Juhlapäivän teeman mukaisesti puhutaan hetki kielestä. Minä pidän sanoista ja vielä enemmän pidän siitä kun kieli ja sanat valjastetaan täydelliseksi puheeksi. Ja silloin suorastaan sydämeni laulaa kun ne sanat tulevat suomeksi. Minun suomeni yhdistää itä- ja länsimurteita. Molemmat vanhempani ovat evakkoperheistä ja isoäitini haastoi karjalaksi kuolemaansa saakka. Itse on kuitenkin kasvanut Turussa murteeseen joka on ehkä suomenkielen vihatuin (vaikka sieltähän tämä koko kieli sai alkunsa).
Kun vertasin itseäni useamman polven turkulaisiin koin ettei minulla ole murretta, tai ainakaan se murre ei ole vahva, mutta vuosi kotona lapsen kanssa paljasti jotain aivan muuta. Saattoi nimittäin käydä niin, että paljastuikin että turku sittenkin saattoi olla minun tunnekieleni. Murteet kuitenkin ovat rikkaus, joten sovitaan, että myös minun turkuni sitä on vaikka pakko myöntää, että suomen ehkä vähiten älykkäältä kuulostavat murteet löytyvät Turusta ja Tampereelta.
Luettuna kuitenkin arvostan eniten yleiskielistä tekstiä ja sitä että kieli on rikasta. Hyvin kirjoitettu romaani huumaa. Yksi parhaista viimeaikaisista lukemistani kirjoista on Emmi Itärannan Teemestarin kirja. Kirjaa lukiessani tuppasin unohtaa hengittää kun sanat kuljettivat tarinaa soljuen eteenpäin.
Lapsi onneksi nukkui melkein koko matkan Berliinistä kotiin joten sain rauhassa hotkia kirjasta suurimman osan kertaistumalla.
Hyvinkirjoitettujen alkuperäisten tarinoiden ohella yksi upeampia kielemme käytön muotoja on käännetty kirjallisuus. Arvostan esimerkiksi George R.R. Martinia kirjailijana valtavasti, mutta nautin hänen kirjoistaan enemmän suomennettuna. Varsinkin pohjoista kuvaavissa kohtauksissa suomennos tuntuu paljon alkuperäistä ilmaisuvoimaisemmalta. Loistavaa kielenkäyttöä on päästy kuulemaan osassa animaatiokäännöksiä. Onkin sääli ettei kääntäjien ammattiryhmää juurikaan tunnut arvostavan vaan kuvitellaan, että liukuhihnalta tai tietokoneelta saadaan kunnollista käännöstä käyttöön.
Kömpelöiden käännösten ohella koen, että kieltä köyhdyttää usein myös ihan meidän arkipäiväinen käytöksenme. Kaikki ilmeisesti kuulostaa fiksummalta englanniksi, joten arveluttavasta kaksoismerkityksestä huolimatta kodin seinään kannattaa kirjoittaa kissan kokoisin kirjaimin HOME kodin asemasta. Englannin vallatessa alaa, käännösten valmistuttua kiireessä ja ammattitaidottomissa käsissä ja sähköisen viestinnän muokatessa kieltä muutos on tietysti tavalla tai toisella edessä, mutta toivoisin ettei muutos kuitenkaan tarkoita automaattisesti kielen köyhtymistä. Yksi kauppareissu päädyimme lapsen kanssa pohtimaan erilaisia sanoja metsälle ja oli ilo huomata miten monipuolisesti lapsikin jo kieltä käyttää vaikka koko jutun kimmokkeena toiminut pöpelikkö ei lapselle aluksi kelloja soittanutkaan.
Lapsen kanssa kirjoja lukiessa myös turhan usein huomaa sen miten kieli köyhtyy. Osa lastenkirjoita on kirjoitettu suorastaan itkettävän köyhällä kielellä, joka on sinäänsä outoa, koska en ole tavannut yhtään lasta joka ei kielellä leikkimisestä nauttisi. Riimittelyt, rytmitykset ja sanaleikit yleensä kiinnostavat lasta kuin lasta. Tai ainakin tuo omamme on vauvasta asti rakastanut riimittelyjä ja runoleikkejä.
Mielenkiintoista on nähdä mihin kielemme tulevaisuudessa kehittyy. Kuvittelisin, että varsinkin pääkaupunkiseudulla kieli tulee elämään tulevina vuosikymmeninä valtavasti. Maahanmuutto tuo uudissanoja kielejä ja toisaalta ihmisten muuttaessa tänne eripuolilta maata myös murteet fuusioituvat omanlaiseksi puhekielekseen. Sosiaalinen media varmasti vaikuttaa kieleen, mutta toivottavasti myös rikastavasti. Ainakin tämä blogin kirjoittaminen suomeksi auttaa pysymäön kosketuksessa kieleen. Eri asia sitten on se ovatko nämä tekstit aina kunniaksi kielelle vaiko eivät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä ihmeessä viestiä!