Tänään

Kävin kampaajalla värjäyttämässä hiireen harmaaseen päähäni maantien värisiä raitoja. Selvästi voidaan todeta, että olen vihdoinkin päässyt eroon My So Called Lifen aikanaan aiheuttamasta, liki 15 vuotta kestäneestä värjäyskierteestä ainakin siksi aikaa, että hiukseni keksivät alkaa seurata silmieni ikänäön viitoittamalla tiellä ja alkavat haarmaantua.

Olen myös käynyt sisäisen feministini ja sisäisen ituhippini välillä taistelua siitä onko Anne Brunila hyvä tyyppi vaiko ei noin työminänsä kannalta. Yksityishenkilönä häntä ainakin on pakko ihailla. Voin suoralta myöntää, että jos minä jäisin tuon meidän jälkeläisen kanssa kahden niin CV:ni tuskin 20 vuoden päästä olisi yhtä mittava. Niin no, tuskin se on nytkään.

Osittain noihin molempiin edellisiin liittyen todennut, että tässäkin mielessä se ikä alkaa näkyä. Eilen luin Kodin kuvalehdesta Brunilasta. Tänään luin kampaajalla Costumea. Kutsukaa minua vanhanaikaiseksi, mutta otan mieluiten lehteni tekstillä. Tosin taidan olla jo yli-ikäinen Costumen lukijasegmenttiin jo noin lähtökohtaisesti. Tosin mietin, että kiinnostaako jotakuta lukemaan oppinutta pelkkien kuvien tujottaminen.

Opetin myös pojan ottamaan kuvia iPadilla ja tajusin, että pojan mentyä nukkumaan taitaisi olla syytä sutia kulmakarvojen kestoväriä kulmiin.