Doctor Whon huono puoli on se, että joudut luopumaan säännöllisin väliajoin Tohtoristasi. Yleinen viisaus tietää kertoa, että yleensä itselle tärkeimmäksi Tohtoriki muodostuu se ensimmäinen ja niin kävi minullekin.
Olin kyllä kunnon nörttinä tehnyt kotiläksyni ja tiesin mistä sarjassa on kyse, mutta kunnolla sarja upposi ihon alle äitiyslomalla, jolloin vietin aamuhetkeni teen ja näkkileipien kanssa BBC:n uusintoja nauttien. Niin ja jos jotain kiinnostaa, että mihin sen lapsen oli hävittänyt, niin se pannahinen tapasi tuohon aikaan herätä viiden jäljestä joten sen sai laittaa jo aamuyhdeksältä ensimmäisille päiväunille. Ominaisuus, joka ei lapsessa ollut mitenkään toivottava, mutta oli tässä nyt selvästi hyvätkin puolensa. Tai ainakin jos siis tykkää tästä maanmainiosta sarjasta.
No mutta joka tapauksessa tuon jäljiltä teoria sopii minuun. Kymppi on minun tohtorini ja minulla kesti tovi päästä sisälle yhdennentoista maailmaan. Matt Smith tosin oli niin hurmaava, että eihän sitä voinut vastustaa. Ja niinpä tänään oli taas kovin surullinen jakso kun yksi aikakausi päättyi juhlavuosispesiaalin myötä. Mutta sainpahan ainakin molemmat lempparini samaan aikaan telkkariin.
Ja pakko sanoa, että herrojen rinnalla näytellyt John Hurtkin tarjosi parastaan tehden 50-vuotis juhlalähetyksestä aivan hurmaavan.
Onneksi meillä on ikuisuusurakoinnin alla miehelle ennennäkemättömät kuutos ja seiskakausi. Ei pääse vierotusoireet liian pahaksi. Ja minulla on kova luotto siihen, että Ylehän näyttää uudet jaksotkin heti kun jotain näytettävää on. Nähtäväksi jää miten kauan 12. Tohtorilla kestää päästä ihon alle.
Kuva: BBC
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä ihmeessä viestiä!