Epätoivottua seuraa

Päiväkodin myötä lapsen vaikutuspiiriin tulee jatkuvasti uusia ihmisiä, joiden valintaan me vanhemmat emme voi vaikuttaa. Pääsääntöisesti poika on löytänyt ihania kavereita päiväkotikavereista näiden meidän vanhempien lähipiirin kautta löytyneiden jatkoksi. Päiväkotipäivän jälkeen kuului ihania tarinoita siitä miten he ovat leikkineet yhdessä kotia, ajaneet rallia potkumopoilla, keinuneet, kiipeilleet ja rakentaneet hiekkalinnoja. Mahtavia pieniä ihmisiä, joiden kohtaaminen päiväkotipäivän jälkeen ruokakaupassa saavat lapsen unohtamaan sen, että hänellä oli vakaana aikomuksena tälläkin kauppareissulla kinua itselleen Angry Birds-karkkeja.

Ja sitten on se yksi lapsi. Se, jonka seurassa en haluaisi lapseni leikkivän ja itseasiassa se, jonka taas kerran änkiessä meidän pihalle mieluiten ehdotan pojalle siirtymistä sisätiloihin. Itseasiassa vika ei ole tytössä vaan jälleen kerran vika on tytön vanhemmissa ja siitä, että tytöllä ei ole mitään rajoja. Tyttö saa pyöräillä ilman pyöräilykypärää ja keskellä tietä, tyttö saa sörkkiä pihalla parkissa olevia autoja, tyttö saa käydä kuraisin käsin läästimässä narulla kuivumassa olevia pyykkejä, tyttö on hajottanut lukuisat määrät pihamme lapsille ostettuja hiekkaleluja vaikka he eivät edes asu taloyhtiössämme ja lista sen kuin jatkuu. Naapuriperheen äiti yritti pyykkiepisodin jälkeen keskustella tytön isän kanssa ja sai kuulla olevansa mielenvikainen, kun kehtasi mielensä pahoittaa juuri pestyjen lakanoidensa tahrimisesta. Jotenkin tuon jälkeen ei edes ole tehnyt mieli yrittää keskustella.

Tänään tyttö sitten jälleen kerran piti päiväkodin jälkeen jotain showta meidän pihalla ja huomasin suustani karkaavan pojalle, että nyt ei mennä leikkimään leikkipaikalle, koska tuo perhe oli paikalla. Olen kuitenkin aina tähän asti muistuttanut pojalle, että ketään ei jätetä ulkopuolelle ja nyt sitten itse näytin aivan päinvastaista mallia toimillani. Tosin ehkä nyt tuon perheen kohdalla ollaan nyt siinä pisteessä, että suurempi kaveeraaminen johtaisi vain siihen, että poikakin alkaisi tyhmäilemään ja toisaalta joskus myös pitää opettaa sekin, että kaikkea käytöstä ei tarvitse sietää ja minulla raja menee siinä, että tehdään vaarallisia asioita eikä kunnioiteta toisen ihmisen omaisuutta ja työtä.

Kyllä minua tuo tyttö säälittääkin. Päiväkodissa kun tyttö on vanhempiensa vaikutuspiirin ulkopuolella tyttö on parhaimmillaan ihan ok, mutta nuo vanhemmat kyllä tekevät parhaansa vesittääkseen kaikki mahdolliset käytöstavat joita päiväkodissa tytön päähän on iskostettu. Sanon aina, että minusta on tärkeää, että koko kylä kasvattaa, mutta nyt ollaan siinä pisteessä, että minulla ei riitä resursseja tuolle pienelle ihmiselle. Toivon kuitenkin että jollain riittää tai että jonain päivänä nuo vanhemmat heräisivät tajuamaan, että jotkut käytöstavatkin voisivat olla kohdallaan. Sillä välin varustaudun itse siihen, että tämä kohtaaminen ei taatusti jää lajissaan viimeiseksi. Niitä epämiellyttäviä ihmisiä tulee pojan elämään ja joitakin heistä minun vaan pitää oppia sietämään.

Loppukaneettina voidaan kuitenkin todeta, että luultavasti tuon tytön vanhemmat pitävät meitä vähintään yhtä vastenmielisenä perheenä. Niinä, jotka nalkuttavat jonottamisesta ja rajoittavat lapsten luovaa leikkiä. Niinä, jotka liikaa varottelevat ja kiinnittävät huomiota typeriin muotoseikkoihin sekä arvostavat liiaksi materiaa.