Aattoyö

Vuosi sitten näihin aikoihin mies oli juuri passitettu kotiin Kätilöopistolta. Kätilö oli tutkinut ja todennut että yöllä ei taatusti tapahdu mitään (ja miten oikeassa se olikaan). Pari tuntia sitten kiipeilin lippunauhaa kiinni katonrajaan ja tuskailin miehelle, että hikoilen nyt paljon enemmän kuin vuosi sitten. Yö sairaalassa yksin oli kovin pitkä. En saanut nukuttua. Varsinaisesti ei sattunut, mutta oli vain pirun epämukava olo. Vaelsin ympäri osastoa, hyppäsin vessassa ja lopulta sain kipupiikin jonka turvin nukuin aamuun. Vielä on 21 tuntia aikaa siihen, että pojan syntymästä tulee kuluneeksi vuosi. Silloin vuosi sitten ne kaikki 36,5 tuntia synnytyksen käynnistystä tuntuivat pitkältä kuin nälkävuosi. Nyt kun ollaan yritetty virittää kuosiin synttärijuhlia kahdella kattauksella ne tunnit menevät valitettavan nopeasti. Vartti sitten otin viimeiset leivonnaiset pois uunista ja mies tuossa parhaillaan moppaa eteisen lattiaa. Itseasiassa epäilen, että edellisen kerran se lattia on mopattu vuosi sitten kun mies rakensi pesää kaikki ne hetket joita ei saanut olla sairaalassa.