Ihan ensiksi pitää todeta, että niin ihanaa kuin saaristossa onkin, niin minä olen kyllä niin pahemman luokan maakrapu että tulen merisairaaksi jo yhteysaluksessa. Jos harrastaisimme purjehdusta olisin luultavasti jokaisen lomasesongin jälkeen kymmenen kiloa tanakampi, kun saisin koko ajan puputtaa jotain pahoinvoinnin ehkäisemiseksi.
Tiistaina lähdettiin aamulla urakoimaan kohti Nauvoa. Ensimmäinen lossi löytyi jo reilun kilometrin päästä ja vasta tällä Skagenilla hoksasin laittaa Sports Trackerin tallentamaan.
Iniöstä Houtskäriin reissattiin jollain a-alkuisella. Olisikohan ollut Antonialla. Satamaa lähestyessä mies kysyi ryhmittymisohjeita ja huusin sitä menemään isomalle alukselle. Järkytys oli melkoinen kun mutkan takaa paljastui kaksi hätinä Föriä isompaa lauttaa. Niistä isommalla sitten puksutettiin Houtskäriin. Paatin kahvilan munkit olivat taivaallisia, vähemmän taivaallinen oli se bussikuski, joka päätti pistää bussinsa käymään siinä kohtaa kun matkaa satamaan oli vielä viitisen minuuttia ja me kaikki pyöräilijät sijoitettuna näppärästi bussin pakoputken viereen. Lapseni oppi taatusti tuon jälkeen lukuisia uusia kirosanoja. Vaikka muuten minusta ei merille olekaan, kiroilen kuin merimies. Tosin epäilen, että äitini ei ainakaan tuotakaan kehunisen arvoisena pitäisi.
Houtskärissä jatkettiin näillä Förin hengenheimolaisilla. Luulimme, että olisimme olleet riittävän hitaita, mutta niin vain löysimme itsemme tuon ihmistahrabussikuskin kanssa samalta lautalta ensimmäisellä lossilla. Onneksi toisella välillä olimme onnistuneet jäämään riittävästi jälkeen.
Houtskäristä Korppooseen köröteltiin jo tutuksi käyneellä keltaisella värillä maalatulla hökötyksellä, joka ei ihan vakuuttanut minua merikelpoisuudestaan. Sisukkaasti tuokin sillipurkki itsensä vaan merelle puski ja noin tuntia myöhemmin oltiin perillä. Tuo kyyti oli kyllä niinsanotusti kaikilla epämukavuuksilla varustettu. Löytyi sieltä sentään vessa, muuten olisi saattanut alkaa itkettää.
Korppoosta Nauvoon reissaaminen onneksi enemmän rinnastui reissuun Turusta Åboon. Lautalla seisoessamme vettä tuli kiitettävästi ja pakenimme rannalle päästyäemme Loma-Nauvoon syömään. Kuvat jäivät siinä hötäkässä ottamassa ja tämä kuva otettiin siinä kohtaa kun kuvittelimme lähtevämme polkemaan viimeiset kilometrit kohti Nauvon kirkonkylää. Tuo oletushan osoittautui vääräksi ja lopulta olimme miehen kanssa märkiä kuin kaksi ankkaa kun Majatalo Marttaan pääsimme.
Keskiviikkona saimme ottaa aamulla äkäisen lähdön jotta ehdimme Nauvosta Rymättylän Hankaan matkaavan Östernin kyytiin. Alus onneksi lähti vain parinsadan metrin päästä majatalosta, joten alukseen ehdittiin hyvin vaikka vielä varttia ennen lähtöä neuvottelin jälkeläisen kanssa siitä voiko hän ottaa majatalon väen koiran mukaansa. Laiva pysähtyi myös Seilissä. Itsellä edellisestä käynnistä saaressa on vierähtänyt 11 vuotta ja olisin mielelläni siellä piipahtanut, mutta lautta-aikataulut eivät nyt olleet suotuisat.
Rymättylän päässä meitä vielä odotti viimeinen lossi. Reittikuvaus netissä kyllä tiesi kertoa, että Rymättylä on mäkistä maastoa, mutta emme ihan olleet varautuneet siihen ylämäkeen joka meitä tämän lossin jälkeen odotti. Ei puhettakaan, että olisi saatu poljettua pyörät ylös kun miehellä killui perässä poika ja minun pyöräni kolmesta vaihteesta keskimmäinen oli päättänyt lopettaa toimintansa. Mäen valloittaminen lopulta vaati sen, että mies repi omaa pyöräänsä ja kärryä ja minä toisellä kädellä omaa pyörääni ja toisella työnsin kärryä. Jääkausi on ihana asia kun se on meille tuon kauniin saariston luonut, mutta suunnittelimme siinä mäessä, että seuraava pyöräretki suuntutuu Pohjanmaalle tai Tanskaan.
Epävakaassa säässä tehty pyöräretkemme huipentui kuitenkin oikeaan nappisuoritukseen. Luonnonmaalta manner-Naantaliin polkiessamme näimme Kailon takaa tulevan vauhdilla saderintaman. Vähän tahtia kiristämällä pyörän jarrut kirskahtivat ympäristörikoksen takapuskurin takana sillä hetkellä kun pisarat tippuivat niskaan. Jälkeläinen ja kassit saatiin kuivina autoon eikä me vanhemmatkaan pahasti kastuttu kun siirsimme ensin pyörät tyhjään ruutuun ja sateen vähän laannuttua mies paketoi kärryn kyytiin ja minä lukitsin pyörät urheiluhallin eteen kun ei jakettu alkaa sateessa telineitä virittelemään paikoilleen vaan haluttiin hotellille kylpylän puolelle maitohappoisia koipiamme lilluttelemaan.
Lopputuloksena reissu piti sisällään noin 170 kilometriä poljettuja kilometrejä, yöpymiset matkan varrella kolmessa osoitteessa ja sopivan hitaan päiväetenemisen mahdollistamana saarten ihmettelyä myös jalan. Vaikka kovin monet varsinkin somessa harmittelivat miten huono sää meidän matkalle osui, niin itse en tuota osaa harmitella. Meillä varusteet kestivät sateen ja porukan heikoin lenkki eli poika pysyi täysin kuivana kärryssään kärryn oman suojan turvin. Kyllä tämä kokemus niin hyvä oli, että uskalletaan seuraavan kerrankin lähteää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä ihmeessä viestiä!