lauantai 25. tammikuuta 2014

Binge Watchers

Televisiosarjat ovat useimmiten parhaimmillaan kun niitä katsoo useamman jakson putkeen. Englanniksi tälle tavalle löytyy oma termikin eli puhutaan binge watchingista. Me ollaan vuosien saatossa katsottu useampiakin sarjoja näin. Legendaarisimpana ehkä Battlestar Galagtica, jonka ehdimme katsoa kokonaisuudessaan lasketun ajan jälkeen ennen kuin tuo pieni pyöreäpäinne poika suvaitsi syntyä viikolla 43+3 ja ulkona oli niin valtava helle etten voinut mahani kanssa lenkkeillä kuin vasta iltakymmenen jälkeen.

Nyt massakatsomisen kohteeksi valikoitui Revolution. NBC:n sarja, joka käynnistyi pari viikkoa sitten Subilla ja kertoo postapokalyptisestä maailmasta 15 vuotta sähköjen katoamisen jälkeen. Netflix on monella tapaa helpottanut tätä massakatsomista ja tämäkin sarja kaivettiin sieltä (tosin turvauten Mediahint-työkaluun, jonka käytön tosin Netflix on tainnut epävirallisesti siunata) kun aiheesta vinkin veljeltäni sain.

Yritän kirjoittaa tämän jutun niin etten spoilaisi Subin tahdissa katsovilta mitään henkilöhahmoihin tai perusjuoneen liittyyvää, mutta jos haluat varmistua, ettet spoilaannu, kannattaa lopettaa lukeminen nyt.

Sarjan ensimmäisessä kaudessa oli 20 osaa ja sanoisin, että siinä oli viisi liikaa. Välillä tuntui, että sarjassa käytettiin jaksoja täysin ydinjuonelle tarpeettomien sivujuonien kertomiseen ja muutenkin kerronta olisi hyötynyt vähän tiiviimmästä kerronnasta. Epätasaisuus teki jaksosta paikoitellen hyvin puuduttavan vaikka parhaimmillaan tarina imi mukaansa ja ajoi meidät siihen kierteeseen, että vielä olisi pakko saada katsoa yksi jakso vaikka järkevää olisi mennä nukkumaan.

Minun on pakko myöntää, että olen hieman pettynyt ihmiskuntaan tässa postapokalyptisessä tilanteessa. Ei vaan mahdu insinöörin päähän, että ihmiset kuvataan niin sähköstä riippuvaisina ja kaikki tekniikka on taantunut ajalle ennen teollistumista. Tosin myöhemmissä jaksoissa sentään paljastuu, että on joku sentään saanut nikkaroitus itselleen höyrykoneen ja heti alussahan selviää myös se, että sähkö ei ole kokonaan kadonnut maailmasta. Sitten minua hämmästytti polkupyörien puute sarjassa. Ruoasta on pulaa ja nuo sankarit päättävät käyttää siitä ison osan hevosten ruokkimiseen. Koko sarjan aikana taisi näkyä peräti kaikki kaksi fillaria vaikka näin äkkiseltään olisi voinut kuvitella, että fillari ja peräkärry olisivat aika ässä tapa liikkua.

Sen verran hyvään kohtaan sarjan ensimmäinen kausi päättyi, että nyt polttelisi saada käynnissä olevan kakkoskauden jaksot jo käsiin, mutta ehkä me tässä kohtaa nyt vaan maltamme mielemme. Se Netflix kun on muutenkin täynnä mainioita sarjoja massakatsottavaksi. Ja digiboksilta löytyy samaa teemaa sivuten Under the Domea, joka on kyllä osoittautunut aikaimoiseksi mahalaskuksi eli vaikka en nyt ihan varauksetta Revolutionistakaan pitänyt on pakko todeta, että Under the Domeen verrattuna nyt puhutaan laatusarjasta.

Kuva: NBC

 

5 kommenttia:

  1. Mikä on mediahint-työkalu ja miten (ja mihin) sitä käytetään????
    Sori, tyhmä kysymys, mutt me hankittiin netflix vasta 2viikkoa sitten...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mediahint on lisäosa selaimelle, jonka avulla näyttää että surffaisit jenkeissä eli pääsee käsiin Jenkki-Netflixin sisältöihin,

      Poista
  2. Mun on pakko tunnustaa, että itse petyin sarjaan melkoisella ryminällä. Jossain kolmannen jakson kohdalla nimittäin valkeni, että Revolution käyttää täsmälleen samoja koukkuja kuin Lost, mistä oli sitten helppo vetää johtopäätöksiä siitä, kannattaako tähän nyt enää käyttää yhtään lisätuntia elämästään (kun Lostiinkaan todellakaan ei olisi kannattanut.)

    Me lopetettiin koko sarjan katselu ensimmäisen kauden ensimmäiseen kolmannekseen noin suurin piirtein, enkä muista, milloin olisin ollut johonkin päätökseen niin tyytyväinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tosiaan lässähti aika pahasti sen ekan kolmanneksen paikalla, mutta jääräpäänö kun jatkoi katomista sai sarja kerättyä itsensä ihan hyvin kuosiin. Kakkoskausi lähtee jo ihan eri asetelmista liikkeelle, joten mä vielä elättelen toiveita että jos ne eivät sitä törttöile ja tajuavat ylipäätään lopettaa sarjan riittävän nopeasti niin tuosta kehkeytyy ihan kelpo dystopia.

      Poista
  3. Mä en jaksanut Revolutionia katsella kuin pari jaksoa, mutta olen nyt koukuttanut itseni Grimmiin ja Riveriin (joka ilmeisesti alkaa telkkarissa joskus keväällä). Grimmiä voi mennä useampikin jakso päivässä mutta koitan säästellä jaksoja, Riveriä olen katsonut jakson päivässä, sitä ei oikein kykene katsomaan kuin yhden jakson kerrallaan. En oikein tiedä onko se hyvä vai ei, mutta ainakin kauhuosuudet toimii minun psyykkeeseeni. Kyseessä siis sarja jossa etsitään Amazonille kadonnutta miestä.
    -V

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä viestiä!