DIY: tonttulakki

Perjantaina päiväkodin pikkujouluista kotiutui yksi tonttulakki, jossa oli enemmän reikää kuin ehjää saumaa. Sunnuntaille oli sovittu kaveriperheiden lasten pikkujoulut, joten päätin ommella lapselle uuden hiippalakin.

Materiaaliksi lapsi valitsi kankaan, jonka olin ostanut omaa hamettani varten, mutta joka ei päässyt missään ompelulistalle. Teoriassa lakin jälkeen olisi vielä voinut olla saumat hamekin tehdä, mutta koska mittaaminen on amatöörien hommaa tuli ekasta piposta auttamatta liian pieni. Toinen kerta todensanoi ja nyt pipo menee jopa minunkin päähäni (tosin naftiksi) joten eiköhän tuolla pari joulua juhlita. Kun luotan myös, että trikoo antaa periksi.

Tonttulakki on ompelutyö, joka onnistuu helposti (kunhan muistat selvittää kohteen päänympäryksen). Itse leikkasin pipon kaksinkertoin taitetusta kankaasta, jolloin ommeltavaksi jäi yksi sauma ja hiippa laskeutuu kivasi koska hiippa on suorakulmaisen kolmion muotoinen. Leveä kanttaus on kaksinkertaista joustocollegea eli työn saa tehtyä kokonaan saumurilla ja leveä kanttaus pitää huolta siitä ettei lakissa myöskään ole käyttäjälle epämieluisia saumoja.

Hiippalakki käyttäjineen suuntasi pikkujouluista mummin hoiviin pariksi yöksi yökyläilemaan joten nyt myös meillä vanhemmilla on mahdollisuus tontuntöihin. Tiistaina paluun tekee pojan toiveesta dinojoulukalenteri ja siihen pitäisi nyt ainakin askarrella osia koska ensi viikolla meillä taas eletään pitkästi poikkeustilassa, koska lapsen yökyläilyn ohessa tiedossa on myös meidän vanhempien työreissuja.

DIY: Jättikuplat

Helsinkipäivänä lapsi pääsi kokeilemaan jättiläiskuplien tekemistä Espalla ja lupasin sen jälkeen että voidaan kokeilla kuplien tekemistä myös joku kerta mökillä. Meidän vanhempien loman lähestyessä loppua eilen illalla tartuin vesimittaan ja aloitin urani kuplaliemen keittäjänä.

Litkuun resepti löytyi netistä ja se on kyllä helppo toteuttaa kotikonstein. Raakaineiksi tarvitaan veden ja pesuaineen lisäksi sokeria ja jauhemaista tapettiliisteriä.

Vesi 3 l

Sokeri 6 dl

Lämmitä vettä sen verran että sokeri liukenee, jäähdytä huoneen lämpöiseksi.

Liisteriä 0,5 dl

Fairya n 5 dl

Lisää liisteri ja Fairy sekottaen liuosta hyvin. Jätä lius kypsymään yön yli.

Ja kannattaa olla viisaampi kuin minä ja käyttää Fairya. Luulin olevani taloudellinen ja ostin jotain Xtran käsitiskiainetta ja lopputuloksena truuttasin sitä liemeen litran ja sen perään vielä desin Fairy jotta saatiin litku toimimaan.

Kuplien tekoon tarvitaan tietysti oma työkalunsa, mutta senkin saa kohtalaisen pienellä vaivalla tehtyä. Tikut nappasin ojanpenkalta lojumasta ja naruna käytimme ontelomatonkudetta, jota löytyi äitini varastoista. Käytännössä tuo on siis kaksi tikkua joiden väliin on sidottu lyhyempi ja pidempi narunpätkä. Pidempään laitoin keskelle painoksi mutterin jotta nyörit eivät mene sekaisin ämpärissä huljutellessa.

Parhaimmillaan veljenpoikani sai tehtyä isoja palloja ja yksi niistä saatiin lentämään yli naapurinkin pihan ja toinenkin oli kovaa vauhtia menossa kunnes törmäsi puhelinlankaan ja tippui suoraan äitini vastapestyn auton katolle...

Sokeri ja liisteri nimittäin pitävät huolta siitä, että kuplat jättävät jälkensä. Kerrankin oli siis pelkästään positiivinen asia, että saatiin sadetta. Tosin vähän vähemmänkin olisi riittänyt mitä tässä nyt illan mittaan on saatu.

 

Terveisiä kirjastosta

Olen kuullut, että tällä hetkellä kannatusmittauksissa toisena komeilevan puolueen eräs kunnallispoliitikko linjasi, että kirjasto on keski-ikäisille romantiikkakirjoja lukiville jaisille tarkoitettu laitos. Varmasti heitäkin asiakaskuntaan kuuluu, mutta itse en törmännyt tänään yhteenkään sellaiseen istuessani Tapiolan kirjaston E-ompelupajassa.

E-ompelussa yhdistetään toisiinsa erilaisia komponentteja johtavalla langalla ja koko komeuteen voi vielä koodata oman ohjelman. Itse tein valmiin mallin, johon koodin sai helpolla, mutta viereissä pöydässä tehtiin omia ompeluksia ja koodiviritelmiä rohkeasti kokeilemalla. Tähän ompelukerhoon mahtui sekä naisia että miehiä ja illan lopuksi sain kannasni pöydän jakaneelta mieheltä vielä mainoita diy-videoblogivinkkejä, joissa e-ompelua hyödynnetään muutenkin.

Työpaja oli tosiaan ilmainen ja illan aikana käytössä olevat materiaalit tarjosi kirjasto. Materiaalit olisi saanut lunastaa itsellekin, mutta en vielä kokenut mielekkääksi ostoksille ryhtymistä. Valmiista lopputuloksesta voi videon käydä katsomassa Instagramin puolelta.

Tämä on oiva esimerkki siitä miten pitkälle kirjasto on edennyt siitä kun 30 vuotta sitten Turussa Kärsämäen sivukirjastossa kirjastonhoitaja Mikko minulle vaaleanvihreän pahvikortin teki. Muistan edelleen kirjastonumeroni vaikka kortit muuttuivat luettaviksi jo yli 20 vuotta sitten. Vajaassa kymmenessä vuodessa ehdin kuitenkin kantaa kotiin lukuisia määriä Neiti Etsiviä, Viisikoita, Seikkailu-sarjan kirjoja ja jos vaikka mitä muuta. Ehdin Kärsämäen kirjastossa siirtyä nuorten puolelle ja löytää fantasiahyllyn ennen kuin lama sulki lähikirjaston. Kirjojen perässä tuli kuitenkin kuljettua pidempiäkin matkoja ja kirjastokortti Turun kirjaston lisäksi löytyi jo lapsenakin mökkipaikkakunnalle.

Kirjasto on sekä minulle että miehelle luonteva paikka asioida, joten oli itsestään selvää, että lapsenkin kanssa kirjastossa käydään ja yksi mukavimpia perinteitä minusta on talvisin harrastamamme joka maanantainen kirjastoreissu. Ilmeisesti lapsi on ollut otollista maaperää kirjoille, koska kaksivuotiaana potkupyörällä seikkailemaan lähtenyt lapsi suunnisti omatoimisesti, mutta määrätietoisesti kirjastoon kun annoimme pojan tehdä reittivalinnan ilman vanhempien vaikutusta. Olen myös iloinen, että lapsen päiväkodille kirjasto on läheinen yhteistyökumppani ja lapset käyvät säännöllisesti myös päiväkodissa kirjastossa.

Parhaimmillaan kirjasto on eri-ikäisten kohtaamispaikka ja nytkin samalla kun me ompelimme oli viereisellä pöydällä esiteinipoikia tietokoneella ja parven säkkituoleilla liuta teinejä lukemassa sarjakuvia. Espoon kirjastot ovat onnistuneet ihanasti tekemään tiloistaan kutsuvia ja tuntuu että siellä viihdytään. Meidän suosikkimme on Sellon kirjaston lasten maailma, jossa vieraillaan säännöllisesti. Pasilan ja Kallion lastenosastoissa on ihan kivaa yritystä ja lähikirjastommekin on ihan kivasti varusteltu, muttei kuitenkaan edellämainittujen veroinen.

Toivon että kirjastotoiminta säilyisi Suomessa vähintään nykyisellä tasolla. Kirjastot tekevät äärettömän tärkeää työtä yhdenvertaisuuden edessä. Kirjastot ovat myös kasvaneet ajassa ja ottaneet roolia asuinalueiden toiminnan keskuksina. Tämän päivän Suomessa tuollaisia sulatusuuneja tarvitaan. Siellä vieras muuttuu tutuksi paitsi kirjojen tarinoiden niin myös aitojen kohtaamisten kautta.

 

Pyjamapäivä

Tuntuu, että elämä on taas viime aikoina ollut melkoista matalaliitoa ja tänään kun herättiin veden ropistessa ikkunapelteihin olikin helppo päätös pitää tänään rauhassa pyjamapäivää. Paitsi, että nyt on kyllä syytä epäillä, että joku keski-iän korvalla aktivoituva puuhastelugeeni on alkanut vaikuttaa. Nimittäin lopputuloksena istuimme viideltä sohvalla koko perheen voimin ja olin jo komentamassa lasta iltatoimiin kun sisäisen kellon mukaan kellon piti ainakin olla kahdeksan. Ihan vahingossa laiska päivä pyjamassa olikin osoittautunut tuottavaksi.

Minä tartuin aamulla saksiin ja saumuriin ja testasin Ottobren kaavasta muokkaamaani hupparikaavan (ihan jätin vetoketjun pois). Materiaalina oli vähän poikkeuksellisesti trikoota eli Lapsimessuilta löytynyt keltainen Riivali sai kaverikseen minun vanhasta Vilan trikoopaidasta kangasta hupparin selkään, hihaan ja huppuun.

Hupparin kaava on tosi kiva ja pääse jatkossakin käyttöön, koska muotitietoinen jälkeläinen liputtaa huppujen perään. Trikoisia huppareita voisi tehdä tulevaksi talveksi muutenkin, koska ne menevät ketterämmin ulkovaatteiden alle ja korotettu pääntie suojaa kivasti kaulaa.

Pipo on Noshin kaavoille tehty ja menee naapuriin synttärilahjaksi ensi viikolla. Elättelen siis toiveita ettei Herra pian 5 v. surfaa naapurintädin blogissa ja äitinsä kanssa valittiin jo kangas eli sinne päin yllätystä ei olisi kuitenkaan ollut tiedossa. Pitäisi noita lippapipoja urakoida enemmänkin kun olen aina tauon jälkeen ihan paiseessa lipan istuttamisen kanssa. Mallina tuo on minusta aivan ihana ja haluaisin kokeilla omalle pojalle mallia, jossa vuorena olisi käytetty coolmaxia. Ajattelin uhrata tuohon materiaaliksi yhden vanhan jumppapaitani, josta sauma lähtenyt purkautumaan ja malli ei muutenkaan miellytä enää silmää.

Minun ommellessani mies ottautui vaihtamaan lakanoita, pesemään pyykkiä ja järjestämään kaaoksen valtaan joutuneen keittiön avohyllyn. Voitte olla varmoja, että kunhan saadaan tuo perheen nuorin jäsen höyhensaarille niin tasan nostetaan jalat sohvapöydälle ja pistetään Daredevil Netflixistä pyörimään. Pyjamaa ei onneksi tarvitse vaihtaa päälle. Sentään siitä sain pidettyä kiinni vaikka lorvimisessa nyt epäonnistuttiinkin.

 

DIY: Kestovanulaput

Inhoan pumpulilappuja. Niistä irtoaa aina jotain nöyhtää ja sitten sitä on joka paikassa. Vika on varmaankin tekniikassa, mutta koska korvaavakin tapa poistella silmämeikkiä löytyy, tartuin ennemmin saumuriin ja saksiin kuin opettelin uuden tekniikan.

Äitiyspakkauksen pyjama ja yksi lapsen bodyista olivat niin luokattoman huonossa kunnossa ettei niistä enää ollut vaatteeksi neppien irtoiltua ja pyjaman ollessa puklutahrojen kellastama. Kangas oli kuitenkin ehjää, joten siitä sai hyvin leikattua noita pieniä tilkkuja ja puoli tuntia saumurin ääressä varmisti sen että nyt ei laput lopu edes harvemmalla pyykkäystahdilla.

Tuo äitiyspakkauksen pyjama on muuten ihan tajuttoman pehmoista materiaalia ja aivan täydellisen tuntuista tähän. Meillä löytyy myös pojan vauvavuotena ostettu satsi valmiita pikkupesulappuja mikrokuitufroteesta ja tämä on vieläkin miellyttävämpää materiaalia. Kuvittelisin, että myös flaneli voisi olla aika hyvä materiaali eli joku kerta voisi teurastaa myös parhaat päivänsä nähneet pyjamanhousut, joista päivä jo kuultaa läpi vaikkapa kestonenäliinoiksi. Näin allergiakaudella kun tuntuu, että saan olla jatkuvasti pyyhkimässä joko omaani tai lapsen nenää.

 

DIY: Huurrelyhty

Ennen joulua törmäsin parissakin paikassa askarteluvinkkiin, jossa lasipurkkiin kasvatetaan suolaa ja lopputuloksena tulee huurteinen purnukka, jota voi käyttää vaikkapa tuikkukuppina. Suolan kasvattaminen on huomattavasti helpompaa mitä nyt vaikkapa lapsien tai täydellisen yrttitarhan, joten suosittelen tätä ohjetta jokaiselle, joka väittää ettei askartelu ole heidän leipälajinsa.

Hommaan tarvitset lasipurkin, karkeaa suolaa ja vettä ja toimintaohje on niinkin vaikea kuin, että ota purkki, holauta sen pohjalle pari senttiä suolaa ja kippaa vettä perään sen verran että suola peittyy. Sekoittele hieman ja unohda tuon jälkeen purkki lämpöiseen paikkaan muutamaksi päiväksi tai reiluksi viikoksi. Suolan kasvu eli itseasiassa kiteytyminen riippuu lämpötilasta, sukkien väristä ja planeettojen asennosta, joten lopputulosta on vaikea ennustaa. Jos tuntuu, että kiteytyminen loppuu liian matalalle, uusi loraus vettä pistää suolaan lisää puhtia.

Meillä kynttilälyhdyn sisällä käytetään paloturvallisuussyistä Led-tuikkua ja suosittelen lämpimästi niiden ostamista lapsiperheisiin. Sen lisäksi että led-kynttilät ovat lapsen käsissä turvallisia ovat ne myös turvallisia pilttipurkki tms -askarteluissa. Oikea lämpökynttilähän muodostaa melkoisen turvallisuusriskin jos kynttilä-astian suuaukko on purkkia kapeammalla. Mitään kaunottariahan nuo led-tuikut eivät ole, mutta eipä se tuolta huurrekiposta muutenkaan mihinkään erottuisi.

Pipo ja jättipersikka

Viime vuoden loppupuolella lapsen nukahtamaiset muuttuvat vaikeammiksi. Tyyppi pyöri ja hyöri sängyssä ja huuteli vielä usein kymmenen uutisten tunnarin päälle huonoja onelinereita omasta huoneestaan. Jotenkin iltoja ei vain saatu rauhoittumaan että lapsi olisi saatu rentoutumaan ja antamaan unen tulla. Lopulta keksittiin vaihtaa iltasaturutiinia. Siihen asti lapsi oli itse saanut valita kirjan jota luettiin ja turhan usein valinta osui johonkin tietosanakirjamaiseen, joka pikemminkin pisiti aivot hyrräämään kovemmilla kierroksilla sen asemasta, että ne olisivat auttaneet rentoutumaan. Kun iltasaduiksi vaihdettiin lastenkirjat, kunnonmittaisia luvuilla alkoi tyyppi kummasti rentoutumaan.

Hyllystä löytyi jo ennen lapsen syntymääkin monia päteviä lastenkirjallisuuden klassikoita ja lapsen omien kiinnostusten myötä sinne tullut muunmuassa jo aikaisemmin esiteltyä Maukkaa ja Väykkää. Kokoelmaan kuitenkin mahtuu aina uusia kirjoja ja onneksi jouluaattona paketista kuoriutuikin sopivasti uutta luettavaa.

Roald Dahlin Kuka pelkää noitia oli yksi lapsuuteni lempiteoksista ja tuo myös veljelläni oli ollut mielessä kirjakaupoille lähdettäessä. Tällä hetkellä vaan tuosta kirjasta ei valitettavasti taida olla painosta tarjolla, joten pakettiin päätyi Jaakko ja jättipersikka.

Roald Dahlin kieli on ihana rikasta ja tarinat loistavan epäsovinnaisia. Lukemisesta nautti vanhempi vähintään yhtä paljon mitä jälkikasvu nautti kuuntelusta. Luvut olivat sopivan mittaisia ja kirja tuli luettua parissa viikossa. Sen verran koukutava tarina tuo oli, että jos itse ei ollut illalla lukuvuorossa piti puuttuvat sivut lukea itsekin ennen kuin pääsi nukkumaan.

Äänin 3/3 voimmekin suositella kirjaa mainioksi iltasaduksi.

Joululomalla oli paitsi aikaa tutustua uusiin kirjoihin niin myös aikaa tarttua saksiin ja saumuriin. Kaapelin joulumyyjäisistä ostamastani ihanasta Vanja Sean neuloksesta ja parjaamastani fleecestä syntyi lapselle paremmin korvat suojaava pipo. Mitään varsinaista kaavaa taas tuohonkaan ei löytynyt vaan katsoin mallia sellaisesta perinteisestä neulotusta vauvan piposta ja sen pohjalta vääntelin tavallista pipon kaavaa. No eipä tuo nyt mitään ydinfysiikkaa taida olla.

Pipo on kuitenkin nyt päiväkotikäytössä hyväksi todistettu. Fleecevuoraus pitää pipon kivasti kuivan tuntuisena ja ulkopuoli passaa mainiosti kaapinperältä vihdoin käyttöön päässeelle,alennusmyynneistä hamstratuun sini-vihreään toppahaalariin.

Seuraavaksi suunnitelmissa olisi testailla tuota kaavaa eteenpäin ja kokeilla minkälainen siitä tulisi ohuesta merinoneuloksesta tehtynä. Mies tarvitsisi pyöräilykypärän alle pipon ja ajattelin kokeilla saisinko vanhan neuletakin riittämään kokeiluerän materiaaliksi. Onnistuin nimittäin saamaan lempparineuletakkiini reippaan kokoisen reiän toiseen hihaan, joten olisi kiva saada materiaali hyötykäyttöön.

DIY: Vesinokkaeläin Perry

Vesinokkaeläimet ovat ehkä maailman mahtavimpia eläimiä ja ilokseni lapsi myös on nyt tajunnut asian. Bongasimme kertaalleen aamulla televisiota käynnistäessämme Nelosen aamuista Finias ja Ferb -animaation ja poika hullaantui välittömästi paitsi Seikkailijapojat-nimellä meillä nykyään tunnettuihin veljeksiin myös uusperheen lemmikkiin, vesinokkaeläin Percyyn.

Eilen lapsi alkoi haaveilla, että tahtoisi oman Percyn. Avasimme Pinterestin ja lupasin jo lapselle että viikonloppuna voidaan saumuroida Percy, mutta koska polte oli suuri päädyttiin siihen, että Percy voi myös olla virkattu. Lankapussin pohjalta löytyi passeli keränjämä sinistä ja loputkin materiaalit kaivelin lankavarastojen pohjalta. Vähän kierosilmäinen tuosta tuli ja nokastakaan en ole aivan varma, mutta toivotaan, että huomenaamulla nuoriherra nokkaeläimensä hyväksyy.

Minä en kyllä yhtään ole amigurumi-ihminen, noiden käpälienkin kanssa meni ikä ja tarveys. Suurten linjojen naiselle kaikki tuollainen näpertäminen on ahdistavaa, mutta lopputulos kuitenkin palkitsi. Tällaisessa parin illan työssä parasta on myös se, että se tarjoaa mukavan irtautumisen normiarjesta. Kaavaahan minulla ei ollut joten sävelsin ohjetta päästäni sitä mukaa kun työ eteni ja siinä kohtaa oli pakko keskittyä vain näkemään valmista lopputulosta raakileen pohjalta eli ei ainakaan tullut samalla vatvottua työasioita päässäni kun edisti työtä ja toisella silmällä kyttäsi telkkarista miltäs tuo Perry nyt oikein näyttikään.

Television Perryhän ei ole mikään tavallinen vesinokkaeläin vaan itseasiassa peitetehtävissä työskentelevä agentti P. Lapsi alkoi Perryn myötä miettiä että mahtaakohan myös meidän kissamme olla oikeasti agentti. Tänäänkin kun kissa luuhasi puolen iltaa makuuhuoneessaamme yksin, joten hyvinhän se olisi ehtinyt käydä visiitillä salaisessa päämajassa ja taistelemassa pahuuden voimia vastaan.

Fineaksen ja Ferbin seikkailut ovat mainioita ja selvästi osuvat nyt pojan makuun seikkailusarjoista. Harmi kyllä sarja tulee Neloselta eli nyt ristinä on myös mainokset. Lelumainokset minä kyllä kestän. Ne eivät aiheuta kuin lapsella halun saada suunnilleen 2/3 Legon kulloisestakin tuotevalikoimasta, mutta Nelosella ei tunnu juurikaan järki pakottavan päässä kun miettivät miten omaa sisältöään lastenohjelmien ympärillä mainostavat. Tänäänkin tuli sekä ennen että jälkeen Fineaksen ja Ferbin mainos Äitien sota -uutuusohjelmasta. Mainoksessa sujuvasti ehdittiin tutustuttaa lapset käsitteeseen tyttöjen ja poikien värit sekä antaa hurmaava esimerkki siitä miten kamalasti kanssaeläjille voi puhua. Rehellisesti sanottuna en edes ymmärrä miksi tuo sarja on pitänyt alun perin tehdä. Eikö vastaavaa sosiaalipornoa löydy ihan riittävästi lapsiperhelehtien keskustelupalstoilta ilman tosi-tv:täkin. Tai kai tuo on tosi-tv-sarja. Itsehän en edes halunnut googlettaa aihetta sen vertaa, että olisin tarkistanut osuiko tuo nimi nyt kohdilleen. Jatkossa toivosiin näkeväni vaikka vain niitä Nelonen Nappulan ja VOF:n mainoksia. Niissä nyt yleensä ei mennä lapsenkaan kanssa kovin pahasti metsään.

DIY: Lippapipo

Minun supervoimani on prokrastinointi ja varsinkin jos työ sisältää omalta mukavuusalueelta poistumista olen erinomainen vitkuttelemaan hommiin ryhtymistä. Lapsella viime keväästä käytössä olleen lippapipon kaava oli odotellut ensin tovin sähköpostin liitetiedostona ja sitten vielä toisen mokoman printtinä lipaston laatikossa ennen kuin ryhdyin sanoista tekoihin pipon kanssa.

Testiyksilöön kaivoin trikoot kaapin perältä koska epäilin, että näinköhän tuon lipan saan paikoilleen ja piposta käyttökelpoisen. Vinoonhan se lippa meni, mutta lapsi tuntui tykkäävän piposta ja koonkin sain kohtalaisen hyväksi yhdistämällä L-koon ympärysmitan ja XL-koon korkeuteen. Lipassa tukena on vain tukikangas molemmissa paloissa, ohjeessa mainitun huovan jätin pois ja hyvin tuo näyttäisi toimivan näinkin.

Seuraavaksi pitäisi kaivaa ompelukone esiin ja säätää sen tikit kohdilleen, jotta saisi tehtyä tikkauksia ompeluksiin. Tikattu lipan reuna ja pipon alaosa tekisivät kummasti piposta ryhdikkäämmän. Ystävältäni perimä ompelukone on vaan melkoisen oikukas kaveri joten jutun aloituksen hengessä olen luonnollisesti tuotakin asiaa lykännyt.

Niin ja on meidän lapsella muitakin paitoja kuin tuo nyt jo ties kuinka monessa kuvassa näkyvä Molon kuosipaita räikeän oransseilla kanttauksilla. Se vain on lapsen lempivaatteita ja yleensä se luovutetaan pesuun vasta kun me vanhemmat viekkaudella ja vääryydellä lapsen siihen pakotamme.

DIY: Leggingsit

Talvi ja lapsi joka kieltäytyy käyttämästä muita housuja kuin leggareita ei ole kovin hyvä yhdistelmä. Meillä on parit Metsolan joustocollegesta valmistetut leggarit jotka onneksi ovat hieman normitrikoota vahvemmat ja päätin kokeilla mitä saisin aikaa itse vähän tavallista trikoota vahvemmasta kankaasta. Eurokankaasta löytyi kohtalaisella metrihinnalla joustocollegea mustana ja punaisena ja ensin työstettäväksi valikoitui punainen kangas.

Edellisen kerran olen housut ommellut 20 vuotta sitten käsityötunneilla eli ihan tuoreessa muistissa ei voi väittää ompelun olevan. Tuossa kohtaa oli luonnollisesti hyvä vielä lisätä hieman haasteellisuuskerrointa sillä, että ei käytä mitään valmiita kaavoja. Vähän katsoin mallia valmiista leggareista ja sitten vaan leikkasin ja ompelin.

Käyttäjän sanoin housuista tuli juuri sellaiset mitä hän toivoikin. Seuraaviin taidan kyllä itse vähän lisätä väljyyttä, koska näissä takapuoli oli melkoisen nafti, mutta tosiaalta nyt jo parin tunnin leikkien jälkeen kangas on selvästi jo mukautunut päälle ja housujen istuvuuden suhteen kronkeli tyyppi sanoo niiden olevan juuri hyvät. Lahkeensuihin laitoin kaksinkertaiset leveät "resorit" joustofroteesta ja vyötärölle tein kuminauhakujan.

Vähän löysempiin housuihin tekisi mieli kokeilla sovittaa jotain reisitaskun tyyppistä. Pitää testailla mitä saadaan aikaan. Sitten kun on kaava kohdillaan voi myös harkita vähän kallimpien kankaiden ompelua. Noshilla nyt ainakin näyttäisi olevan vaikka mitä ihania kankaita, joilla housuvalikoimaa voisi kasvattaa.

DIY: Tetrispeitto

Pitkäjänteisyys ei ole ikinä ollut paras ominaisuuteni, joten viimeisen puolen vuoden ajan olen hitaasti, mutta hitaasti työstänyt suurinta tekemääni käsityötäni hitaasti valmiiksi. Veljeni täytti tänävuonna pyöreitä ja jo pidempään päässäni oli pyörinyt ajatus lahjasta, joka istuisi tietokoneiden kanssa leipänsä tienaavalle ja populaarikulttuurin parissa vapaa-aikanaan viihtyvälle veljelleni. Sopivasti vielä taustoja selvitellessä selvisi, ettei veli ollut ainoa pyöreitä vuosia täyttänyt vaan myös peiton taustalla ollut peli täytti tänä vuonna 30 vuotta.

Peitto on koottu 10x10 sentin ainaoikein neulotuista tilkuista, jotka virkattiin yhteen. Materiaalina toimi Seitsemän veljestä. Mustaa lankaa piti varata kaksi kerää, muihin väreihin riitti kerä.

Peitto oli melkoinen Iisakin kirkko vaikka kesällä äitini auttoi tekemällä osan tilkuista valmiiksi. Onnistuin vielä saakaan kalkkiviivoilla tulehduksen hartiaan ja lopulta peitto tuli valmiiksi aatonaattona ja kuvat napattiin aattona äitini pihalla ennen lähtöä hautausmaalle. Peitto oli erityisesti kissamme mieleen eli todennäköisesti veli myös sai lahjaksi puolikiloa kissankarvoja vaikka miten yritimme peittoa puhdistaa karvoista. Vaikka peittoa miten yritettiin kätkeä kissalta löysi kissa tiensä vähintään irtotilkkujen päälle nukkumaan.

Työläydestään huolimatta haluaisin tehdä meillekin jonkun neulepeiton, mutta toisaalta mietin, että kuinka monta torkkupeittoa ihminen tarvitsee. Minulla kuitenkin on kaksi mummoni tekemää torkkupeittoa. Toinen neulotuista tilkuista koottu ja toinen kangaspuilla kudottu. Tosin ainakin sitä tilaa olisi vielä jollekin. Esim. Spidermanpeitto, jonka voisi aikanaan antaa pojan matkaan kun tämä muuttaa pois kotoa.

DIY: Poreileva dinosauruksen muna

Joulukalenterin tiimoilta pistin viimeeksi opiskelupäivän aikana pienen kemian labran kyökissämme pystyyn.

Ruosoodaa, sitruunahappoa, karamelliväriä ja öljyä. Sekä pieni dino, joka munasta kuoriutuu. Tarvikkeet saa siis helposti ruokakaupasta ja apteekista ja ohje oli simppeli valmistaa.

2 kuppia ruokasoodaa

4 rkl sitruunahappoa

Tilkka karamelliväriä

Pari rkl öljyä

(Vettä)

Ensin sekaisin sooda ja sitruunahappo ja sekaan värit ja öljy. Itsehän arjen sankarina unohdin lisätä pienen tilkan vettä joten hölväsin reilummalla kädellä öljyä. Jos lisäät vettä varaudu kemialliseen reaktioon eli sitruunahappo pirskahtelee ja taikina myös muuttuu kylmemmäksi. Liikaa vettä ei kannata laittaa ettei sitruunahappo villiinny jo taikinana.

Lopputuloksena tuli melkoisen avarauudesta karanneen oloinen kaveri. Tuolla taikinamäärällä sai siis tuollaisen dinon piiloon. Pienempiin muniin riittää taikina puolitettunakin.

Munan muovailun jälkeen olisi hyvä, että muna saisi kovettua vähintään puolivuorokautta jotta siitä saadaan mahdollisimman suuri hupi irti.

Sitten vain suihkepullo käteen ja hauskuus alkaa. Taikina alkaa kastumisen myötä kuplimaan ja kätketty lelu paljastuu. Kärsimättömämpi kaveri vain nakkaa munan veden alle lavuaarissa nauttii isosta sihinästä.

Ja pahoittelut jopa minun mittakaavallani harvinaisen luokattomista kuvista. Varsinkin viimeisessä ei tahtonut kuvaaja pysyä lainkaan perässä. Hauskaa kuitenkin oli, joten voin lämpimästi suositella munien tekemistä ylläriksi lapsille.

Erilainen lelujoulukalenteri

Instagramseuraajat ovat varmasti jo päässeetkin jyvälle meidän tämän vuoden joulukalenteristamme. Tai no yhdestä niistä. Viime vuonna työkaverini lanseerasi lapsilleen dinojoulukalenterin ja tänä vuonna minä varastin idean. Tunnettu tosiasiahan kuitenkin on se, että minkä nuorena varastaa niin sen vanhana omistaa ja ideoiden kohdallahan tämä on jopa ehkä melkein suotavaa niin kauan kun ei kenenkään elantoa pöllitä.

Dinosaurukset siirtyvät mystisesti yön aikana uusiin asemiin. Viime yönä treenattiin ensiaputaitoja ja aikaisemmin on pelattu pelejä, käyty keikalla ja hurjasteltu kauko-ohjattavalla. Tähän asti kaikki oheissälä on kaivettu lelulaatikon tai meidän vanhempien varastojen uumenista ja tämä vähän erilainen lelukalenteri on lisännyt valtavasti lapsen itsenäistä leikkiä kun lapsi kehittelee meidän vanhempienme viritelmiä eteenpäin.

Myös askartelupuuhat on tullut valmisteluissa minulle tutuksi ja huomenna laitan ohjeen itsetehtyihin dinonmuniin, jonka sisälle sai piilotettua hyvin tuollaisen pienemmän muovidinon.

Tätä joulukalenteria voin kyllä hyvin suositella jokaiselle, joka haluaa toteuttaa lelukalenterin ilman tavaramäärän kasvatusta. Tunnisteella dinojoulukalenteri löytää Instagramista sekä minun että työkaverini tämän vuoden kalenteriluukut. Lisäksi googlailemalla dinovemberistä löytää alkuperäisistä dinoseikkailijoista tietoa.

Jos taas haluaa turvautua lelukalentereissa kaupallisempaan vaihtoehtoon suosittelisin lämpimästi Lego City-kalenteria. Meillähän (noloa kyllä) löytyy sekä City että Star Wars -kalenterit koska me vanhemmat ostimme jälkimäisen ja ensin mainitun toi tuliaisena kummisetä. Star Wars-kalenterissa korkeammalla hinnalla saa kyllä muutamia tyylikköisi minifiguja, mutta muuten luukuista tulevat minialukset menevät minusta vähän Legokrääsän puolelle. Cityn kalenterista sen sijaan tulee loistavia paloja ja niistä muodostuvalla kokonaisuudella on jo nyt saatu hyvät leikit pystyyn. Mutta joo, ensi vuonna kyllä jätetään Star Wars väliin. Vuosi sitten se oli minun ja miehen joulukalenterina ja silloinkin petyttiin.

Kolmen sauman pipon talviversio

Päiväkodin pihalle tuuli suunnilleen suoraa napajäätiköltä ja huomasin lasta keräillessäni, että tyypin korvalehdet vilkkuvat vähän liikaa pipon alta. Illalla piti vielä lähteä kirjastoon joten miehen kokatessa keittoa minä nostin saumurin pöydälle ja kaivoin kangaskaappejani. Varttia myöhemmin keitto porisi hellalla ja lapsi oli saanut uuden kolmen sauman pipon.

Tiikeritrikoo yksinään ei tarjoa tuulelle kuin korkeintaan katu-uskottavan vastuksen, joten jouduin tarttumaan kesällä Turtles-pukua varten hankittuun fleeceen. En oikein usko fleeceen materiaalina. Se on minusta vähän epäilyttävä ja olen esimerkiksi välivaatteissa villahaalarikoulukuntaa. Nyt kuitenkin oli todettava, että hätä ei lue lakia ja pipo sai keltaisen fleecevuoren.

Kirjastoreissulla pipo tuli testattua tuulta hyvin kestäväksi ja lämpimäksi. Hyppineellä ja pomppineella tyypillä oli pää märkänä, mutta pipo tuntui käteen silti mukavan kuivalta eli kaipa se vain on myönnettävä, että on tuolla fleecelläkin ehkä hetkensä. Silti kyllä taidan haalia jossain kohtaa bambu- ja villaneuloksia ja tehdä niistä pipon. Kun on se luonnonkuitu kuitenkin aina luonnonkuitua.

Tyyppi itse ompeluvaiheessa hyväksyi tuon "korvakkaan" mallin, mutta lähtöhetkellä tyypille iski epäilys, että hän näyttää pipossa jänikseltä. Kotona lapsi kuitenkin iloisesti totesi, että ei siellä kirjastossa eikä Alepassa kukaan hänelle nauranut. Aikuisetkin kuulemma vain katsoivat kirjoja tai ruokia. Edelleenkin haluaisin tavata sen henkilön joka on lanseeranut käsitteen siitä, että pojathan nyt pukevat päälleen ihan mitä tahansa. Kun meillä ainakin vähän turhankin tarkasti mietitään minkä viestin vaatteet välittävät.

Perhepotretti pimeässä

Alkutalvinen pimeys ja synkkyys ei varsinaisesti inspiroi kuvaamaan. Pimeydellä kuitenkin on omat puolensa ja viikonloppuna koko perheen voimin otimme valottomuudesta ilon irti testaamalla mitä tapahtuu kun samaan kuvaan otetaan pitkä valotusaika ja taskulamppu.

En tosiaankaan ole kaksinen valokuvaaja ja opettelen järkkärin säätöjä hävettävän laiskasti. Kuitenkin välillä on hauska lähteä vain kokeilemaan mitä tapahtuu kun kameran säätöjä kääntelee uuteen asentoon. Inspiraatio valomaalaukseen tuli lapsen päiväkodista ja muistikortille tallentui myös nippu erinäköisiä jeditaistelukuvia. Seuraavaksi pitäisi sitten tutustua kuulemma sumuninjakuvaukseen. Kuulostaa sekin täydelliseltä valokuvauksen lajilta perheelle, joka ei halua liiaksi naamojaan blogissa esitellä.

DIY: Tutu nollabudjetilla

Meillä on pojan kanssa yhteisenä harrastuksen Pinterestistä askarteluideoiden ja naamiaisasujen etsiminen. Yhden surfailun myötä löysin aivan mahtavan tutuohjeen ja olihan sitä pakko päästä kokeilemaan vaikka tuo oma jälkeläinen ei röyhelöhamekoulukuntaan kuulukaan (malliksi kuvaan tuo kuitenkin suostui kun lupasin kuvauspalkaksi pastilleja).

Materiaalit tutuun löysin omasta kaapista, mutta eipä näiden kanssa konkurssiin joutuisi vaikka ne ostaisi kaupasta uutenakin. Omaan versiooni materiaaliksi kuitenkin päätyi edellisen kotimme paneeliverho (Ikeasta) sekä vuosikymmen sitten minun tyllialushameesta ylimääräiseksi jääneet tyllit.

Hamosen toteutukseen tarvitset lisäksi kuminauhan, jonka pituus määräytyy käyttäjän vyötärön mukaan. Osassa mallikuvia näkyy myös pitkiä silkkinauhoja joilla tutu sidotaan vyötärölle, mutta roolivaatekäyttöön kuminauha on minusta parempi.

Itse tutu valmistuu ilman yhtään neulanpistoa ja kokonaisuudessaan valmistukseen kului kolmisen varttia, josta suurin aika meni kankaiden leikkaamiseen. Leikkelin sekä verhosta että tyllistä noin kymmenen sentin levyisiä suikaleita. Suikaleet vielä leikattiin sopivaan mittaan eli kaksi kertaa helman toivotun mitan pituiseksi. Sitten suikaleet vain solmitaan kuminauhaan kiinni. Itse taitoin suikaleen aina kahtia ja pujottelin ne kuminauhan ympärille vetolenkeillä, jolloin vyötäröstä tuli itseasiassa todella huoliteltu. Tarkempia kuvia löytää vaikkapa googlaamalla no sew tutun.

Lopputuloksena tuli ainakin omaan silmään mainio kelta-vihreä unelmahamonen, jonka värimaailma toi heti mieleen erään lähipiirimme tytön joten tutu matkaa mukanamme Turkuun ja pääsee uusiin seikkailuihin mainion keijuprinsessan ja tämän vähintään yhtä mainion velipojan leikeissä. Jos kaapistä löytyy vaikkapa ylimääräiset valoverhot ja lähipiiristä joku oman elämänsä keijukainen saa tällä helposti tehtyä varmasti lahjan saajaa miellyttävän joulupaketin. Keinokuituahan tämäkin on siinä missä kaupan roolivaattetkin, mutta varmasti tukevampaa tekoa.

Ei ihan kuin Strömsössä -pipo

Perjantaina tein työpäivän päälle perheen miesten kanssa treffit Oulunkylän Lankamaailmaan. Tarkoitus oli valita langat pojan villahaalaria varten, mutta kuten perinteisesti ostoskassiin eksyi jotain muutakin kuin villalangat sateenkaariraidalliseen villapukuun.

Lapsi ihastui Schoppelin Reaggae -merinovillalankaan turkoosi-vihreäsävyisenä ja itse nappasin mukaan vielä kerän lankaa mustana. Poika toivoi pipoa ja ajattelin testata pipoon hieman myöhäisheränneisenä löytämääni Broken Seed Stitch -neuletta, joka mallikuvissa näyttää kauniilta. Ja niin se näytti omanakin tuotoksena.

Ja kissankarvathan luonnollisesti ovat tuomassa lisälämpöä ja heti alkumetreiltä.

Ainoa ongelma pipon kanssa vain oli se, että koko ei ihan mennyt nappiin. Sen asemasta, että poika olisi saanut pipon kävikin niin, että nyt ei äidin päätä palella talven tullen...

Eli taidan joutua takaisin lankakaupoille, koska lapsikin haluaa uuden pipon edelleen itselleen. Kuulemma tuolla samalla pintaneuleella, mutta onneksi tuo räjäytetty helmineule on aika kiitollista tehdä. Työ tehdään siis kahdella langalla vaihtaen lankaa joka kerroksen jälkeen.

1. Krs neulo kaikki silmukat oikein (mustalla) langalla 1.

2. Krs neulo 1oikein1nurin joustinta koko kerros (turkoosilla) langalla 2.

3. Krs neulo kaikki silmukat oikein langalla 1.

4. Krs neulo 1nurin1oikein joustinta koko kerros langalla 2.

Tosista näitä neljää kerrosta kunnes työ on halutun korkuinen.

Aikuisen pipoon ostin 50 gramman kerät kumpaakin lankaa ja mustaa kului 40 grammaa ja turkoosia 30 grammaa. Lapsen pipoon käyn hankkimassa uuden yksivärisen langan, mutta uskoisin saavani tuosta turkoosista tehtyä vielä pojankin pipon, varsinkin jos pidennän pipon resoria hieman. Oman piponi tein 90 silmpukan kerrosluvulla viitosen puikoilla (eli käsialani on löysähköä). Pojan pipoon kierrokselta saa poistaa ainakin kymmenen simukkaa, jos ei enemmänkin, koska tuo pipo on minunkin päähäni vähän löysä.

DIY Autobot-paita

Transformersit ovat nyt meillä kuuminta hottia. Lapsi on kaivanut laatikkojen uumenista isän lapsuuden aikaiset aarteet ja pari uutukaistakin on kertynyt kokoelmiin. Pojan lempitransformer on Bumblebee ja toiveissa olikin Bumblebee-asu.
Netistähän löytyisi mainioita videoita, joissa pahvilaatikoista askarrellaan Transformersasuja, mutta me mentiin nyt vähän enemmän käytännöllisyys edellä. Idea on bongattu jostain käsityöblogista, mutta hävetäkseni en kuollaksenikaan muostanut mistä.

KappAhlin raitapaita, keltainen kangasväri ja kontaktimuovia sekä äitiyspakkauksen patjasta leikattu pala vaahtomuovia. Eli tarvikkeet olivat edulliset, paitakin ostettiin jollain ota 3 maksa 2 -diilillä ja kangasvärikin oli hankittu jonnekkin lapsen syntymää ennen olleisiin pikkujouluihin, joihin tarvitsin Ruotsi-paidan. Minä teippasin muodon ja lapsi hoisi kankaanpainnan.

Lopputulos oli ainakin minun ja pojan mieleen. Keltaiset Papun leggarit olivat kuulemma riittävät viimeistelemään Bumblebee-lookin.
Seuraavaksi poika tilasi jo Batman ja Spiderman -paidat, joiten pitänee jatkossakin vilkuilla noita Lindexin ja KappAhlin luomupuuvillapaitoja sillä silmällä. Meillä pojalla on myös aika paljon supersankarivaatteita, mutta kyllähän tämä omatekoinen on ehkä enemmän aikuisen silmäänkin sopiva eikä myöskään huuda supersankaruutta kurkku suorana.
Olenko muuten ainoa, jota ärsyttää tuplakokoiset paidat? 110 cm pitkä lapsi on lyhyt selkäinen, mutta pitkä raajainen eli nyt on pitäynt siirtyä jo paidoissakin kokoon 110/116 ja tuntuu että jotta hihat ovat sopivan mittaiset on lapsi tuomittu käyttämään tunikamittaisia paitoja. Kesällä lyhythihaisissahan käytössä oli vielä osin 98 koon paitoja kun niissä helma oli passeli ja ympärysmittakin sopiva edelleen tuolle oven saranapuolelta kulkemaan passaavalle lapselle.

DIY: Keikistelykuoret kännykkään

Ostin hiljattain itselleni puhelimen. Koska kotioloissa kaikki laitteeni kuuluvat Omenaklaaniin oli iPhone luontaisesti järkevä ratkaisu. Toinen insinöörijärjellä tehty ratkaisu oli se, että päätin, että yksityiskäyttöön tulevana puhelimena iPhone 5c on minulle aivan passeli. Ja kyllä se onkin aivan passeli. En vain tajunnut yhtä juttua kaupoilla ollessani. iPhone 5c on nimittäin täysin lapsipuolen asemassa kun puhutaan suojakuorista.

Ilmeisesti "halpisluurin" käyttäjäkunnan ei uskota suojilla koreilevan ja valmiina kuoria löytyi todella ankeasti. Älypuhelimet ovat kuitenkin muuten käteen liukkaita kuin saippuat, joten jonkun sortin kuoren luurilleni halusin. Lopulta tulin siihen tulokseen, että kun ei valmiina saada niin sitten tehdään itse.

Tänään puistolounaan jälkeen raahasin nääpiön kanssani Verkkokauppaan ja ostin kirkastaustaisen Belkinin kuoren ja kotiin tultua lapsen tehdessä helmitaidetta aloin minä kiroilla suojusta uuteen kuosiin. Belkinin kuori on suorastaan valitettavan liian istuva, joten väliin ei saanut livautettua mitään kovin paksua. Askartelukaapin perukoilta käteen kuitenkin osui takavuosina Finlaysonin liikkeestä ostosten kylkiäisenä saatuja postikortteja. Jaakko Kallion Tiima miellytti eniten silmää ja hetken saksimisen jälkeen kuori oli valmis.

Minulla olisi myös ajatus jo toiseen suojaan, mutta sitä varten tarvitsen kirkkaat kokonaan silikooniset kuoret. Eri asia vaan on se, että mistähän sitä ihminen moiset löytäisi. Mutta eiköhän sitä siihen asti näiden kanssa pysy elämään ja ainahan tuonne väliin voi jonkun uudenkin kuvan sujauttaa. Itseasiassa paperi voisi istua vielä paremminkin tuonne väliin.

Takin jatkoaika

Isäni tapasi sanoa, että meidän sukumme on roikkunut puussa vähän muita sukuja pidempään. Tyypillisestihän näillä apinaviittauksilla taidetaan viitata karvoitukseen, mutta me olemme olleet eturivissä silloin kun jaettiin yläraajoille pituutta. Lapsi vaikuttaisi tässä raajakysymyksessä seuraavan äitinsä ja äijävainaansa viitoittamaa tietä ja tämä viikko onkin podettu kriisiä siitä, että paras kevättakki onkin muuttunut hihansuista liian lyhyeksi.

Punainen GAP:n tuulitakki ostettiin reilu vuosi sitten keväällä Lontoon reissulta ja on osoittautunut aivan täydelliseksi takiksi. Mikään erityisen kaunis yksilöhän se ei ole, mutta se varmaan siitä niin rakkaan pojalle tekeekin. Punainen väri, pusakkamainen leikkaus, joka sopii menevälle potkupyöräilijälle ja hyvänkokoinen huppu. Muuten täydellinen takki, mutta ikävästi hihansuukuminauhakujan ja sormikkaan resorin väliin jäi sentti ihoa. Tänään aamulla sitten tajusin, että minähän omistan saumurin ja kaapista löytyy vielä punaista resoriakin.

Ei tuosta pidennyksestä kässäopelta kovin kaunista arvosanaa tippuisi. Sauma lähti vähän kietämään ja kuminauhakujan tikkauksen jäljetkin jäivät vähän pilkottamaan. Jälleenmyyntiarvokin taisi tällä tempulla romahtaa jos moisesta välittää. Nyt kuitenkin hihat ovat riittävän pitkät ja nuori mies on tyytyväinen. Varsinkin kun rintapielessä on vielä pääsiäismuna-aarteista hienoin, Transformers-rintamerkki.

Tuo hyvä tuulitakkimalli näyttäisi muuten olevan GAP:n perusvalikoimassa. Pojan takki on neljävuotiaan kokoa ja hihat tosiaan jäivät tuolle meidän metriheikille lyhyeksi ja takki otettiin käyttiin jo viime keväänä kun vajaa kolmevuotias lapsi oli vajaan metrin mittainen. Ensi keväänä voisi pojalle katsoa sitten isompaa kokoa. Nettisivuilla on aika hyvännäköiset mittataulukot eli eiköhän sieltä sitten selviä onko lapselle parempi kuusi- vai seitsenvuotiaan koko.

 

Posted with Blogsy