tiistai 3. helmikuuta 2015

Kädestä ennustamista

Toisinaan kämmentä kurkkaamalla saa selville yllättävän paljon asioita. Ja vieläpä ilman mainittavia ennustajanlahjoja.


Havainto 1. Lapsen kätisyys näyttäisi tosiaankin vakiintuneen vasenkätiseksi

Havainto 2. Polarn O. Pyretin hanskojen laatu on näemmä aika surkea

Harmitta, että nuo hanskat ovat menneet noin säälittävään kuntoon parin kuukauden aikana. Kyllähän ne edelleen pitävät kosteuden ulkopuolella ja kädetkin ovat pysyneet tässä Helsingin nollakelitalvessa lämpiminä, mutta onhan tuo ulkonäkö ihan ruokoton. Kuluma kun on ainoa huono puoli mikä hanskoista on löydetty. Muuten ne ovat kovasti käsinekriittisen käyttäjän mieleen ja vanhemmatkin kiittelevät helppoa puettavuutta.

Nyt tosin muotitietoiset nääpiöt päiväkodin eteisessä ovat päättäneet, että toppasormikkaat on tämän talven it-asuste neljävuotiaiden keskuudessa eli seuraavaksi varmaan pitäisi tutustua niiden ihmeelliseen maailmaan. Edellinen mielikuva toppasormikkaista minulla on 80-luvulta. Veikkaan että elämä on kehittynyt tälläkin osa-alueella edes hieman.


Kuvaaminen pimeänä iltana on jo ihan riittävän inhaa puuhaa, mutta sain tälläkin kertaa avukseni innokkaan, mutta kovin karvaisen kuvausassistentin. Kissaa ahdistaa miehen poissaolo ja se seuraa minua ympäri asuntoa kuin hai laivaa. Huomaa, että ei tuo meidän vanharouva ole enää mikään hupakko. Muutokset ovat nykyään paljon vaikeampia. Toisaaltaa kissa kuitenkin jaksaa poukkoilla superpallon lailla ympäri asuntoa sille päälle osuessaan, joten ei tässä vielä olla mitenkään yksi käpälä haudassa. Ainakaan toivottavasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä viestiä!