Rockpoliisi jo toisessa polvessa

Lapsi maanantaina kovin närkästynyt siitä, että vanhemmat lähtivät kuulemaan Musea ja hän ei päässyt mukaan. Viis siitä, että lapsi ei edes tiennyt mikä rockkonsertti on. Päätettiin kuitenkin, että kun lapsi aiheeseen kiinnostusta ilmaisee niin aloitetaan nyt sitten aiheeseen tutustuminen samantien kun hyvä keikka kohdalle osui.

Tänään iltapäivällä hurautimme ympäristörikoksen parkkiin miehen työpaikan pihalla ja kipitimme Baroona areenalle parin tuhannen muun lapsen ja vanhemman seuraksi kuulemaan kun Hevisaurukset toivottivat Räyhäkästä joulua. Meillä ei kotona ole dinorokkarit raikaneet, eikä kyllä juuri muutkaan lastenlaululevyt, mutta kuuntelimme ennen keikkaa Youtubesta bändiä ja ajatus kitaraa soittavista dinosauruksista selvästi vetosi tuohon meidän dinofaniimme. Olimme kuitenkin varautuneet siihen, että pimeässä tulee itku, keikka olisi pojasta tylsä tai ettei poika halua pysyä paikoillaan istumapaikoillamme.

Yllätys olikin melkoinen kun ensimmäiseen kolmeen varttiin jälkeläinen ei tehnyt muuta kuin istui isänsä sylissä, soitti leikkisähkökitaraansa ja taputti kohteliaasti jokaisen kappaleen jälkeen. Keikan loppuaikana poika vaihtoi välillä minun syliini ja lopulta meidän väliimme, muttei kertaakaan ehdottanut että lähdetään kotiin ja keikan ainoa itkukin tuli vasta siinä kohtaa kun ennen poislähtöä tyhmä äiti yritti pistää Herra Hevisaurus -paitaa kassiin eikä tajunnut että paita kuuluu laittaa heti päälle.

Kunnon rockpoliisihan tuosta lapsesta taitaa kasvaa. Lapsi näyttää perineen meiltä vanhemmilta keikkakäyttäytymisen, jossa hyvän kappaleen erottaa huonosta sillä, että varovaisesti oikealla jalalla taputettaan tahtia hyvän kappaleen aikana. Minut ainakin palautettiin nopeasti ruotuun tiukalla suhahduksella, kun yritin ehdottaa, että poika olisi huutanut räyhiä muiden lasten mukana.

Keikkareissu oli siis kaikin puolin onnistunut, lapsi nautti keikasta ja ilta kuluikin pientä sähkökitaraa vinguttaessa (toivottavasti myös kummien kuulo normalisoituu ennen joulunpyhiä) ja keikkapaitaa ihaillessa. Jättikokoisella Herra Hevisauruksella kuvitettu t-paita saa varmaan suurimman osan blogiäideistä pyörittämään silmiään, mutta koska se tekee pojan onnelliseksi niin mikä minä häntä olen kieltämään. Ei siinä paidassa kuitenkin joulupöytään mennä. Tosin sesonkia silmällä pitäen olisi myös voinut investoida saurushiippalakit, mutta tuossa katsottiin että meillä kulkee raja.