Lauantaina lautapelataan

Meille taisi päästä syntymään ihan huomaamatta perheen uusi perinne, lautapelilauantait. Lauantaina iltaruoaksi valitaan jotain helposti sorminsyötävää ja pöytään katetaan patojen ja pannujen asemasta pelilauta.

Quesadillat todettu koko perheen toimesta hyväksi peliherkuksi koska maut saa jokainen tuunattua kohdilleen (lue: lapsi syö lättyjä joiden välissä on juustoa ja vanhemmat lastaa päälle salsaa, avokadotahnaa ja ranskankermaa).

Muuten olen kovin innokas toistelemaan stereotypioita ainoista lapsista, mutta meillä on totta se, että ainoalla lapselle pelitilanteet ottavat välillä vähän koville. Varsinkin kun me vanhemmat pienemmän pelaajan kanssa sorruimme antamaan turhan usein lapselle tasoitusta. Lapsen kasvamisen huomaa onneksi siinä, että häviäminen ei enää aina ota lapselle ihan niin koville. Pelaaminen on myös loistava tapa turvallisesti kokeilla epäonnistumista ja opetella sitä, että taivas harvemmin tippuu niskaan vaikka välillä mokaakin. Vaikeampia pelejä pelaamme usein pojan kanssa joukkueena, jolloin toinen vanhemmista on henkisenä tukena lapselle. Ja nyt myös huomaa, että on pelejä joissa lapsi pesee meidät vanhemmat mennen tullen. Kuvassa näkyvän Hevisaururus - Velhojen vuorella -pelin jälkeen pöytään kannetun Oppi ja Ilo -sarjan Hoksotin -pelissä lapsi nöyryytti kaikilla kuudella pelilaudalla meitä vanhempia mennen tullen bongaamalla yksityiskohtia paljon meitä vanhempia tarkemmin.

Meillä kotona on kohtalaisen hyvä lastenlautapelivalikoima. On klassisia Muuttuvaa labyrinttiä, Kimbleä ja Afrikantähteä (josta tosin on hävinnyt setelit vuosien saatossa, pitäisi tehdä uudet). Erilaisia oppimispelejä on kertyny Oppi ja ilolta useampiakin sekä lahjana että lapsimessutarjouksina ja vaikka ne ehkä kuulostavat tylsiltä niin ne ovat yleensä pelejä joita lapsi itse ehdottaa. Lautapelien lisäksi laatikosta löytyy korttipelejä. Unoa pelasimme viime kesänä niin paljon että se alkaa jo vähän tökkiä, mutta toisaalta se on myös helppo peli kuljettaa matkassa mukana. Jos kuitenkin pelailu jatkuu näin tiiviinä on pakko suunnata kulku lautapeli-kauppaan. Nyt vielä saadaan kierrätettyä pelejä niin ettei kahtena peräkkäisenä lauantaina pelata samoja pelejä, mutta sitten se kierros melkein pitää aloittaa uusiksi. Eilenkin kun pelasimme lopulta viittä eri peliä ja rakennettiin päälle pari palapeliäkin.

Mitä teillä pelaraan? Ja mitkä pelit toimivat parhaiten teistä sekä lapsella että aikuisella?

DIY: Dinosaurusasu

Elokuun syntymäpäiville lapsi toivoi dinosauruspukua, jollaisen ompelin hyödyntäen hupparin kaavaa. Tänään asussa juhlittiin jo toisen kerran kun juhlistimme kaveriperheiden kesken kekriä. Ajattelin, että nyt saadaan hyvät kuvat puvustakin napattua blogia varten, mutta tuossa dinopuvussa raitaa olla joku kirous, koska siitä mokomasta ei vain saa järkevää kuvaa.

Dinosaurusmoodiin siirtynyt lapsi ei vain pysy riittävän kauan paikallaan ja toisaalta puvun kaikki ominaisuudet on vaikea saada yhteen hyvään koska yleensä esiin tulee vain häntä tai päätä esittävä huppu.

Perusidea puvusta oli simppeli. Kaava on käytetty jostain viimetalvisesta Ottobrestä napattua hupparikaavaa, josta on vain poistettu etuvetoketju ja jätetty hihat kiinnittämättä. Kankaana toimii vihreä college ja selän panssarit ja vatsa on jotain varmasti tulen lähellä leimahtavaa keinokuitua. Hampaat on leikattu huovasta ja hupun sisäpuoli eli kita on punaista trikoota. Häntä on irtsari eli täytetty pötkylä, joka on ommeltu kiinni vanhoista shortseita irtileikattuun resoriin joka sujautetaan tuonne hupparin alle.

Asua on täydennetty vielä trikoopaidalla ja sukkahousuilla, koska sopivan värisiä leggareita ei ole löytynyt kaupasta valmiina. Naamiaisasussa parasta on se, että joustaa ja antaa tilaa liikkeelle. Hien tuo meidän kuumakalle kyllä tässäkin asussa sai päälleen. Varmaan paras naamiaisasu olisi tuolle tyypille Tarzan tai joku muu lähinnä lannevaatteesta muodostuva asukokonaisuus.

Hupparipohjaisia naamiaisasuja löytyy aika kivasti Pinterestiä selatessa, mutta nyt tuntuu, että suurin rooliasuvillitys on meillä ainakin hetkeksi menossa ohi. Siinä missä vielä keväällä päällä piti olla H&M:n Turtles- tai haihuppari on nyt syksyllä paras ratkaisu joku mahdollisimman simppeli huppari yhdistettynä t-paitaan. Tosin voihan se olla että rooliasut nouset takaisin listoille. Näitä on minusta kiva ommellakin kun pääsee testamaan erilaisia materiaaleja. En esimerkiksi ollut aikaisemmin käyttänyt tuollaista glittersilityskalvoa, josta dinosauruksen silmät on tehty.

 

Keskimäärin toimiva lelu

Kuuminta hottia kulmakunnan viisivuotiaiden keskuudessa on Transformersit, sekä televisiosta katsottuna että leluilla leikittynä. Innostuksen jatkuttua jo reilun vuoden uskallan väittää, että olevani melko hyvä Transformeslelujen ostaja. Muutaman hudin jälkeen opin kaupassa jo tihrustamaan, että saako robotin oikeasti muutettua autoksi ilman ettei siihen tarvita kolme teknistä korkeakoulututkintoa ja pilalle mennyttä joulufiilistä.

Joskus kuitenkin sattuu huteja. Viime jouluisen kauhu-Bumblebeen jälkeen olemme ostaneet vain yksinkertaisella logiikalla toimivia leluja, mutta toisinaan sekään ei riitä. Pari viikkoa sitten toin lapselle reissutuliaiseksi lapsen himoitseman Underbiten, joka lopetti reilun päivän leikkien jälkeen toimimasta. Vaikka mitenpainoi renkaita yhteen muoto ei pysynyt. Kiukkuisen reklamoin lelun Hasbrolle ja reilua viikkoa myöhemmin postissa tuli uusi Underbite. Erinomaisesti hoidettu reklamaatio, mutta nyt meillä on yksi ongelma.

Meillä on yksi Underbite, joka ei muutu robotiksi ja yksi Underbite, joka ei muut autoksi. Eli keskimäärin menee ihan hyvin.

Underbiten mekanismi on näennäisesti yksinkertainen. Paina takarenkaita ja muoto muuttuu, mutta ensimmäisen lahottua päätin ruuvata lelun auki (ja jätin kokoamisen miehelle) vain huomatakseni että lelun toiminta perustuu noin puoleentusinaan pieneen muoviseen hammasrattaaseen. Jostain syystä ensimmäisessä ne palat eivät ole kohdillaan ja toisessa ne ovat jotenkin muuten vinossa.

Transformes-leluissa on tavoiteltu päheämpää ulkomuotoa ja samalla on unohdettu että leluilla pitäisi leikkiäkin. Poika leikkii edelleen sujuvasti isänsä vanhoilla Transformeseilla. Nämä uudet tuskin näkevät toimintakuntoisina edes seuraavaa joulua. Toki nykyisiinkin mahtuu laatua. Lapsella on muutama pomminvarma robotti, mutta nuo rimpulat saavat minut näkemään punaista.

Tosin lapsikin näkee tämän kohdalla punaista. Kun kuulemma tuo on suunniteltu ihan väärin. Underbiten pitäisi olla hieno hyökkääjä ja nyt kuulemma on tehty Underbite, joka on pissalla. Että terveisiä vain Hasbrolle. Ottakaa nuo paatintapit testiryhmään. Saatte ainakin rehellistä palautetta tuotteistanne.

 

DIY: Merenpohjaleikki

Olimme pitkään pojan kanssa suunnitelleet, että teksimme ompelukoneen pahvilaatikosta akvaarion. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat lennossa kun poika hoksasi, että akvaarion asemastahan olisi hauskempaa tehdä Oktonauteille merenpohja. Periaate kuitenkin oli oikeastaan aivan sama, rekvisiittaa tuli vain enemmän.

Tarvikkeet: pahvilaatikko, sinistä paperia ja värikyniä taustaan, pohjan koralliriuttaan kiviä sekä helmikassaa. Niin ja läjä Oktonauttileluja.

Tausta tehtiin pojan kanssa yhteistyönä. Piirtelimme merileviä sekä poika vielä piirsi jonkun merieläimenkin tuonne taustaan. Pahvista ja langasta tehtiin kaloja tuomaan kolmiulotteisuutta ja pohjalle tehtiin koralliriutta.

Helmimassa on kovaksi kuivuvaa askartelumassaa, jonka seassa on pieniä helmiä. Massalla voi päälystää oikeastaan mitä tahansa. Me saimme ainakin kiviä ja pahvia massalla menestyksekkäästi päällystettyä ja reilussa vuorokaudessa esineet olivat kuivuneet hyväksi.

Leikit sujuvat hyvin, mutta nyt yllätyshaasteeksi osoittautui kissa, jonka mielestä laatikko olisi täydellinen kissamaja kunhan joku tajuaisi ottaa nuo kaikki rojut pihalle.

 

Pro Krääsälelut

 

Puutalobabyn tontilla Krista julisti käyntiin kaameimman krääsälelun metsästyskauden. Varmaan jokaisella vanhemmilla on mielikuva jostain itselle käsittämättömästä ja täysin tarpeettomaksi mieltämästä lelusta, joka luonnollisesti on lapselle suunnilleen tärkeämpi kuin lapsen omat isovanhemmat. Joku hampurilaisaterian kylkiäinen, ylläripussin löytä tai kokonainen lelusarja omituisuuksia. Se mikä itseä kuitenkin jäi harmittamaan noita kommentteja lukiessa sekä myös ihan vain vaikka leluhyllyillä käytyjä keskusteluja kuunnellessa on se miten vanhemmat leluihin suhtautuvat ja miten he mielipiteensä niistä tuovat julki. Turhan usein kuulee, että lapsen himoitsema lelu on vanhemmasta typerä ja turha ja että mitä tuollakin muka tekee. Viimeeksi kuitenkin kun tarkistin niin ne leikkimisen asiantuntijat ovat lapsia, joten on vähän paksua perustella lapselle tavaran hankkimattomuutta sillä, että minä aikuisena muka tietäisin paremmin että miten tai mitä hän leikkii.

Kun miettii lapsen maailmaa niin sehän täynnä hetkiä, jolloin hänen pitää sopeutua siihen, että asiat tehdään jonkun muun mielen mukaan. Päiväkotiin pitää lähteä tietyllä kellonlyömällä jotta vanhempi ehtii töihin, ulos on pakko pistää talvihaalari vaikka uimahousut olisivat kivemmat, koska nyt onkin talvi, ruokana ei voi syödä vain lempiruokia ja jos vaikka jotakin muuta. Jos vanhemmat vielä leluhyllylläkin sanelevat sen millä leikitään ja miten leikitään niin mitä valintoja lapselle jää sitten itse tehtäväksi?

En ehkä itse olisi leluhyllystä osannut napata noita kuvan otuksia, mutta lapsi niitä pyysi ja ne myös hänelle ostettiin. Tokikaan joka kerta leluhyllyltä ei lelua kopata matkaan, mutta silloinkin perusteluna käytetään sitä, että joka kerta ei voi saada uutta lelua koska sinulla on jo kotona kivoja leluja joilla leikkiä, mutta sitten kun seuraavan kerran ollaan leluja ostamassa niin voidaan tuotakin miettiä.

Nuo kuvan krääsälelut, joista uskoakseni mursu ja ukkeli ovat Zomlingseja ja purnukka TrashPack, ovat nimittäin meillä hyvinkin aktiivisessa leikissä ja silloinhan ne täyttävät tehtävänsä. Varmasti lapsi saisi leikit pystyyn käpylehmilläkin, mutta jos nuo miellyttävät enemmän lapsen esteettistä silmää ja ruokkivat mielikuvistusta niin mikä minä olen väittämään vastaan. Kyllähän se nelivuotias on juuri tässä se asiantuntija. Ja koska haluan myös kunnioittaa lapsen omaa makua ja mielipidettä tällaisessa asiassa, jossa sillä ei ole niin suurta merkitystä. En lapsen toiveesta tapetoisi huonetta supersankarikuosilla, mutta en näe mitään syytä kieltää häneltä sellaisen kuvalla varustetun paidan hankkimista pihaleikkeihin. Lapsi on kuitenkin oma yksilönsä eikä minun erinomaisen makuni jatke.

Varmaan osin omien kokemuksieni vuoksi olen itse aika tarkka siitä, että vaikka itse en ymmärtäisi jonkun makua en kuitenkaan kerro sitä päin naamaa tai en ainakaan kerro sitä taivastellen. Ei kaikkien tarvitse elää elämäänsä minun laillani, mutta pitäisi suotavana ettei kukaan myöskään tulisi meille kertomaan että kirjakaapillinen sarjakuvia on lapsellista tai että äidiltäni ennakkoperinät 60-luvun Arabian kupit ovat räikeän rumat. Minulla sentään on aikuisena kyky käsitellä asiaa ja pistää muiden mielipiteet yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta lapsella ei näitä kykyjä vielä ole. Erityisen kamalaa minusta on se jos mielipide tulee vielä omalta vanhemmalta. Ei kovin hyvät lähtökohdat terveeseen luottamukseen perustuvalle vuorovaikutussuhteelle. Toisaalta ainakin sitten aikanaan on helppo kapinoida teini-iässä kun vanhemmat tarjoavat riittävästi materiaalia jo elon alkumetreillä.

Krääsäleluja enemmän minä vihaan leluja joilla ei voi leluja. Eli leluja jotka eivät kestä tai joiden käyttämiseen tarvitaan kolme korkeakoulututkinnon suorittanutta, kuten jouluaattona kävi pojan Transformersin käyttöönoton kanssa. Vihaan lelujen kertakäyttöisyyttä. Siinä missä lapsi sujuvasti leikkii minun ja miehen vanhoilla leluilla ei pojan leluista monikaan taida päästä kiertoon tuleville leikkijöille. Kuitenkin monet niin sanotuista krääsäleluista ovat osoittuneet aika kestäviksi. Esimerkiksi suuri osa hampurilaisateriakylkiäisistä kestää leikeissä vuodesta toiseen ja esimerkiksi nestetäytteisistä Smash'emseistä ainoa meillä hajonnut yksilö sattui jäämään autoon ja jäätymään. Tuntuu, että leluissa kestävin osasto löytyy parin euron ylläripusseista verrattuna viidenkympin tuotteisiin.

Ja tärkeintä ehkä tässä on se, että lapselle nuo eivät ole turhaa ja tarpeetonta krääsää. Ne ovat tärkeitä leluja joista jokainen muistetaan ja laatikkoon laittaessa pidetään huoli, että koko jengi on kasassa. Päiväkodin lelupäivässäkään nuo eivät ole onnistuneet katoamaan. Ja parasta niissä kuulemma on se, että niiden kanssa voi leikkiä niin monia leikkejä. Oman havaintoni mukaan esimerkiksi nuo ovat toimineet Oktonauttileikin merisaasteina, Olipa kerran elämä -leikin bakteereina ja viruksina sekä jonkun käsittämättömän avaruusleikin avaruusolentoina (joita hallitsi Kaikkien nukkumattien herra eli pojan vauva-aikainen nallesoittorasia). Pikkuotustensa parissa lapsi saattaa hyvinkin viettää parikin tuntia putkeen viritellessään niille leikkejä ja sepittäessään tarinoita.

Toki se ongelma krääsäleluissa ja varsinkin näissä noiden Trash Packien kaltaisissa leluissa on se premissi, että leluista tuupataan koko ajan uutta sarjaa markkinoille ja niitä pitäisi ostaa koko ajan lisää. Tosin tuokin on lähinnä vain ikävää meille vanhemmille, jotka joutuvat käymään keskustelun siitä ettei aina voi ostaa uutta. Yksittäisestä lelusta se ei silti tee yhtään huonompaa leikittävyydeltään. Mutta muuten annetaan lasten leikkiä leluilla, jos ne heistä ovat mielekkäitä ja jos jostain syystä tietyt lelut halutaan kieltää niin perustellaan se sitten jollain muulla kuin sillä, että ne ovat meistä typeriä. Meillähän esimerkiksi näitä keskusteluja käydään säännöllisesti aidon näköisten aselelujen kohdalla. Ja pakko sanoa, että niitä perusteluja on saanut aika kauan sorvata jotta ne edes jollain tasolla kuulostavat uskottavilta omaan korvaan.

 

Vanhassa vara parempi

Muuten ehkä maailman parhaita leluja valmistava Lego on surullisen kuuluisa siitä, että tuotteiden elinikä kauppojen hyllyllä on valitettavan lyhyt ja kokonaiset sarjat voivat saada helposti vasarasta. Toisinaan Legolla ilmeisesti kuitenkin todetaan, että vanhassa on vara parempi ja nyt naftaliinista on kaivettu Bioniclet

Tahu, tulen herra ja jokunen muuta muovisankaria saapuu kauppoihin 2015 (kuva: lego.com)

Bioniclejen ensimmäinen tuleminen sijoittuu vuosiin 2001-2010 ja itse olen tutustunut ukkeileihin veljenpoikani ollessa pieni lähinnä kokoamalla pojan lahjaksi saamia ukkeleita. Bioniclet ovat rakenteeltaan vastaavia kuin viime vuosinakin kaupan hyllyllä nähdyt Hero Factoryt sekä Chima-sarjan isot ukot. Näillä ei juurikaan ole tekemistä perinteisten Legojen kanssa, mutta leikkikäytössä nuo ovat mainoita. Pienistä palasista kootuiksi leluiksi ukot ovat kestäviä ja hauskaa on myös se, että parin pienen ukkelin omistaja voi rakentaa joko Legon verkkosivujen tai oman mielikuvituksen avulla uusia isompia kokonaisuuksia.

Edellisellä kierroksella Bioniclet toimivat myös piirretyissä ja mainosklippien perusteella uusikin tuleminen nähdään myös videolla. Perusajatus tässäkin tarinassa on hyvän ja pahan kohtaaminen kuten noin kaikissa muissakin Legopiirretyissä. Piirrosjälki näissä kuitenkin on perinteinen eikä niin legomainen mitä esim. Chimassa ja Ninjagossa. Pakettien ikärajat lähtevät kuudesta vuodesta ylöspäin, mutta veikkaan, että Bioniclet tulevat olemaan kuuminta hottia päiväkodin viskarijengissä ja opit siirtyvät nuoremmille. Sinäänsä ukkelit toimivat vanhempien rakentamana oikeastaan kaikilla lapsilla jotka eivät tunge tavaraa suuhun. Valmiiksi kootut lelut kun kuitenkin kestävät hyvin leikkiä.

Kauppojen valikoimissa paketteja ei vielä näkynyt, mutta kuvittelisi näiden hinnan menevän suunnilleen parinkympin tuntumaan kuten nuo muutkin Legon omat sankarihahmot vastaavan kokoisissa pakkauksissa. Legon hinnoissahan hyvin huomaa, että lisenssihahmojen pakkauksissa maksaa eri tavalla myös merkki mitä näissä Legon omissa brändeissä.

Legoauto suoraan helvetistä

Voisi varmaan päätellä, että olen nyt ollut riittävän pitkään lomalla kun postausaiheet pyörivät tiiviisti oman kodin seinien sisäpuolella ja viimeisten päivien suurin verenpaineennostattaja on Legon roska-auto.

Siinä se auto näennäisen viattoman näköisesti nököttöö matolla. Todellisuudessa se vain odottaa sitä, että joku vahingossa hipaisee sitä jonka jälkeen se iloisesti hajoaa sadaksi pieneksi muovinkappaleeksi.

En tiedä millä säästöbudjetilla tuo paketti on koottu vai onko se unohdettu kokonaan toimittaa testileikkeihin, koska viimeiset pari vuotta mitkä tuo auto on meillä viettänyt on se ensimmäkseen ollut säpäleinä joko kokonaan tai täydellisesti. Yleensä nuo Legoajoneuvot ovat kohtalaisen tukevatekoisia, mutta tuo tuntuu hajoavan suunnilleen väärästä katsestaakin.

Luonnollisesti lapsi on tuohon suunnilleen kiintyneempi kuin osaan perheenjäsenistään joten kotteroa on jo tänäänkin taas paikkailtu. Taidan muiluttaa sen kirjahyllyn päälle ennen kuin illan vieraat saapuvat paikalle. Useamman lapsen leikkien jälkeen tuossa ei varmaan olisi toimintakuntoisena rengastakaan.