Kättä naamaan

Pasilassa ylittäessäni risteystä asemalta virastotalolle aloin epäillä nyt kaikki ei ole kohdillaan. Jotenkin viima tuntui takin alle puhaltaessaan aivan liian iholla änkevältä. Toimistolla kuoriutuessani takista tajusin mekon hilautuneen kauniiksi makkaraksi vyötärölle. Onneksi paikalla oli vain yksi työkaveri ja sekin naispuolinen.

Eilen lähdin illalla lenkille purkamaan jotain epämääräistä ahdistusta. Suuntasin rohkeana Keskuspuistoon. Siellä oli pimeää, usvaista ja käytännössä autiota. Kierrosajoista tippui minuutteja kun vilkkaan mielikuvituksen siivittämänä laitoin tossua toisen eteen. Viimeisen kierroksen viimeisillä sadoilla metreillä eteeni ilmestyi yhtäkkiä uhkaava hahmo. Kiristin tahtia ja laskin, että ehdin juosta tielle jos tuo vaikuttaa epäilyttävältä. Ohittaessani tuo pelottava hahmo osoittautuikin minua varmaan vaaksan lyhyemmäksi hivenen hipihtäväksi teinipojaksi, joka varmaan sai elämänsä traumat hysteerisesti käyttäytyvästä lenkeilevästä täti-ihmisestä.

Perjantai-iltana töiden puitteissa kävin periaatteellista keskustelua tarjoilijan kanssa. Seurueemme oli usemman kymmenen hengen kokonen. Olimme tilanneet ruoat etukäteen ja ilmoittaneet erityisruokavaliot. Alkupalaksi oli kalakeittoa. Henkilö minua vastapäätäni oli kasvissyöjä ja kalalle allerginen. Tarjoilijan mielestä meidän ilmoituksesta ei riittävästi käynyt ilmi ettei henkilö voi syödä kalaa kun emme olleet sitä suoraan hänen kohdallaan kertoneet. Niin. Olin aina tähän asti kuvitellut että lakto-ovo-vegetaristi olisi riittävä ilmoitus siitä ettei ihmiselle maistu myöskään minkään sortin eväkkäät.