Pyhimyskortti

Viime kuussa oli päiväkodin valokuvaus. Se päivä vuodesta, jolloin lapselle yrittää keksiä jotain säällistä vaatetta kuvaan ja toivoo, ettei aamupuuroa tarjoiltaisi mustikkapuuron kanssa ja että päiväkodin väki myös kernaasti saisi pyyhkiä lapsen naaman ja tukan puurovapaaksi ennen valokuvan ottamista.

Viime vuonnahan meillä kävi tuuri. Saimme valita yksilökuvat useammasta vaihtoehdosta, jotka edustivat pääsäänääntöisesti kahta pääluokkaa: potkimalla alistettu koira ja vittu tää maailma kusee -asennevammainen ES-Jonne. Tällä kertaa valintaongelma oli vähän runsaudenpulamaisempi. Poika jopa yritti jotain väkinäistä hymyä ja paljasti perineensä isänsä Chandler Bing-kuvauksellisuuden. Tai no, rehellisyyden nimissä on pakko todeta, että en minäkään aikanaan päiväkotikuvissa juhlinut vaan opin vasta myöhemmin sen, että aina kun kamera tulee lähelle pitää hymyillä niin, että viisaudenhampaatkin näkyvät.

Sen lisäksi, että ensin saa valittua minkä kuvan lapsesta ottaa käyttöön pitäisi myös osata valita millaisen paketin niitä kuvia valitsee. Tarjolla olisi jos vaikka mitä kehystä ja koristetta. Oma suosikkini on ehdottomasti tämä.

Tässä kehyksessä on kaikki kohdillaan. Se jotenkin alleviivavan hienovaraisesti korostaa sitä miten jumalaisen upean lapsen olenkaan tähän maailmaan synnyttänyt. Katsokaa nyt tuota jumalaista valoa, joka lapsestani hohkaa... Ja onneksi jos pelkkä hienovarainen alleviivaus ei tunnu omalta niin valikoimaa löytyy niin paljon, että joululahjaongelmat on nyt toviksi ratkaistu. Koska kukapa sukulaisista ei haluaisi itselleen vesipulloa, jonka kyljessä lapsen pärstä ja kokkaava kummisetäkin varmasti arvostaisi esiliinaa, jossa kolme kertaa lapsen normaalikokoisen pään kokoinen lärvikuva kummipojasta. Niin eikä unohdeta, että valikoimissa on myös hienoja pehmonalleja. Poika itsehän ilmoitti, että voisi haluta sellaisen serkkunsa kuvalla, kun näki minut selaamassa serkun koulukuvia.

Onneksi sieltä löytyi myös kivoja vaihtoehtoja. Ostoskorissa on nyt tarrakuvia serkuille ja kavereille annettavaksi, ryhmäkuva muistoksi, muutama mustavalkopotretti, isovanhemmille värikuvat ja pari valokuvamagneettia, joista toinen menee pojalle itselle muistoksi ja toinen pojan isomammalle, joka keräilee lastenlastenlapsiaan magneetteina jääkaapin oveen. Eikä hintakaan edes ollut täysin posketon.