Vielä kolme vuotta sitten meillä asui sellainen vajaan metrin mittainen kaveri, joka uteliaana maistoi ihan kaikkea mitä eteen kannettiin. En tiedä mitä sitten tapahtui. Ehkä nappasimme päiväkodin pihalta väärän lapsen kyytiin, lapsi tuli johonkin lajin selviämisen kannalta oleelliseen epäile kaikkea myrkylliseksi -vaiheeseen tai laitosruoan arominvahventeet tuhosivat lapsen kiinnostuksen kotikokkauksiin, mutta joka tapauksessa yhtenä hetkenä huomasimme, että meillä asuu ihan pirun nirso mukula.
Nirson lapsen kanssa ruokailuista tuli helvettiä. Lapsi huusi jo ennen pöytään tuloa, että varmasti syö ja turhaan luullaan, että hän maistaa yhtikäs mitään. Jouduimme alkaa säännöstelemaan pöytään kannettujen kurkkujen, tomaattien ja porkkanoiden määrää, koska lapsi täytti mahansa ennemmin syömällä puolikkaan kurkun kuin että olisi koskenut meidän kokkauksiimme. Usein lapsi itki ruokapöydässä ettei vaan voi syödä ruokaa koska ruoka saa hänet oksentamaan. Herkkä suutuntuma varmasti osaltaan aiheuttikin ällötyksen tunteita ja mutta isolta osalta ruokailujen paha olo taisi tulla ihan vain siitä, että koko jengillä oli pyödän ympärillä paha olo siitä kun ruoka ei uponnut ja tuntui, että tilannetta vielä pahensi se jos joku perheen ulkopuolinen pojan syömisiin kiinnitti huomita ja huomautti esimerkiksi siitä ettei liha lapselle maistu.
Lopulta ihan vain omaa arkea helpottaaksemme ajauduimme tilanteeseen, jossa perheemme eli sosekeitoilla, papumakaronilaatikolla, muusilla ja lohella sekä tofulla ja riisillä sekä satunnaisilla nakkiaterioilla. Jossain kohtaa tajusin, että turhan herkästi hylkäsin omat ruokatoiveeni sillä että kun ei lapsi kuitenkaan syö ruokaa ja päätin, että pelin on pakko muuttua, mutta ilman stressiä.
Päätöksen myötä meillä tutustuttiin päiväkodista rantautuneeseen maistipalaan. Ja jotta syöminen ei tuntuisi ylivoimaiselta niin maistipalalle tuli vielä oma erityinen maistipalalautanen.
Ei kannata antaa mittasuhteiden hämätä. Kyseessä on Kokon leipälautanen ja siinä on ruokalusikallinen pataa, joka on tehty riisistä ja sienistä.
Maistipalalautasella lapsi saa onnistumisen tunteen. Hän kokeilee uutta ruokaa ja saa syötyä lautasen puhtaaksi. Riittävän monta makukertaa toivottavasti tekevät vieraammistakin ruokalajeista tuttuja ja sen jälkeen kun maistipala on syötyä niin sitten saa syödä tuoreruokaa niin paljon kun napa vetää. Toki jokainen ateria ei voi olla maistipalalautaselta syöty, mutta tällä nyt sentään on saatu ruokavaliota vähän laajennettua ja edes pari kertaa viikossa tutustutaan uusiin makuihin ja me vanhemmat saadaan kokeilla uusiakin reseptejä.
Yksivaihtoehto olisi ollut kokeilla minulle lapsuudesta tuttua vaihtoehtoa eli sitä että lapsi syö jotain helposti lähestyttävää ja aikuiset omia ruokiaan, mutta aikuisena monipuolisen syömisen opettelu on ollut paljon vaikeampaa ja haluaisin palauttaa sen rohkeasti makuja tutkivan lapsen takaisin meidän perheeseemme. Nyt sentään saatiin sienet maistettavien ruokien listalle. Seuraavaksi voitaisiin kokeilla paprikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä ihmeessä viestiä!