maanantai 11. tammikuuta 2016

Kun lapsi Risto Räppääjään sekosi



Vuosi sitten päiväkodissa oli luettu Risto Räppääjää ja lapsi pyysi tuolloin kirjan myös iltasaduksi. Silloin kirja kuitenkin jäi kesken, mutta nyt selvästi lapsi oli muuttunut otolliseksi maaperäksi Ristolle. Elokuvateatterin mainoksien perusteella lapsi bongasi kirjakaupasta Yöhaukkakirjan, jonka ostimme ja joka luettiin lopulta parissa päivässä.

Tuon jälkeen alkoi kärttäminen elokuviin ja taloudessamme asui kohtalaisen pettynyt viisivuotias kuultuaan että elokuvaa pitää odottaa vielä reilu kuukausi. Onneksi asiaa helpottamaan löytyi Netflixistä Risto Räppääjä ja liukas Lennart sekä Elisa Viihteeseen tallennettuna Viileä Venla sekä Polkupyörävaras -leffat.

Arvostelijoiden perusteella Liukas Lennart häviää mennen tullen alkuperäisille kolmelle elokuvalle, jotka Mari Rantasila ohjasi. Muutos Rantasilan ja nykyisen ohjaajan Timo Koivusalon elokuvien välillä on suuri, mutta lapsesta muutos ei ollut lainkkaan niin pahasta mitä kriitikoista. Liukkaan Lennartin suurimpana heikkoutena pidettiin sitä, että elokuva keskittyy liiaksi aikuisten maailmaan  Riston ja Nellin jäätyä soittamaan kakkosviulua. Lapsesta tuo taisi olla vain hyvä, koska lapsi koki varsinkin Polkupyörävarkaan omatoimisesti seikkailevat lapset jotenkin todella jännittävänä. Liukas Lennart taas kuulemma oli sopiva kun se ei ollut jännä.

Lapselle myös istui Liukkaan Lennartin musiikki, jota syytettiin tasapaksuksi. Hyvin laulut ovat kuitenkin jääneet päähän ja niitä laulellaan kovasti. Seuraavaksi varmaan olisi syytä etsiä jostain katsottavaksi Sevillan saituri ennen Yöhaukan ensi-iltaa. Ja myös kirjapuoli pidetään vahvana. Iltasatujonossa seuraavana odottaakin taas Risto Rääpääjää. Kirjoja ja elokuvia rakasvana vanhempana on ihana päästä näkemään miten lapsi jo pienestä pääsee osaksi siihen jännitykseen kun odotetaan lempparisarjaan uutta elokuvaa.

2 kommenttia:

  1. Kolme ensimmäistä Risto Räppääjä -elokuvaa ovat niin mielettömän paljon parempia kuin Liukas Lennart ja Sevillan Saituri. Kyllä nuo meidän lapset Yöhaukankin haluavat mennä katsomaan, mutta kotona vanhoja elokuvia on katsottu koko perheen kanssa paljon uudempia enemmän. Tosin tykkään Koivusalon elokuvien Ristosta ja Nellistä. Meillä iltasatuna menee tällä hetkellä Risto Räppääjä ja Hilpuri Tilli, kuopuksesta aivan loistava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään myös enemmän Koivusalon castingista. Rantasilan elokuvissa pidin siitä, että tarina liikkui lasten maailmassa, mutta poika koki sen jotenkin pelottavaksi että lapset toimivat ilman vanhempien mukanaoloa.

      Poista

Jätä ihmeessä viestiä!