Maanantai pyörähti meidän taloudessamme käyntiin poikkeuksellisissa tunnelmissa. Kömmimme nimittäin miehen kanssa kuuden kieppeissä ylös äitini vierashuoneesta ja mies lähti viemään minua junalle. Perheen muu väki tuli autolla perässä vasta muutama tunti sitten, koska kunnon multitaskaajana mies oli sopinut myös työjutun Turkuun. Ilmeisesti sekä lasta, että kissa harmitti poistuminen mummipalveluiden äärestä, mutta ainakaan ei ollut pelkoa, että mies olisi päässyt nukahtanaan kesken ajamisen, kun kaksiääninen kuoro huuteli takapenkillä protestilaulujaan.
Vilkas mielikuvitus taisi ottaa vallan tai sitten eilinen Silta jäi pyörimään päässä ja sivusilmällä vilkaisten olin aivan vakuuttunut, että eläinnaamioiset tyypit väijyvät lasin takana. Tuossa vaiheessa katsoin parhaaksi vain myöntää tappioni todellisuuden hahmottamisen suhteen ja kaivoin Kindlestä esiin nuorille aikuisille suunnattia dystopiaa.
Nyt se dystopiaromaani sitten polttelisi lukuhaluja, mutta viisainta taitaa olla kömpiä itsekin vällyjen väliin pojan esimerkin mukaisesti. Jotenkin tämä kellojen siirto onnistui aiheuttamaan minullekin kunnon jet lagin, mutta onneksi se on sen arvoista. Nyt ei ainakaan tarvitse häiriintyä mistään luonnottomasta auringonvalosta enää työpäivien jälkeen vaan saa istua ihanassa energiasäästölampun hohteessa illat pitkät. Mieskin nautti yli kaiken märällä mustalla asfaltilla ajamisesta, toista se oli minulla raukkaparalla, joka otti kaiken ilon irti siitä, että kotona odotti hiljainen asunto. Makasin kaikki kaksi tuntia sohvalla jalat ylös nostettuna ja luin kirjaa. Onneksi sitä siivoamista ja ruoanlaittoa ehtii harrastaa huomennakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä ihmeessä viestiä!