Hei me mökkeillään

En ole vähään aikaan nauranut niin makeasti kuin sunnuntai-iltana ystäväni miehen näyttäessä tämän videon. Tässäkin, kuten kaikessa parhaassa huumorissa, salaisuus on siinä, että se on vähintään puoliksi totta.

Okei, meidän mökillemme ei ajeta viittä tuntia ja sisävessakin löytyy. Sen sijaan pääsee kyllä nukkumaan siskonpedissä koko lähisuvun voimin ja syömään ruoat eriparilla astioilla. Appivanhempien mökki puolestaan on kuin suoraan laulusta. Pieni ja ahdas mökki, jossa ollaan hätää kärsimässä heti kun sataa pari päivää putkeen ja mies ei pysty nukkumaan suorana yhdessäkään sängyssä. Unelmalomailua siis kerrassaan. Tästä huolimatta me kuitenkin yhä useammin löydetään veljeni kanssa itsemme pohtimasta pitäisikö rakentaa metsään Mökki, isolla ämmällä ja kaikilla epämukavuustekijöillä varustettuna.

Joka kesä lehdet täyttyy kirjoituksista siitä, miten yhteisomistuksessa olevat mökit rapistuvat, kun kukaan ei tiedä mitä niille pitäisi tehdä. Tapellaan juhannusvuorosta, talkoopäivistä, kustannuksien jakamisesta ja muutenkin mökki tuntuu olevan paras tapa rikkoa sisarusten välit ikuisiksi ajoiksi. Meillä yhteisomistus on sujunut kivuttomasti ja tuntuu, että työtkin tasaantuvat. Veli pidempään perheellisenä on ehtinyt remontoida sisätiloja vuosien saatossa, minä ja mies hoidetaan pihaa, tyhjennetään rännit ja roudataan säännöllisesti riittävä määrä multaa jotta äitini saa tuhtata kukkapenkkien ja viljelyksiensä parissa. Mökillä on myös kesäisin riittävästi tilaa, jotta jokaiselle löytyy sänky johon päänsä kallistaa ilman että seuraavana aamuna heräisit jonkun toisen varpaat suussasi. Me ollaan myös tietoisesti yritetty välttää perusmökkihelmasyntiä eli sitä, että kaikki kaupungissa tarpeettomaksi jäänyt tuodaan mökille. Veli jopa heittäytyi niin radikaaliksi, että nakkasi kierrätykseen kasan vanhoja tyynyjä, jotka mystisesti yhtä aikaa olivat sekä kovia että liian pehmeitä. Käytiin ostamassa koko porukalle uudet tyynyt sitten Ikeasta ja yhteiselo oli entistäkin rauhallisempaa kun kenelläkään ei jännitysniskapäänsäryn vuoksi ollut pinna kireällä.

Veikkaan, että laulun koomisuus ei aukea kuin Ylviksen kotimaan Norjan lisäksi kuin muissa Pohjoismaissa. Ajatus siitä, että loma on parhaimmillaan silloin kun ajetaan ensin tunti kaupalla pois kaupungista ja sitten kökitään itikoiden syötävänä metsässä ei taida kuulostaa kovinkaan houkuttelevalta. Itseasiassa kälyn Välimeren läheisyydestä Suomeen muuttanut aviomies on tainnut jo aika päiviä sitten päätyä samaan tulokseen kuin videon nainen. Mökkeily myös tuntuu periytyvän ja osalle ystäväpiiristä mökkikulttuuri tuntuu hyvinkin vieraalta. Itsehän nyt olen vasta ensimmäistä kaupungissa syntynyttä sukupolvea, joten minä olen kasvanut siihen, että lomat ollaan maalla ja mieskin on pienestä pitäen opetettu mökkeilyyn.

Miesparka tosin on myös joutunut viettämään ison siivun lapsuudestaan karavaanarina, joten ehkä noista vaihtoehdoista se mökkeily on pienempi paha. Kuulemma vieläkin puistattaa kun kesällä teillä ohittelee niitä ylipaineistettuja kurkkupurkkeja. Omilla vanhemmillani onneksi tässä suhteessa riitti, no jos ei viisautta, niin ainakin tuntemusta omiin rajoihin. Isäni sanoin, eihän me edes oltaisi päästy parkkipaikalta liikkeelle ilman riitaa kun oltaisiin mietitty että seuraavat kaksi viikkoa kökitään yhdessä autossa.