Tähtimatkalla

Eilen meille tarjoitui miehen kanssa mahdollisuus karata treffeille ja hyödyntää samalla joululahjaksi saamaamme leffaliput+lastenvahtipakettia. Turussa leffatarjonta oli aika onneton, mutta onneksi jo pidempään kaavailemamme Intersellar pyöri edelleen teattereissa. Onneksi myös heräsin iltapäivällä katsomaan lipputilannetta, koska tuossa kohtaa teatterissa enää oli vain hajapaikkoja tarjolla. Soisin kyllä lämpimästi että Finnkino uudistaisi leffalippupalveluaan sen verran ettei rivien keskelle voi jättää orpopaikkoja. Nyt me sitten saatiin liput kyllä samalta riviltä mutta välissä oli kolme paikkaa. Onneksi vieruskaverit suostuivat siirtymään pykälän verran keskemmälle ja pääsimme vierekkäin istumaan. Eihän sillä nyt sinäänsä väliä ole kun hiljaahan siellä leffassa ollaan, mutta on se nyt kuitenkin kiva istua toisesta koskestusetäisyydellä. Varsinkin kun on yhtä heikkohermoista sorttia kuin minä.

Interstellar on selvästi elokuva josta joku pidetään hulluna tai sitten ei lainkaan. Olimme kuulleet elokuvasta valtavasti kehuja, mutta yhtä paljon myös haukkuja. Itselläni kuitenkin oli odotukset korkealla, koska kehujien kanssa meillä yleensä on leffamaut mennyt yksiin. Ja näin kävi tälläkin kertaa.

Ymmärrän kyllä varmaan osittain sen miksi elokuvasta ei pidetä. Siinä oli paljon kökköjä, jopa minuakin hyvin paljon häiritseviä piirteitä ja jos nyt rehellisiä ollaan niin menihän se leffan loppu ihan saippuaoopperaksi, mutta joku siinä vain oli sellaista, että se toimi.

Minulla elokuvissa vaikuttaa valtavasti se miltä leffat näyttää ja Interstellar näyttää vain ihan toluttoman hyvältä. Kuvaus oli sellaista, että välillä huomasin vain tuijottavani valkokangasta suu auki ja hätinä muistin hengittää.

Ylipäätään iso merkitys taitaa olla sillä, että pitääkö Nolanin tyylistä tehdä elokuvia ja minä voin sanoa pitäneeni ihan jokaisesta näkemästäni elokuvasta. Ne ovat usein vähän tekoälykkäitä ja paikotellen kärsivät juonellisista heikkouksista, mutta joku niissä vain toimii minun kohdallani.

Nolanin avaruus on kaunis, mahtava ja pelottava ja sellaisena avaruuteni mielelläni halua. Näyttelijät toimivat minusta äärettömän hyvin ja on pakko myöntää, että yksi suurimmistani inhokeistani eli Matthew McConaughey on oikeasti välillä mies paikallaan.

Oli melkoinen yllätys, että näin vanha leffa edelleen veti teatterin täyteen. Varsinkin kun näytöskin alkoi vasta lähempänä kymmentä. Vähän surullinenhan tuo Turun leffateatteritilanne on. Kinopalatsi tarjoaa leffoina mitä nyt tarjoaa. Yleensä  turhan monessa salissa erinäköisiä versioita samoista elokuvista ja kaikki vähänkin magrinaalisempi jätetään yleensä kokonaan näyttämättä. Muutos on melkoinen kun muistelee omia teiniaikoja, jolloin Turussa vielä oli neljä Finnkinon teatteria ja yksityisiäkin toimijoita. Vähän kyllä kilpailua Turkuun tarvittaisiin kun nyt tuntuu, että monopoliasema on lähinnä veltostuttanut Finnkinon.

Kuvat