Nousin rattaiden kanssa bussiin etuovista ja sain ne kärrättyä vielä sinne keskiosaan asti matkan ajaksi. Eilen bussin keskiovet vasta jumittuivat, tänään ne eivät toimineet sitä vähääkään. Minä niin sydämöin noita meidän Ponyja.
Pysähdyin ihailemaan Kalevankadulla lumien tiputusta katolta. Osittain pakkorako kun ei eteenkään päässyt, mutta olihan se komeaa katsottavaa kun tyypit selvästi tiesivät mitä tekivät. Korkeanpaikankammoisena ihmisenä sitä ei voi kuin ihmetellä, että joku kykenee liikkumaan jäisellä katolla muutenkin kuin mahallaan ryömimällä.
Rakastin niitä Ponyjä vielä vähän enemmän kun rämmin kotimatkan päiväkodilta enemmän tai vähemmän umpihangessa. Tosin tuolla puuterilumessa sitä kulkee ihan ilokseen kun ei se edes juuri vauhtia hidastanut.
Osuin oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Kovia kärsinyt matkalaukku sai seuraajakseen nahkaisen matkakassin. Lentokoneen matkustamoon mahtuvassa koossa, joka kuitenkin nielee kahden yön vaatteet, läppärin tykötarpeineen, kutimen ja hotelli-iltojen ja junamatkojen ratoksi DVD-boksin. Enää pitää ostaa palasaippua- ja shampoo vähentämään tarvittavaa nestekuormitusta ja olen valmiina loppukuun työmatkoille. Kolme viikkoa, yhdeksän päivää ja yhdeksän paikkakuntaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä ihmeessä viestiä!