Pieni ihmisemme on puolessa vuodessa muuttunut entistä enemmän leikki-ikäiseksi pikkuihmiseksi. Puhetta lapselta tulee koko ajan enemmän ja poika osaa kertoa nykyään monimutkaisiakin asioita. Jutuissa huomaa myös, että huumorintaju ja mielikuvitus ovat molemmat ottaneet kuluneina kuukausina aimo harppauksen eteenpäin ja nyt joka päivä jostain päin asuntoa kuuluu makeaa naurua ja selitystä kun lelut toimivat leikeissä.
Leikeistä kivoimpia ovat tällä haavaa erilaiset kotileikit. Brion leikkihella, äidin vanhat leikkikattilat ja laivareissun innottaman ostetut leikkiruoat ovat päivittäisessä käytössä ja poika kokkaa ruokaa milloin meille vanhemmille, milloin nukelle ja milloin pehmoleopardille, joka kuulemma hänen kissansa. Muutenkin äidin vanha vauvanukke (jotain hyötyä siitäkin, että minä en ollut ikinä kotileikkiorientoitunut niin lelut ovat täydessä iskussa) on hyvällä hoidolla, raukkaparka on vain aikamoisessa infektiokierteessä ja sen silmiä ja korvia tutkitaan koko ajan ja annetaan lääkettä ruiskulla. Välillä vauva pakataan potkuambulanssiin ja lähdetään köröttelemään kohti mummilaa. Potkuambulanssin ohella autoja näkyy leikeissä muutenkin aika usein. Nyt poika on löytänyt Disneyn Autot ja reippaustarrapalkinnoksi ehdittiinkin jo toivoa omaa Pamama Kviikiä. Pikkuautoista parhain on Volkkari eli tuttavallisemmin Mummiauto. Mummiautoja bongataan myös kadulta, erityisen hienoa oli huomio siitä, että poliisitkin ajelee mummiautomaijoilla. Legoilla rakentelu on perheen suosikkiyhteisleikki ja muiden lasten kanssa lapsi innostuu myös junaradasta.
Kotipuuhissa lapsi on varsinainen auttajahai. Keittiössä ei voi tehdä mitään ilman ettei perässä paikalle juokse pieni ihminen, joka haluaa auttaa ja etsii itselleen veitsen/kauhan/sudin/nuolijan. Syömme nykyään aika ronskilla kädellä maustettua ruokaa, joka on hyvin hämmennetty. Parhaina päivinä pojan saa harhautettua kattamaan pöytää, jolloin ruokaan saa lisättyyä kaiken suunnitellun juustomäärän, muuten ne juustot häviävät aina parempiin suihin jo kokkausvaiheessa. Juustojen lisäksi pojalle maistuu porkkanat, tomaatit, kurkut sekä kaikki hedelmät. Lämpimän ruoan kanssa oli vielä tovi sitten vähän vaikeuksia, mutta vanha kunnon lahjonta toimi ja maistamispakko tuotti tulosta reippaustarrojen tsemppaamana.
Reippaustarroilla olemme muutenkin onnistuneet saamaan muutamia jokapäiväisiä haasteita kuriin ja nykyään meillä on taas lämmintä ruokaa syövän lapsen ohella myös itsenäisesti iltasadun jälkeen sänkyyn nukahtava lapsi ja lapsi, joka ei aamuisin käytä 20 minuuttia siihen, että se yrittää kaikin mahdollisin tavoin viivyttää lähtöjä. Valitettavasti tarrat eivät olleet riittävä houkutin silmätipoille ja nyt pelon sekaisella jännityksellä odotamme, että kuinka moni naapureista on tehnyt meistä ilmoituksen lastensuojeluun. Sen verran pahalta se tippojen laittoshow kuulosti tällaisen normiuhmailuunkin tottuneen korvaan. Uhmailua pojalla esiintyy joka päivä vaihtelevissa määrin ja pakko sanoa, että tämä ei ole näitä lapsen parhaita kehitysvaiheita. Uhmaavalla jälkeläisellä katoaa kuulo ja järki ja lisäksi se saa puolen puna-armeijan voimat. Uhmakilahdus tulee yleensä mitä käsittämättömimmästä syystä ja lapsi pyrkii myös kaikkensa mukaan ohjailemaan meidän muiden perheenjäsenten toimintaa. Kissa on tässä tapauksessa meidän vanhempien kannata oikeinkin hyvä kasvatuskumppani. Se yleensä tekee kaiken toisin miten lapsi haluaa. Uhmailun ennakoimattomuus on myös ensimmäistä kertaa saanut meidät miettimään minne kaikkialle lapsen kanssa ilkeämme mennä. Turhan monta kertaa viime kuukausina olemme tunteneet ne polttavat katseet niskoissamme kun lapsi on järjestänyt poskettoman uhmanäytöksen siitä syystä, ettei hän saanutkaan syödä kaikkia pöytään kannettuja karjalanpiirakoita tai ei saanut ostaa kaupasta Angry Birds-tikkaria.
Kädentaidoista poika on nyt alkanut harjoitella veitsen käyttöä, haluaisi kovin mielellään leikata saksilla ja piirtää ympyrämuotoja, jotka kuulemma yleensä esittävät dinosauruksen munia. Kätisyys edelleen vaihtelee, mutta valtapuolisesti asiat tehdään vasemmalla kädellä. Jännityksellä odotetaan onko poika umpivasuri kuten isänsä vai molempikätinen vasemmalla kirjoittava kuten äitinsä. Numeroista poika tunnistaa ykkösen ja hyvänä hetkenä osaa laskea viiteen (siis oikeasti tunnistaa lukumäärät, ei luetella ulkoa) ja kyselee kovasti mitä eri teksteissä lukee. Toivomme, ehkä hieman poikkeuksellisesti, että poika ei oppisi lukemaan vielä vuosiin. Nyt vielä riittää, että vanhemmat improvisoivat kun bussin kyljessä mainostetaan Huorasatua ja toivon, etten joudu vielä vuosiin lapsen kanssa käymään keskustelua huoran merkityksestä, enkä myöskään niistä lööpeistä, joissa kerrotaan insinöörin tappaneen vaimonsa paistinpannulla.
Pottailun suhteen meillä elää päiväkuiva lapsi, joka ei ole vaippoja käyttänyt sitten heinäkuun. Öisin poika käyttää kestovaippaa ja noin joka toinen yö vaippa on märkä. Yritämme olla tekemättä asiasta numeroa, koska suvusta löytyy yökastelijoita ja jos poikakin sellainen sattuisi olemaan niin asiasta kuittailu ei ainakaan yhtään tilannetta helpota. Yövaippojen käyttö loppuu sitten kun poika on siihen kypsä ja näillä hyvä. Tosin epäilemme vähän tuon pissaamisen liittyvän myös tuohon ihanaan uhmaan, koska poika yleensä öisin möykkää jotain uhmaraivojaan puolivaloilla.
Muuten kovia juttuja pienen ihmisen elämässä ovat Mikki Hiiri ja Aku Ankka, Oktonautit, Late Lammas, Touhula-tarinat ja Hevisaurus. Iltasatukirjoina kestoklassikkoja on Disneyn Parhaiden Kaunotar ja Kulkuri sekä Kunnaksen Avaruuskirja. Poika odottaa jo malttamasti myöskin lumien sulamista ja sitä, että päiväkotiin mennään polkupyörällä ja hän pääsee myös pikkupyörällä (potkupyörä) menemään. Varastossa odottaa myös serkkutytön vanha pikkupyörä apupyörineen, jolla olisi tarkoitus opetella polkemaan. Liikunnallisesti taitavan menijän kanssa olisi myös toiveissa päästä useammin uimaan kunhan tämä infektiorypäs nyt vaan jättäisi meidän perheemme vihdoinkin rauhaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä ihmeessä viestiä!