Nyt parin päivän sisään on putsattu ikkunaan roiskuneita maitoja, jaettu kurkkuja ja tomaatteja huolellisesti tasan (ja tajuttu, että poikahan osaa nykyään ihan oikeasti laskea), mopattu lattioita ja vaihdettu liskoille vettä.
Pölyjen pyyhkijänä poika on aivan yliveto ja ruokapöydän lasilevy pitäisi putsata joka päivä, koska puhdistusaine tuoksuu greipeille ja sitä saa suihkuttaa. Kissalle pitää antaa ruokaa ja keittiössä muruset lakaistaan rikkalapioon. Miehen kanssa mietittiinkin, että nyt pitää takoa niin kauan kun rauta on kuuma. Me kun normaalisti muistetaan pestä lattiat joskus ja jouluna niin yritetään nyt pojan kannustamana tarttua kaikkiin hinkkausmahdollisuuksiin. Sitten kun poika läytää itsestään sisäisen angstipalleron jota siivoaminen ei voisi vähempää kiinnostaa niin me ollaan kehitetty siitä hyvä rutiini. Toivon muuten täydestä sydämestäni, ettei äitini blogiin löydä. Siinä olisi muori ylpeä kun tytär ei sen paremmin muista asuntolainansa kokonaissummaa kuin lattioiden pesemistäkään...
Tällaiset kotipäivät, jolloin ohjelmaan lähinnä kuului kauppareissu kävellen ja siivoamista, huomaa hyvin, että pitäisi muistaa usemmin vain olla kotona ilman sen suurempia suunnitelmia. Nyt on jääkaappi täynnä ruokaa ja ruokalista ensi viikolle toteutettuna, ekat nettikirppisostokset jo postitettu ja kirkkaaksi hinkatulla lasipöydällä maljakossa nippu tulppaaneja. Lattioiden peseminenkin kävi perheharrastuksesta kun jokaisella oli oma moppinsa (älkää kysykö miksi meillä on kolme erilaista moppisysteemiä). Kyllä tästä kelpaa jatkaa oleilua huomennakin. Taidanpa vielä yrittää jatkaa tätä ensi viikonloppunakin. Olen vaan pahamaineinen aikatauluttaja, joka ei ikinä muista varata aikaa vain olemiseen. Tosin jospa ottaisin tavoitteeksi päästä tästä tavasta eroon. Voisin vaikka aikatauluttaa tästä hienon prosessikaavion...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä ihmeessä viestiä!