Sukuvika kun suksi ei luista

Kun tulen kotiin ja potkaisen kengät jalastani ne jäävät samaan asentoon mihin isänikin kengät aikanaan jäivät. Opiskeluaikana minut tunnistettiin veljeni sisareksi sen perusteella, että puhumme kuulemma samalla nuotilla. Nuo ovat asioita joita en tunnista itsessäni tai tunnistan kun ne kerrotaan, mutta en ole ikinä tietoisesti niitä pannut merkille. Mitä vanhemmaksi lapsi tulee niin näitä vastaavia tuttuja piirteitä alkaa näkyä myös lapsessa. Enimmäkseenhän ne ovat todella söpöjä, mutta yksi asia on rehellisesti sanottuna rasittava piirre.

Lapsella on nimittäin levottomat varpaat. Ne samat varpaat löytyvät myös minulta ja yhdeltä serkuista. Niihin liittyy se, että kun on oikein kivaa niin laitetaan varpaat kippuralle. Tuo nyt vielä on täysin harmiton piirre, mutta sitten kun kiva muuttuu tylsäksi lähtevät varpaat vaeltamaan. Ne etsivät jonkun mitä varvastella. Kaapin oven nupin, lattialle tippuneen pienen esineen tai minkä tahansa kivitaloa pienemmän asian jota voi varpailla hiplata. Kun poika varvastellessaan tänään kymmennennettä kertaa viikon sisään sai sohvapöydän alatason tavarat tönittyä lattialle erehdyin toteamaan miehelle, että olisikohan jossain joku varvastelijoiden tukileiri, jonne voitaisiin poika lähettää serkkunsa kanssa. Ja poikahan sen bongasi heti. Nyt se haaveilee lähtevänsä matkalle teiniserkun kanssa. Toivottavasti parin viikon päässä odottavat synttärit ajavat saman asian.