Taivaslaulu

Loma on laittanut sopivan vaihteen silmään lukemiselle ja tänään kun olimme saattaneet yövieraat junalle ja palanneet kotiin oli helppo taas tarttua kirjaan ja istua alas lukemaan. Tällä kertaa lukulistalla oli Pauliina Rauhalan Taivaslaulu, josta varmasti jokainen viime vuosina mediaa seurannut ihminen on kuullut.

Taivaslaulu oli kolmas itselleni ennakkojoululahjaksi (tai no rehellisesti sanottuna veronpalautusrahoilla itseäni hemmottellakseni) ostamallani Letto Frontlightilla lukemani kirja. Koska olen insinööri ja insinöörit eivät tunnetusti lue manuaaleja löysin nyt jo kolmannen kirjan kohdalla aparatiin säännöistä näyttövaloa koskevat säädöt. Ei sillä, on se näyttövalokin näppärä kun voi yöllä lukea pimeässä makuuhuoneessa kirjaa, mutta silmät kiittävät kun valoisassa lukee ilman taustavaloa.

Taivaslaulu ei ole sivumäärältään mikään järkäle, mutta reilussa 200 sivussa se ehtii kertomaan elämän suuruisen tarinan. Kirja kertoo nuoren lestadiolaispariskunnan, Viljan ja Aleksin, tarinan siitä kun perhe uupuu Jumalan lahjana tulevien lapsien alle. Kaikille blogiani vähänkään pidempään lukeneille ei taida tulla yllätyksenä se, että olen uskonnoton, mutta itseasiassa uskontokuvauksia pahemmin minuun iski Viljan kokemus siitä kun hän menettää oikeuden määrätä omaa vartaloaan. Pystyn samaistumaan lähtötilanteeseen. Olen itse raskautunut heti kun sille mahdollisuus annettiin ja itselleni yksilapsisuus on ollut ehdottomasti valinta eikä olosuhteiden pakosta johtuvaa. Ilman ehkäisyä noita tuhisijoita lasten huoneessa olisi pahimmillaan neljä ja viides potkisi mahassa. Mahdollisuus ehkäisyynon yksi hienoimpia asioita lääketieteessä. Sillä turvataan niin vanhempien kuin syntyneiden lasten elämän laatu. Oman jumalattomaan päähäni tuntuukin niin vaikealta käsittää se, että miten ihminen uskossaan voi turvata jumalaan, joka ei arvosta sitä jo nyt elävää ihmistä. Kai minä olen itsepäistä ja mukavuudenhaluista sorttia, mutta en vain pysty löytämään sitä mitä lohtua ankara jumala uskojalleen tuo. Ymmärrän, että parhaimmillaan usko tuo lohtua ja henkisyys on useille tärkeä voimavaralähde, mutta mitä tarjoaa sellainen uskonto, joka ei tuo lohtua eikä anna voimaa. Jos uskon ankara jumala olisi ihminen oltaisiin naistenlehdissä jo kirjoittelemassa juttuja siitä miksi noin myrkyllinen ihmissuhde kannattaa heivata (ja nyt sitten odottamaan sitä, että kuuma kivi tippuu päähäni).

Mutta itse tarinaan. Pidin tavasta, jolla Rauhala kuljetti tarinaa eteenpäin sekä Viljan, Aleksin että näiden lasten leikkiin heijastamien ajatusten kautta. Vilja, Aleksi ja lapset olivat valtavan ihana perhe ja Viljan jaksamisen täydellinen romahtaminen oli kuvattu upeasti. Tässä kirjassa nautin jälleen kerran todella paljon kielestä, jolla se oli kirjoitettu ja tyylistä joka kuljetti kertojan pään sisälle. Taivaslaulu on kirjan lisäksi muuttunut nyt myös näytelmäksi ja täytyy seurata jos näytelmä pääkaupunkiseudullekin saadaan tai työreissuilla osuisin sopivasti jollekin teatteripaikkakunnista, koska uskoisin, että tarina toimisi hyvin myös lavalla esitettynä.

Jos jostain syystä et ole Taivaslauluun tarttunut niin kannattaa etsiä se käsiinsä. Itse tartuin kirjaan Elisa Kirjan tarjouksena eli vaikka tuo Letto Adlibriksen oma lukulaite on myös käytännössä muiden kuin Amazonista ostettujen kirjojen siirtäminen perin helppoa. Itselleni ensimmäinen kontakti ekirjoihin on ollut juurikin Amazon ja luin Kindlellä kirjoja sekä puhelimella, tabletilla että veljeltäni perimällä lukulaitteella, mutta nyt minua on alkanut häiritä sekä kotimaisten kirjojen puute sekä myös se, että Amazon ei varsinaisesta ole tunnettu hyvästä työnantajamaineestaan.