Kodin jatke

Kaupungissa, varsinkin neliöhinnoiltaan kalliissa Helsingissä, asuessa joutuu asumisesta puhuttaessa usein tekemään kompromisseja asunnon neliömäärissä ja huoneluvuissa. Tai no me asumme ihan mukavasti, 70 neliötä kolmelle ihmiselle ja suuruuden hullulle kissalle on vallan riittävästi. Kuitenkin monessa tilanteessa huomaa, että toisinaan ne lisäneliöt tulisivat tarpeen.

Onneksi parinsadan metrin päästä kotoa löytyy aika mainio jatke kodin neliöille. Kaupunginosan leikkipuisto on nykyään meillä vähällä käytöllä, mutta aikanaan se oli sosiaalisen elämämme keskus. Ensimmäisen kerran sinne kuljin vauva kainalossa tyypin ollessa parikuinen perhevalmennusryhmämme tapaamiseen, pian aloimme käydä vauvojen kanssa siellä muskarissa, lapsien lähdettyä liikkeelle aamupäivisin oli helppo sopia treffejä sisätiloihin ja kesän tullen ensimmäinen kosketus rantaelämään otettiin kahluualtaalla ja tyyppi nukahti vihanneskeittonsa ääreen ennen kuin oli edes ehtinyt syömään.

Vieläkin kesällä jalat vievät puoleksi päiväksi leikkipuistoon ilmaisen lounaan perässä, mutta muuten leikkipuistoilu, varsinkin lähipuistossa on jäänyt vähäiseksi. Leikkipuistosta on jouduttu purkamaan vanhoja huonoja rakenteita ja muutenkin isommalle lapselle puisto on aika ankea paikka leikkiä. Toivommekin tuttavaperheiden kanssa, että puisto pääsisi remonttiin, mutta edelleen nuhjuisessa kunnossakin puistolla on hetkensä. Yksi niistä hetkistä oli tänään kun yhden alueella asuvan äidin ideasta syntyneeseen tapahtumaan kokoontui satoja alueen lapsiperheitä rakentamaan jäälinnaa.

Mekin vedimme pulkalla puistoon 15 kiloa jäätä ja pääsimme muurauspuuhiin. Kaveriperheen äiti epäili ettei ole koskaan käynyt puistossa niin, että siellä on vanhempien ja lasten suhde niin tasainen. Muuraus oli saanut tosiaankin alueen perheet ulos ja nauttimaan kauniista talvisäästä.

Juuri tätä lapsiperhe-elämä kaupungissa parhaimmillaan on. Reviiriä laajennetaan kodin ulkopuolelle ja kohtaamisista syntyy yhteisöllisyyttä. Yhä useampi lapsiperhe valitsee jäädä Helsinkiin ja myös kaupunkisuunnittelun pitää kyetä muuttumaan sen mukana. Meillä 50-luvulla rakennetulla kehällä asuvilla on pullat hyvin uunissa. Täällä on isot leikkipuistot sisätiloineen, vaikka toki tännekin mielellään ottaisi enemmän asukastaloja ja muita vastaavia tiloja. Keskustammassa kuitenkin tarve on vielä suurempi ja kauttaaltaan kaupunkisuunnittelussa tulisi huomioida paremmin eri sukupolvien rinnakkaiselo. Odotan innolla ensi kevättä ja läheisen metsäpuiston kunnostuksen valmistumista. Luvassa olisi ilmeisesti jonkunlainen tasapainoilupolku lapsille, mutta rinnalle myös helppokulkuisia reittejä tukikaiteineen vanhuksille. Alueemme FB-ryhmässä metsäpuiston muutos on otettu vastaan ristiriitaisin tuntein, mutta itse koen muutoksen tervetulleeksi. Kaupungin pitää olla kaikille asukkaille kutsuva jotta se reviiri laajenee oman kodin ulkopuolelle. Tähän asti metsäpuistoa on hallinnut lähinnä humalanhuuruinen puistoparlamentti ja itse ainakin pidän positiivisena asiana, että puisto tulee paremmin kaikkien asukkaiden käyttöön.

Tänään puistoon syntyi melkoisen komea jäälinna. Nyt vaan toivoaan, että tuon maltetaan antaa olla ehjänä. Kaupunkielon ehdoton haitta kun on se, että täällä on tapahtumien lisäksi myös ihmisiä, joiden suurin intohimo taitaa olla muiden ilon pilaaminen. Toive on osin myös itsekäs. Haluaisin kovasti nimittäin tuon linnan nähdä myös päivänvalossa ja seuraavan kerran siihen on mahdollisuus heti jo ensi viikon sunnuntaina.