinnin saralla. Tuli myöhään, lähti aikaisin ja nukkui puolet äidin työpäivästä. Ja ennen kuin joku hermostuu niin ei, en usko, että lapsen paikka on toimistossa. Nyt se vain piti ottaa yhteen palaveriin mukaan koska läsnäoloani vaadittiin ja tuohon ei tuhrautunut montaakaan tuntia ja kuten sanottua. Lapsi nukkui oikeastaan koko tuon paltsun ajan.