Aina tähän aikaan vuodesta minut valtaa hillitön satsumahimo. Voin kevyesti syödä kilon säkin noita pieniä pyöreitä kavereita yksinäni. Täytyy toivoa, että rautaisannos C-vitamiinia auttaisi pitämään nurkan takana väijyvän flunssan aisoissa ainakin sunnuntaihin saakka, mieluiten oikeastaan ensi viikon loppupuolelle saakka. Sitten olisi aikaa sairastaa...
Reissussa jumittunut kroppa huutaisi päästä salille tai juoksulenkille. Taidan kuitenkin priorisoida tuon metrin mittaisen oman mukavuuden edelle. Pyöräillään vaikka mutkan kautta kotiin niin saa paikallaan nököttänyt äitikin liikuntaa samalla mitä yhdessäoloa.
Edit.
VR onneksi ratkaisi illanohjelman. Karjaalla tuli kuulutus, että rata on poikki. Väki pakattiin busseihin ja vietiin Kirkkonummelle, jossa meidät ohjattiin u-junaan. Tosin siihen mennessä rata oli saatu korjattua ja jouduimme odottamaan että meidät Karjaalle jättänyt juna ohitti meidät. Lähijunahan vielä kosahti matkalla, joten kotona oltiin sitten reilusti myöhässä. Onneksi sain miehen kiinni ja hakemaan pojan päiväkodista, jotta emme joutuneet sosiaaliviranomaisten pakeille...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä ihmeessä viestiä!