keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Big Hero 6

Pidimme pojan kanssa pitkästä aikaa leffatreffit kun sain tämän vuoden kulttuurisetelini ja kävin vaihtamassa ne nippuun sarjalippuja. Ehdottomasti tervetullut uutuus ja vaikka sarjalipuillakaan en muuta perhettä saa elokuviin nyt kustantaa tekevät ne meidän leffakäyttäytymisellä ja nykyisillä lippuhinnoilla tuntuvan säästön.

Treffielokuvaksi valikoitui Big Hero 6, jota useampikin ystäväni oli kehunut ja nyt myös kohdalle tuli lapsen ensimmäinen 3D-kokemus, koska jostain idioottimaisesta syystä 2D-versiota näytään Helsingissä arkisin ennen puolta päivää. Tennispalatsissa onneksi saatavilla on myös lasten koossa 3D-laseja joten lasit sentään pysyivät kohtalaisen hyvin paikallaan.

Kuva: Disney.com

Teini-ikäisen Hiron ja tämän tulipalossa kuolleen veljen luoman hoivarobotti Beymaxin tarina oli loistava. Hahmothan Disneyn leffa lainaa Marvelilta, mutta tyyli on ehtaa Disneytä. Rinnalleen seikkailuun Beymax ja Hiro saavat Hiron veljen entiset opiskelukaverit Nörttilabrasta ja hahmokattaus on mukavan monipuolinen. Ja porukkaan saatiin jopa pari pätevää naishahmoa eli siinökin mielessä leffa keräsi pisteet kotiin.

Nörttiä luonnollisesti lämmitti myös se ajatus, että sankareiksi noustaan tieteen keinoin. Supervoimat ovatkin vain kemiaa ja fysiikkaa ja niiden käyttämiseen tarvitaan järkeä. Välillä oletus ei toimikaan ja sitten pitää vain pohtia uusi teoria. Elokuvan jäljiltä myös jälkeläisessä heräsi himo oppia rakentamaan robotteja. Että siitä vaan seuraavaa koko perheen harrastusta pohtimaan. Tosin voi olla, että lapsi saattaa muutaman kerran pettyä vanhempiensa insinööritaitoihin. Meidän opintojen hienoin automaatiotekninen taidennnäyte kun taisi olla Lego-robotin ohjelmointi...

Elokuva selvästi petasi jatkoa ja toivottavasti seuraava elokuva saadaan nopeasti nähtäväksi. Tosin Big Hero 6 toimisi täydellisesti myös piirrossarjana ja veikkaan, että se myös toimisi fanikunnassa hyvin.

Äänin 2/2 leffa äänestettiin myös kotikirjastoon hankittavaksi.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä viestiä!