torstai 5. maaliskuuta 2015

Turvamekko

Eiliselle työpäivälle kertyi mittaa 14 tuntia ja koska tänäänkin pitää venyä vastaavaan suoritukseen oli selvää, että tänään on turvamekkopäivä.

Turvamekko on vaate, joka tuntuu aina päällä yhtä hyvältä mitä yöpaita, joka toimii tilanteessa kuin tilaanteessa ja joka ei edes ota nokkiinsa siitä, että päivän aikana autossa istutaan neljä tuntia. Oma turvamekkoni on saapunut vaatekaappiini tai tässä tapauksessa matkalukkuuni Nansolta ja mitä täydellisin turvavaatekappale. Se ei kiristä eikä purista, se ei ota itseensä siitä, että joutuu viettämään ennen päälle pukemista kaksi vuorokautta sullottuna lenkkareiden ja pokkarin väliin matkalaukussa. Sen saa asustettua ylös tai vaihtoehtoisesti alas. Se on riittävän siisti jotta näyttää aikuisuskottavalta setämiesten silmissä, muttei liian jäykkä jotta olisi pelottava täti opiskelijoiden silmissä.

Turvamekon päälle puetaan luonnollisesti mukavuusneuletakki, joka kaappiini matkusti muutaman vuoden takaisilta Hulluilta päiviltä Filippa K:n rekistä. Lämmin vaate, joka kuitenkin hengittää ja harmaa väri on vielä mitä mainioin. Rentoa ja mukavaa on siis avainsanat työpukeutumisessani. Olen onnellinen että jakkupuvun ei tarvitse enää kuulua vakiovaatetukseeni töissä. Uran alkuvuosina hain jakkupuvulla uskottavuutta, mutta onneksi sen jälkeen on sekä työtehtävät muutuuneet ja ammatillinen itseluottamus kasvanut niin voi rauhassa kulkea mekoissa ja neuletakeissa.

Vaatekaappini on myös noista vuosista muuttunut värittömäksi. Vaatteet ovat pitkälti mustaa ja harmaata ja kuosikin on korkeintaan raitaa pois lukien parit Marimekon koltut. Omalla tavallaan houkuttaisi vieläkin simppelimpi vaatekaappi. Muutama hyvä mekko, muutama toimivat hame, parit leggingsit ja tunikat vielä rennompaan fiilikseen, hyvin laskeutuvia neulepaitoja ja -takkeja sekä läjä kivoja huiveja sekä mukavia kenkiä. Aika ison määrän huteja karsinkin vaatekaapista pois, mutta silti tekisi vielä tehdä isompi raivaus

6 kommenttia:

  1. Tuohan on käytännöllinen! Kun on mukavasti pukeutunut, niin jaksaakin paremmin eikä koko ajan odota että pääsee vaihtamaan muuta päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta, itseäänhän sitä kiusaa jo vaatteet ovat epämukavat päällä ja silloin energiaa menee myös ihan muuhun kuin siihen työntekoon :)

      Poista

Jätä ihmeessä viestiä!