sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Menevätkö nallekarkit tasan?

Tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja kohtuullisuus ovat itselleni arvoina merkittäviä, mutta vanhempana niiden opettaminen lapselle ei aina ole yksinkertaista, koska usein teemojen hahmottaminen menee hyvinkin abstraktin ajattelun puolelle. Lapsi on myös vielä hyvin vahvasti siinä iässä, että järki jää aina tunteen jalkoihin ja valitettavasti lapsi on vähän ahneuteen taipuvainen. Tai no sanotaanko näin, että lapsi ainakin nauttii jos se saa omistaa asioita.

Tänään kuitenkin tuli vähän kuin vahingossa työstettyä näitä teemoja. Mies toi taannoiselta Saksankeikalta Ryhmä Hau-yllätyspusseja neljä kappaletta, yhden pojalle ja kolme naapurin lapsien joulumuistamiseksi. Tänään tuli ajankohtaiseksi joulumuistamisten pakkaaminen ja päädyimme käymään pitkän keskustelun siitä miksi meistä vanhemmista on reilua että neljästä ulkomailta tuodusta lelusta yksi jää meille ja kolme menee naapuriin. Lapsi yritti tingata vastaan. Hänestä reilua olisi ollut, että pennut olisi pantu puoliksi. Kaksi pentua meille ja kaksi naapurin pojille. Me vanhemmat pidimme kiinni ajatuksesta että neljä pentua menee neljälle pojalle ja pentujen jaksaminen kahtia olisi ollut epäreilua, koska silloin joku naapurin pojista jäisi ilman. Lopulta kaivoin jopa esiin somessa kiertäneen tasa-arvo ei ole oikeudenmukaisuutta -meemin. Järjellä lapsi tajusi kyllä mistä oli kyse, mutta tunneasiana hän koki jäävänsä vähemmälle, koska muut saivat mahdollisuuden leikkiä kolmella pennulla ja hän yhdellä (viis siitä että he kyllä onnistuvat normaalisti hyvinkin vaihtelemaan leluja leikissä koko porukan voimin).

Lopulta lapsi sitoutui meidän mielipiteeseen ja pennut muuttivat naapuriin. Veikkaan, että tämä opetus jäi nyt lapsella takaraivoon itämään ja toivon aidosti, että se alkaa kantaa hedelmää. Tärkeintä ei ole saa omistaa itse paljon vaan että jokaiselle riittäisi tarpeen mukaan. Katsotaanpa millaisia ajatuksia joulun jälkeen lapsella asian tiimoilta nousee pintaan. Veikaan että melko paljon, koska kasvatuskokeilut eivät loppuneet tavaroiden jakoon. Lapsi joutui krokotiilinkyyneleitä vuodattaen istumaan auton takapenkillä kotimatkan kummien luota joululahjakassi vieressään. Paketti poltteli näpeissä, mutta nyt tässä kasvatetaan itsehillintää. Papereista lahja ei nimittäin ennen aattoiltaa kääriydy. Sen verran tosin kaukaaviisaita olimme miehen kanssa, että sovimme aattoaamuun treffit anopin kanssa, jolloin lapsi saa riehua pahimmat jännitysenergiansa pois koirien kanssa. Muuten päivästä voisi tulla kohtalaisen pitkä. Niin ja uhkasimme myös että jokaisesta joululahjakysymyksestä alamme miehen kanssa laulaa Kätyrien Banana-laulua. Ilmeisesti stemmalaulantamme on niin kamalaa kuunneltavaa, että illalla lapsi hipsi nukkumaan ilman suurempia vastaväitteitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä viestiä!