lauantai 1. syyskuuta 2012

Pistetäänkö bändi pystyyn?

Sairaslomalla sitä ihmisellä on liikaa aikaa hengata internetin ihmeellisessä maailmassa. Kiitos internetin olen taas saanut harrastaa henkistä kasvua sen suhteen etteivät kaikki vietäkään elämäänsä täällä minun miellyttävässä punavihreässä kuplassani ja että lapsi on nykyään paljon enemmän sukupuolensa vanki mitä se oli esim. omassa lapsuudessani. Otetaan esimerkiksi vaikka se, että lapselle hommataan joku leikkisoitin. Vielä 25 vuotta sitten kun itse leikkipianolla pimputin oli kaikilla naapuruston lapsilla kutakuinkin samanlainen rumanruskea kosketinsoitin sukupuolesta riippumatta ja sillä harjoiteltiin tuottamaan vanhempien hermot riekalaiksi tuottavia ääniä. Nykyään tarjolla on jos vaikka mitä väriä ja laatua, mutta yleensä valmistaja onneksi ohjeistaa miten valinta suoritetaan 50 % osalta tuotteista jo pelkkien pakkausmerkintöjen avulla.

Eli pojille tarjolla olisi mustanpuhuvaa rockia ja tytöille purkkapinkkiä poppia.

Markkinavoimathan ne taatusti tässä taustalla mylläävät. Mitä sukupuolitetumpaa tavaraa lapsille suunataan saadaan varmistettua se, että vanhemmat joutunevat tulemaan toistekin kaupoille kun perheen toinen lapsi osoittautuikin genitaalialueelta erimerkkiseksi. Jos kerralla olisi myyty neutraali tuote niin myynti puolittuisi. Vanhemmat voivat vielä yrittää pyristellä vastaan, mutta päiväkodissa äkkiä kyllä palautetaan ruotuun vanhemmat, jotka olivat ostaneet poikaparalle violetin toppahalaarin. Kolmevuotias tarhakaveri hyvin äkkiä napautti sen olevan tyttöjen haalari ja selitykset siitä ettei olemassa ole tyttöjen ja poiken värejä saivat aikaan vähintään yhtä epäuskoisen tuijotuksen kuin jos olisimme väittäneet ettei jouluna saakaan joululahjoja.

Enkä minä nyt sano, etteikö tytöille saisi osaa pinkkiä ja pojille ties mitä liekkikuvioituja. Saa niitä ostaa, ei se ole rikos ja luultavasti se pieni käyttäjäkin tykkää. Esimerkkikuvan pieni pinkki kosketinsoitin tosin vetoaa poikaan joka kerta kun kyläillään kavereilla ja sekin hänelle luonnollisesti sallitaan. En vain tykkää ajatuksena siitä, että kaikki lelut ja käyttöesineet pitää sukupuolikoodata. Miten pitkään sitä jatketaan? Kun nämä pikkuihmiset kasvavat aikuisiksi materian osalta sukupuolitetussa maailmassa niin kantavatko he yhteisiin koteihinsa omat ruokailuvälineet, toiselle pinkkiä ja toiselle vaikka jotain jotain kivaa formulateemaista? Sohvamarkkinoille voidaan alkaa myydä ihan uudenlaisia modulisohvia, jotta kumpikin saa sohvalle oman sukupuolensa värisen karsinan.

Miksi ne pienet lapset eivät vain saa olla pieniä lapsia tässä kohtaa? Kaikkihan ne musiikista ja soittamisesta tykkäävät. Pojalla onneksi on päiväkodissa henkilökunnalla pää harteilla. Siellä musisoidaan nimittäin itsetehdyillä peltirummuilla. Ja jokainen lapsi sai valita juuri ne värit, jotka sillä hetkellä hyvältä tuntuivat.

Kuvat: Toys'r'us, kauppa jonne kannata mennä, jos tuppaa minun tavoin ahdistumaan näistä kysymyksistä.

4 kommenttia:

  1. No justiinsa tämä! Olen kantanut mun äidin vintiltä omia vanhoja lelujani ja tähän asti jokainen on ollut ihan puhtaasti unisex. Vielä en ole päässyt Barbeihin asti...

    Ai että käy sieppaamaan. Itse puen pojalle riemulla violettia, liilaa ja aniliinia nyt ainakin. Kauniita värejä joista poika itsekin tykkää.

    Jos ihan vähän virkeimmillä silmillä palaisin lueskelemaan muitakin juttuja, tämä nyt pisti ensimmäisenä silmään ja oli pakko komppailla.

    P.S. Tämä ihana "todista ettet ole robotti"- osio saa minut aina blogeihin kommentoidessani kiroamaan. Beep beep!

    VastaaPoista
  2. Mä tykkään sun pojan vaatteista. Pitänee tehdä joku kerta visiitti sun puodin puolelle kunhan ensin saan nuo liian pienet myytyä pois ja kaappiin tilaa isompia kokoja varten.

    VastaaPoista
  3. Dänks! :)

    Mulla on aina ja ikuisesti sama vaateprojekti päällä. Miten voi olla mahdollista, että aina on pieniä vaatteita kaapissa vaikka mukamas niin usein sitä raivaan?! Oihh.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä viestiä!