Kuvan piiras ei muuten täytä nimisuojan vaatimuksia ja mummovainaakin olisi sitä luultavasti pahalla silmällä katsonut, mutta kyllä se hyvin teki kauppansa keiton kylkiäisenä.
Siitä olen onnellinen, että karjalainen perinneruoka on nimisuojansa saanut. Vaikkakin kukaan karjalainen, varsinkin tiukemmin murteessa kiinnioleva, ei leivo karjalanpiirakoita yhtään sen useammin kuin valmista karjalanpaistiakaan, vaan siellä tehdään lihapottia ja syödään hyvällä ruokahalulla piiraita, kakkaroita, vatruskoja, sultsinoita tai pyöröjä. Piirasperinne on siis paljon nykyistä riisipiirakkaperinnettä monipuolisempi ja sinäänsä surullisesti siinä missä kalakukko nauttii nimisuojasta ihan vain kalakukkona on piiraat saaneet lopulta nimen joka on piiraiden historiassa lyhyt.
Se mikä kuitenkin jurppii eniten tuossa ehdotuksessa on ehdottajan ilmeisen lyhyt lähihistorian tuntemus, jos hänestä on soveliasta ehdottaa että aidot piirakat tehdään vain nykyrajojen mukaisen Karjalan alueella. Kun nuo nykymuotoiset piiraathaan ovat lähtöisin nykyisen Etelä-Karjalan ja rajan taakse jääneen Kannaksen alueelta ja evakkojen mukana piiraat kulkeutuivat pysyvästi koko maahan ja asettuivat sinne sujuvasti paikallisten tapojen rinnalle. Esimerkiksi oma isoäitini eli yli kuusikymmentä vuotta läntisellä Uudellamaalla, mutta ei koko tuona aikana lopettanut murteen haastamista tai luopunut monesta muustakaan karjalaisesta tavastaan. Niitä piiraita leivottiin, naapuruston lapsia opetettiin oikeaoppiseen virvontakäytöntöön ja alenevat polvet pidettiin kinnasneulekintaissa. Karjalaiseen makuun tottuneena minäkin edelleen otan maksalaatikkoni rusinatta ja hernekeittoni porkkanatta. Ja haluaisin myös syödä piiraani. Tai itseasiassa itse olen kyllä kakkarakoulukuntaa eli otan piiraani pyöreänä ja perunatäytteisenä. Tosin ainahan voidaan sopia että leipokoot yritykset nimisuojan takana karjalanpiirakoitaan Karjalassa. Me voidaan syödä omat piiraamme ja kakkaramme oman perinteemme mukaisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä ihmeessä viestiä!