sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Team teippi ja glitteri

Lauantaiaamuna tutkailin kaupungin kulttuuritarjontaa. Emme tälle keväälle enää ottaneet Muotomaakarikurssia ja emme onnistuneet löytämään mitään korvaavaa tilalle, joten tuli sellainen olo, että jotain olisi kiva taas tehdä. Sekä Ateneum että Kiasma olisi tarjonnut pääsylippua vastaan nonstoptyöpajoja, mutta tällä kertaa kokeiltiin jotain meille ihan uutta eli Oopperan avoimia ovia.

No, alku meni hyvin. Aulassa oli joku tärykalvoja tärisyttävä lauluesitys, joka pelästytti ääniherkän lapsen. Onneksi pian löytyi kuitenkin sopivan hiljaista toimintaa. Askartelupiste, jossa sai askarrella pyrstötähtiä ja eläinmarakasseja.

Lapsen omien sanojen mukaan hän on enemmän askartelutyyppinen ihminen.

Aulan esitys onnistui lapsen pelästyttämään niin pahasti, että ei toivettakaan, että tyypin olisi saanut kuuntelemaan ilmaista lastenoopperaa. Sen sijaan Bach-konsertti kahvilasta kuunneltuna pullaa mutustellen oli kuulemma tosi kiva ja baletin harjoituksiakin lapsi jaksoi kivasti seurata. Olisikin kiva joskus mennä katsomaan balettia koko perheen voimin. Se kun on minulle niin kovin rakasta ja palkitsevaa.

Mutta nyt tosiaan selvisi se, että ensi syksylle olisi ehkä syytä etsiä joku kuvisharrastus. Pitänee alkaa jo hyvissä ajoin googlaamaan mitä tarjolla on. Ja toki siihen asti myös askarrella kotonakin. Marakassityöpaja varsinkin oli tosi kiva ja mietinkin jo, että olisikohan ihan suuruudenhullu ajatus, jos lapsen synttäreillä olisikin onginnan asemasta soitintyöpaja. Tosin jos tekisi jo valmistelut ennakkoon ja huolehtisi, että lapsille lähinnä jäisi koristeiden liimailua niin se ehkä olisi toteuttavissa. Tai sitten me palautetaan aikanaan vanhemmille läjä lapsia glitterliimalla kuorrutettuna.

 

1 kommentti:

  1. Itse olen tosi tyytyväinen meidän kaupungin taiteen perusopetukseen, jossa lapsi voi aloittaa 5-vuotiaana ja jossa myöhemmin on valinnanvaraa sirkuksesta av-taiteeseen ja nykytanssista perinteiseen kuvikseen ja käsitöihin.

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä viestiä!