Jonglööri

Katsoin tänään elokuvan Kate Reddystä. Olin hotellihuoneessa ja telkkari ei tarjonnut viihdettä, joten käännyin iTunesin puoleen. Arvostelujen perusteella odotin surkeaa elokuvaa, jossa kerrotaan työssä käyvän äidin elämän kurjuudesta ja jonka lopussa onni ja autuus saapuu kun äiti tajuaa lopettaa töiden tekemisen. Tässä suhteessa kuitenkin jouduin yllättymään positiivisesti. Elokuvan lopuksi päähenkilö kuitenkin jäi töihin yrittän vain jatkossa pitää työtuntinsa inhimillisinä. Työtuntien poskettomuus ja kotiäiti-ilmiö tuntuivat vieraalta suomalaiseen kulttuuriin, mutta se tarve pitää pallot ilmassa kaikessa kiiressä taitaa olla ruuhkavuosissa eläville tuttua kulttuurista riippumatta.

Omassa elämäntilanteessa elokuvasta löytyi paljonkin tuttua ja varmaan siksi tuo elokuva jaksoi viihdyttää vaikka se olikin lastattu alleviivaavalla komiikalla. Meidän perheessä istutaan sunnuntaisin alas ja jumpataan seuraava viikko kuntoon. Kumpi vie päiväkotiin, kumpi hakee? Onko työmatkoja? Tullaanko yöksi kotiin? Pitääkö olla viikonloppu töissä ja jos pitää niin missä kaupungissa? Yllättävän hyvin meillä on aikataulut joustaneet nyt tähän mennessä. Oma työni on pitkälti itseaikataulutettua, joten pystyn joustamaan silloin kun miehen pitää reissata ja minä kun joudun enemmän reissaamaan muutenkin joutaa mies liukumien puitteissa. Lapsihan tässä tietysti joutuu eniten joustamaan, mutta toisaalta eipä se muustakaan tiedä.

Itse olen onnellisessa asemassa sen suhteen, että työnantajani tarjoaa matkatyöläiselle hyvät työsuhteen ehdot ja pitkiä matka-aikoja saakin hyvin pidettyä vapaana. Tällä viikolla työviikko loppuu huomiseen ja loppuviikko ollaan taaperon kanssa sitten rauhassa kotioloissa. Mies teki viime viikonlopun töitä, joten tämä viikonloppu ollaan koko perheen kesken yhdessä. Niinä viikkoina kun reissuja tulee enemmän on naistenlehtien markkinoima vanhemman oma aika muuten kortilla. Asioita tehdään lapsen ehdoilla, parisuhteelle raivataan aikaan iltoihin kun lapsi on nukkumassa ja salikortti on lompakossa käyttämättömänä ja liikunta saadaan hyötyliikunnasta. Toisaalta tämä matkustaminen myös tarjoaa omaa aikaa. Vuosi sitten kun palasin töihin nautin ekoista työreissusta jo siitäkin syystä, että sain nukkua ensimmäistä kertaa vuoteen kokonaisia öitä ilman häiriötä. Teen kasvohoidot, katson leffoja, juon teetä ja teen käsitöitä ja treffaan ystäviä, jos niitä kaupungista sattuu löytymään. Ehdin myös käydä kävelyillä, tehdä vaateostokset, lukea kirjoja ja kuunnella omia ajatuksiani. Olen onneksi tien päällä viihtyvää sorttia, joten en niinkään ikävöi kotia vaan miehiä. Yksi yö reissussa on vielä ihan ok, toisena alkaa jo liikaa ikävöidä.