perjantai 23. lokakuuta 2015

Kotiin mutkan kautta

Syksyllä lapsen repussa kulkeutui kotiin Vauhtivarpaat-vihkonen, jossa kannustettiin liikkumaan lapsen kanssa arjessa. Arkisen hyötyliikunnan opettaminen on parasta mitä lapselleen voi tarjojota, mutta valitettavasti meillä tuo päiväkotireissu ei oikein siihen mahdollisuuksia anna. Kotimatka päiväkodin pihalta kotiovelle kun kestää viisi minuuttia vaikka sen aikana ehtisi silpata päiväkodin taloyhtiön matontamppaustelineeseen ja vetää leukoja telineen viereisessä kaiteessa.

Tänään päädyttiin vähän sattumalta tekemään kotimatka oikein kunnolla mutkan kautta. Kaikki lähti liikkeelle siitä, että olin hakemassa lasta kun ryhmä vasta oli tekemässä lähtöä ja lätäkköleikkiorientoitunutta lasta harmitti ettei päässyt lätäköihin pomppimaan. Lupasin lapselle lätäkkökävelyn ja kävimme vielä lähikaupasta hakemassa juotava ja pienet välipalat retkellemme.

Lapsen reppu muistuttaa nykyään lähinnä joulukuusta kaikkine killuttimineen, mutta se ei silti näyttänyt menoa hidastavan.

Onneksi eväät ostettiin, koska tuon kuvan jälkeen piti pysähtyä lähipuistonpenkille kuivattelemaan sukkia kumisaappaiden hörpättyä vettä. Eväiden syönnin lomassa lapsi hoksasi ettemme ole käyneet pitkästä aikaa metsäretkellä. Lapsen mielestä myöskään se, että minulla päällä oli mekko ja ohuehkot sukkahousut ja käsilaukussa läppäri ei ollut riittävä syy jättää metsäretkeä väliin. Armollisesti jälkeläinen kuitenkin lupasi että voimme enimmäkseen kulkea polkuja pitkin.

Metsässä tuli huomattua, että se tosiaan tekee ihmiselle hyvää myös silloin kun metsän keskelle joutuu täysin sinne soveltumattomissa vaatteissa. Itseasiassa se teki niin hyvää, että lupaisin lapselle, että sunnuntaiaamuna kiskotaan kunnon ulkoilukamppeet päälle ja lähdetään kiipeilemään kallioille kaikessa rauhassa. Lapsi liikkuu lähimetsissä paljon paremmin minua luontevammin, koska päiväkotiryhmänsä retkeilee metsissä useampana päivänä viikossa ja itse tulen suosineeksi valmiiksi tallattuja reittejä omissa kulkemisissani.

On uskomaton rikkaus, että Kehä I:n sisäpuolella asuttaessa metsä löytyy kivenheiton päässä kotiovesta.
Lopulta lätäkkökävelyymme meni kaksi tuntia ja aktiivisuusranneke näytti 9000 askelta siinä missä se päiväkodin pihalla näytti vajaata 3000 askelta. Nyt tuli siis huomaamatta liikutettua sekä äitiä että poikaa. Huomenna sitten se arkinen hyötyliikunta tuleekin tutummassa muodossa kun lähdemme harrastukseen ja kirjamessuille julkisia hyödyntäen. Lapsesta huomaa, että sekä kotona että päiväkodissa liikutaan paljon jalan. Yllättävän pienillä nurinoilla tuo tyyppi on koko päivän menossa jaloilla. Omilla reissuilla toki mukana kulkee usein potkulauta, mutta liikuntaahan se silläkin kiitäminen on ja tällä hetkellä lapsella on sellainen ikä, että kaikkialle mihin vähänkin pääsee kiipeämään on kiivettävä tai vähintään viriteltävä itsensä keinumaan ja kieppumaan jonkun kaiteen tai tangon varaan.
Eli tänään tuli tehtyä mutkaa sitten muidenkin iltapäivien edestä, mutta kyllä se teki myös hyvää. Kahdestaan kävellessä lapsi ehti keventää sydäntään ja kysellä mielen päällä olleista asioista. Taas hyvä osoitus siitä, että se somessa kiertävä latteus siitä, että minun rasittava arkeni on jonkun lapsuus pitää paikkaansa enemmän kuin paljon.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä viestiä!