Jos haluaisi iskeä pinkit lasit päähänsä niin työmatkailuhan on yhtä luksusta. Tänäänkin olen saanut nauttia herättyäni hotellin sviitistä jonkun muun kustantaman kolmen ruokalajin aterian, juoda viiniä talon piikkiin ja lopulta vielä ehtinyt rentoutumaan erikoiskahvin ääressä ennen taksimatkaa lentokentälle.
Todellisuudessa lapsi sairastuu aina silloin kun minä olen maan toisella laidalla tai itseasiassa tällä kertaa jopa jo ennen sitä. Hotellin saunallinen sviitti ei juurikaan lämmitä, kun siellä ehtii käydä kääntymässä yhdeksän tunnin verran ja niistäkin seitsemän syvässä unessa. S Card etuna saatu ilmainen erikoiskahvi teinien täyttämässä Coffee Housessakaan ei nyt varsinaisesti ollut elämys, se oli vaan ainoa järjellinen tapa tappaa aikaa, koska uudet talvikengät osoittautuivat tappoliukkaiksi ja Oulu noin muuten ei tarjonnut kovinkaan ihmeellisiä elämyksiä tuossa vaiheessa koko päivän töitä paiskineelle toimistokalkkunalle.
Niin ja se lento kotiin. Miksi oi, miksi minä aina osun samaan koneeseen niiden miesporukoiden kanssa, jotka kerran vuodessa pääsevät elämään kadotettua nuoruuttaan uusiksi ja ovat tarmokkaasti aloittaneet etsimään sitä nuoruuttaan lentokentän baarin oluttuopin pohjalta? Lentokoneessa luonnollisesti nuo luomakunnan kruunut halusivat viihdyttää muita matkalaisia jutuillaan, joita tälläinen kateellinen ylitöiden uuvuttama naiseläjä epäkunnioittavasti älämölöksi kutsuu. Takseille ei sentään ollut jonoa, mutta kipeä jälkeläinen otti ensimmäisen yrityksen uuteen aamuun 22.16 havahduttuaan mobiilityöaikaleimauksen kuittausviestiin.
Nyt sitten yöllä käännetään vielä kellojakin. Fiksu menisi nyt nukkumaan kun taloudessa luultavastikin taapero laulaa jo ennen kukkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä ihmeessä viestiä!