Käydään kouluja

Minulla on kaksi kummilasta. Vanhempi on kuudentoista ja nuorempi seitsemän. Kumpikin kummilapsista kuuluu laajennettuun perheeseenme. Vanhempi minun ja nuorempi mieheni kautta. Viikonloppuna hengasin nuoremman kummilapsen kanssa pitkästä aikaa reilun vuorokauden saman katon ja ehdimme käydä muutamiakin mainioita keskusteluja tämän kohtuu tuoreen koululaisen kanssa.

Mietimme lukemista ja laskemista ja sitä mitä koulussa voi oppia ja puhuttiin tulevista luokista. Yhtäkkiä keskustelun aikana kävi ilmi, että lapsi ei tiennyt mikä on lukio. Yliopistosta lapsi oli kuullut, mutta kummien insinöörikoulutus herätti taas hämmästystä. Vastaavia keskusteluja en muista lainkaan käyneeni vanhemman kummityttöni kanssa. Tokikin hänen olleessaan seitsemän olin vasta hiljattain itsekin lukiosta päässyt ja opiskelin insinööriksi joten nuo käsitteet olivat varmasti enemmän pinnalla.

Olen töiden kautta tutustunut useampaankin tutkimukseen koulutuksen periytyvyydestä, mutta tuon keskustelun myötä asia lähti kunnolla uppoamaan kaaliini. Ja vielä enemmän upposi se, että se mikä itseasiassa taitaa painaa enemmän vaakakuppissa on asenne koulutukseen. Minä ja mieheni olemme molemmat omissa perheissämme ensimmäistä korkeakoulutettua sukupolvea. Itseasiassa aika iso osa ystäväpiiristäni on sukunsa ensimmäistä korkeakoulutettua sukupolvea. Kuitenkin niin kauan kun muistan lapsuudenkodissani pidettiin ihan itsestään selvänä, että lukioon mennään ja kouluja käydään kun siihen mahdollisuus on annettu. Samalla asenteella myös olivat kaikki ystäväni ja itseasiassa peruskoulun jälkeen kaikki jatkoivat lukioon.

Miehen puolella se koulutus ei ole ikinä ollut niin iso juttu. Mies onkin oman perheensä ainoa korkeakoulutettu ja valintoja on pitänyt tehdä aika yksin siinä missä minulla on ollut aina omien vanhempien ja isoveljen tuki. Toisaalta myös oman perspektiivini kautta on ollut aina helppo ajatella, että totta kai sitä käydään kouluja. Vanhemmalle kummitytölle on tässä suhteessa ollut paljon helpompaa olla se tukeva aikuinen kun koulutuskeskusteluissa on liikuttu itselle tutuilla vesillä. Nyt nuoremman koulukuvioiden kanssa tuli myös tädille oppimisen paikka.

En sano, että korkeakoulutus on se ainoa oikea ratkaisu. Itseasiassa tilastojen valossa jos vaan ammatilliselta puolelta löytää itselleen sopivan homman niin lopputulos olisi työllisymisen kannalta varmastikin järkevämpi. Ja eihän se koulutus takaa silti sivistystä, ihmissuhdetaitoja tai montaa muuta sellaista asiaa, jotka hallitsemalla elämässä pääsee helpommalla. Silti on pakko sanoa, että pokerin pitäminen voisi muuttua vaikeaksi jos oma lapsi ilmoittaisikin menevänsä lukion asemasta amikseen. Jotenkin niin itsestään selvänä ollaan pidetty sitä, että poika seuraa vanhempiensa jalanjälkiä.

Toki tässä nyt sekä pojalla että nuoremmalla kummitytöllä sama win-win-tilanne. Lähipiiristä löytyy erilaisia uratarinoita ja esimerkkejä, joiden pohjalta omaa tietä voi lähteä valitsemaan. Ja kuka edes tietää millaiseen työelämään poika lähtee sitten aikanaan omaa paikkansa etsimään.