Hinku ja vinku

Syksyn pitkäkestoinen flunssa on alkanut vaikuttaa turhan pahasti perusterveyteen. Etenkin iltaisin keuhkoni vinkuvat ja hinkuvat ja tuntuu siltä kuin hivenen pyylevä kissamme istuisi jatkuvasti rintalastan päällä. Elän nykyään symbioosissa avaavan lääkkeen kanssa ja se ei tunnu kovinkaan kivalta. Normaalisti kun voi mennä kuukausiakin ilman ettei lääkettä tarvitse kantaa mukana.

Olen nyt ottanut ruokavaliooni inkivääriteen. Iranilaistaustainen työkaverini sitä minulle ensin haudutti kun valittelin kipeä vatsaa, mutta huomasin myös että tee auttoi hengitykseen ja rohisevaan tunteeseen. En sitten tiedä onko tuo placeboefektiä vai ei (tosin miljardit aasialaiset tuskin kaikki samasta efektistä kärsivät), mutta jatkan silti teeni hauduttamista. Tosin taidan silti mennä myös työterveyteen keskustelemaan.

Itse teen inkivääriteeni hauduttamalla eli nakkaan siivilään teetä, inkiväärilastuja ja sitruunaa. Toinen koulukunta vannoo keittämisen nimeen, mutta vaikka opiskeluaikana enimmäkseen vietinkin biokemian luennot lipittäen teetä ainejärjestön toimistolla, niin sen verran minullekin jäi mieleen, että keittäminen yleensä tuppaa denaturoimaan ne hyvää tekevät ainesosat. Sitruuna taittaa minusta mukavasti inkiväärin makua ja hunaja vielä täydentää kombon. Tuossa kuvassa siivilään oli päässyt myös kaveripariskunnan aasiantuliaisteetä. Hyvää on, puolen litran tuoppi uppoaa helposti.