maanantai 27. elokuuta 2012

Palikkasoppaa

Vanha kansa sanoo, että se on puoli lasta kummikseen ja meillä tuo pitää kovastikin paikkaansa. Siinä missä me vanhemmat kuulumme perussimppeliä pöperöä -koulukuntaan saadaan kummisedän luona nauttia mitä parhaita herkkuja. Kummipojalla myös on kova hinku keittiöpuuhiin ja synttärilahjaksi saatu leikkihella onkin ollut kovassa käytössä. Minulta puuttui jo pienenä kotileikkigeeni, mutta se ei silti pidätellyt ihmisiä yrittämästä parastaan. Leikkimökkistä löytyikin priimakunnossa kaksi identtistä kattilasarjaa ja viikonloppuna pakattiin toinen niistä mukaan ja nyt tulilla muhii jo herkullinen palikkasoppa.

Seuraavaksi pitää ostaa pojalle vielä oma kahviserviisi. Minun vanha posliiniserviisi on ei ehkä kenellekään yllätyksenä ehjänä kaupan laatikossaan, mutta se pyöreine linjoineen ja kukkakuoseineen sopii paremmin leikkimökin tyyliin. Lisäksi kotiin mielummin panostaisin, johonkin ei niin herkästi hajoavaan. Minulla on kohtalaisen vahva hytinä siitä, että joskus nuo kupit vielä joutuvat koville. Sitä ennen niillä kuitenkin pitäisi saada tarjoilla kahvia. Perjantaina käytiin Marikahvilasta hakemassa minulle matkaan latte ja pojalle pikkuleipä ja aikansa kahvikonetta ja -myllyä ihmeteltyään pieni ihminen ilmoitti, että hänkin tekee äidille hyvää kahvia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä viestiä!