Blue Jasmine oli hyvää Woody Allenia. Sellaista, joka nappaa mukaansa (toinen ääripää on se Kinokoplassa kymmenisen vuotta sitten esitetty Allen, joka kuului elokuviin jonka aikana onnellisena nukuin). Nytkään uni ei kyllä ollut kaukana kun poika pisti viime yönä hulabaloon käyntiin. Päätin kuitenkin lähteä treffeille itseni kanssa kun perheen miehet suuntasivat Turkuun ja päätös ei harmittanut. Cate Blanchett on upea näyttelijä ja omalaatuinen tarina kuljetti mukanaan. Suosittelen elokuvaa lämpimästi jos tykkäät yleisesti Allenista.
Tätä viiltävämpään analyysiin ei nyt väsyneet aivot taivu. Ehkä sitä pitäisi vain mennä nukkumaan. Vaikka outohan se on yksinään mennä nukkumaan. Mahtaisinkohan saada tuon kissan houkuteltua makuuhuoneeseen mörönsyötiksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä ihmeessä viestiä!