sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Parkouria puistossa

Tänään lähdimme pojan kanssa katsastamaan kulmakuntamme uutta nähtävyyttä. Laajasuon liikuntapuistoon nimittäin avattiin vihdoinkin parkourpuisto, jonka rakentumista on ainakin meidän perheessämme seurattu meidån perheessämme melkoisella hartaudella.


Puisto sai pojalta heti viisi tähteä. Kuulemma jatkossa kaikki leikkipuistoilut voitaisiin hoitaa tuolla. Enkä yhtään ihmettele, että poika viihtyi. Lapsi, joka nauttii kiipeilystä, roikkumisesta, pomppimisesta ja tasapainoilusta oli tuolla kuin kotonaan. Melko lahjakkaana kiipeilijänä lapsi selvitti radan yhtä kohtaa lukuunottamatta itsenäisesti. Uutuudenviehätys oli kuitenkin kerännyt paikalle läjän koululaisia temppuilemaan ja itseasiassa isommille lapsille radassa oli paljon enemmän työtä tietyiltä osin. Lyhyempänä ja kevyempänä poika pääsi menemään osasta tasapainotteluista helpommin läpi kuin parikymmentä senttiä pidemmät ja reippaasti painavammat koululaiset.

Kehämäiseksi suunnitellun radan lisäksi puistosta löytyi melkoisen hurja keinukaruselli, josta lapsi tykkäsi kovasti, mutta jonka kyydissä oleminen vaati sitä, että muilla matkustajilla oli järkeä riittävästi päässä. Tuossa kohtaa on pakko kehua puistossa olleita teinipoikia, jotka todella kauniisti antoivat vuoroa pienemmälle ja pitivät vauhditkin kohtuullisina. Valitettavasti kuitenkin paikalla oli myös ei niin kivasti käyttäytyviä isompia lapsia, joiden käsitys hauskanpidosta lähinnä taisi käsittää tuhat ja yksi tapaa olla väkivaltaisia ikätovereitaan kohtaan. Toinen radan ulkopuolelta löytyvä puiston vetonaula oli pallomainen kiipeilyteline, joka myös oli ilmeisen ässä päätellen siitä, että sen päällä kiipeili lapsia kuin muurahaisia terassin pöydälle unohtuneessa sokerikipossa.

Täytyy nyt vaan toivoa, että puisto pidetään kunnossa ja että säännöllisesti alueen leikkipuistoja vandalisoineet teinit malttavat olla tuhoamatta näitä. Voisi myös toivoa, että tällaisia puistoja tulisi useammin vastaan. Perusleikkipuistot alkavat olla usein jo näille leikki-ikäisillekin vähän tylsiä kun hiekkalaatikkojen ja liukumäkien lisäksi kaivattaisiin vähän fyysisempää menoa. Ja kun eihän tuo rata edes sulje niitä hiekkalaatikkoja tai liukumäkiäkään pois.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä viestiä!