Tälläiseksi vanhojen tyttökirjojen ystäväksi häpeän suorastaan tunnustaa, että sain nyt vasta luettua sarjaan 2002 suomennetut 1930-luvun loppupuolella kirjoitetut osat Anna opettajan ja Annan perhe. En oikein koskaan ole ollut Anna-tyttö. Omasta hyllystä löytyy Runotytöt ja Pikku naiset, mutta annaa jostain syystä isä ei ikinä intoutunut ostamaan, enkä itsekään ole saanut aikaiseksi. Itse olen aina tykännyt eniten sarjan viimeisestä osasta, Kotikunnaan Rillasta (hemmoteltu kuopus tunsi sukulaisuutta toiseen hemmoteltuun kuopukseen) ja nuo osathan sijoittuvat sarjassa pari pykälää aikaisemmaksi.
Perjantaina kirjastossa lapsi talutti minut taaperohyllyn luota lasten hyllyn ääreen ja nappasin nuo nyt matkaani ja luin. Vähän piti palautella mieleen mitens nuo kuviot nyt menivät. En ole lukenut Anna-kirjoja varmaan 15 vuoteen, ensimäisiä osia varmaankaan 20 vuoteen. Kyllä se sieltä palaili mieleen ja tarttuessani tuohon Annan perheeseen piti käydä Wikipediasta lueskelemassa, että missäs järjestyksessä Montgomery nuo kirjat oli aikanaan kirjoittanut. Poloisen Walterin tuleva kuolema kun leijui paljon voimakkaammin päällä mitä aikanaan Sateenkaarinotkossa. Itseasiassa vähän liikaakin jos miettii, että jos joku lukee kirjasarjaa vasta nyt ekoja kertoja tietää se koko poloisen Walterin lapsuuden ajan, että lapsi tulee päättämään päivänsä ennen äitiään.
Nyt sitten pitäisi vielä joskus ottautua ja lukea Annan jäähyväiset, niin olisi tuokin kirjasarja saatu kunnialla taputeltua loppuun. Jatkossa pidän silmäni auki, jos vaikka Rillan löytäisin itselle kotiin. Onhan se siinäkin mielessä merkittävä teos, että se on harvoja naisen kirjoittamia aikalaiskuvauksia ensimmäisestä maailmansodasta. Muuten tuo Anna-sarja saa jäädä keräämättä, jos en löydä jostain ihan ohittamatonta vanhojen kirjojen diiliä. Muuten tuonne kirjakaappiin on kertynyt Runotytöt, Pikku Naiset, Seljan tytöt, liki täydellinen Ursula, sairaanhoitaja-sarja sekä liuta satunnaisia yksittäisiä kirjoja samoilta kirjailijoilta. Noiden kirjojen vanha maailma, romanttiset haaveet ja omalla tavallaan lohduttomatkin elämänkohtalot loppujen lopuksi olivat varmaan myös omiaan auttamaan aikaan käsittelemään isän kuolemaa ja muita vastoinkäymisiä. Aikuisen silmin luettuna noissa toki on valtavat määrät uskonnollista paatosta, jota en niinkään enää voi allekirjoittaa, mutta ne perustarinat edelleen toimivat.
Ennen kuin minusta tuli äiti niin olin aina kuvitellut, että joskus minun tyttäreni perii minulta nuo kaikki klassiset tyttökirjat. Siellä on varsinkin Rauha S. Virtasen kirjoittamana kirjoja, jotka minä olen aikanaan saanut jo äidiltäni. Se, että jälkeläinen osoittautuikin pojaksi pistää välillä surkuttelemaan tyttökirjojeni kohtaloa. Vaikka lapsen isoisä aikanaan on nuokin kaikki tavannut läpi niin epäilen, että tämän päivän virikemaailmassa pienten orpotyttöjen tarinat eivät välttämättä jaksaa innostaa poikaa siinä kohtaa kun tuo on kyllin vanha niihin tarttumaan. Varsinkin kun hyllyt pullistelevat myös esim. lapsille sopivaa fantasiaakin. Toisaalta, eipä sitä tiedä olisiko se pieni tyttökään jaksanut kirjoista innostua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä ihmeessä viestiä!