Itku pätkästä ilosta

Tänään oli aamulla iso päivä. Poika oli kerännyt leppäkerttutarroja koko viime viikon nukahtamalla itsenäisesti iltasadun jälkeen omaan sänkyynsä. Oltiin sovittu, että kun Late Lammas-kalenterissa on viisi tarraa putkeen saa poika toivoa jotain asiaa. Asia, jota poika toivoi oli työkalusetti. Sellainen, jossa on vasara jolla naputtaa ja saha jolla voi sahata joulukuusia (arvatkaapa kuka oli mummilla apumiehenä).

Meidän mokahan se oli, ettei tajuttu ennen kuin vasta perjantai-illalla, että viides tarra tulee maanantaiaamuna ja sunnuntaina on loppiainen ja me kaiken huipuksi koko päivä pojan serkun synttäreillä ja kissaa hakemassa. Pysähdyimme pottatauolle maanteiden hirvitykseen ABC:lle ja sieltä löytyikin työkalusetti. Se oli muovia, mutta koska valmistajana oli Martinex ajattelin, että eiköhän se vältä. Mietittiin vielä muovinen vasara on ihan jees kun sille ei nyt ainakaan saa kirjakaapin laseja rikki tai metallista sohvapöytää klommoille. Setti avattiin aamulla ja koska poika oli päiväkodissa päivän niin tuolla ei tosiaankaan paljoa ehditty leikkiä ennen kuin kuului pahaenteinen naps-ääni.

Siinä oli sitten ne pihdit. Kahva irtosi niinkin väkivaltaisessa työssä kuin puolen sentin paksuisen levyn poimimisessa. Uskaltaisin nyt sanoa, että joko meillä asuu supertaapero tai sitten lelu on luvattoman heikkolaatuinen.

Laitoin palautetta Martinexille. Saas nähdä mitä vastaavat. Olkootkin, että tuo viritelmä maksoi kuutisen euroa ja siinä tuli vasaran, sahan ja pihtien lisäksi myös pieni kirvesm mitta, kiintoavain, ruuvimeisseli ja ruuvitaltta, mutta kyllä nyt sentään oletusarvoisesti musta lelun pitäisi kestää se mihin se on tarkoitettukin eli leikkiminen.